Elämä puntarissa — taas kerran

Posted: maaliskuu 10, 2010 in Mietteitä, Rikasta arkea
Avainsanat:, , ,

Tänään palaan menneeseen. Samalla toistan tärkeän eleen, jotta näkisin paremmin huomiseen.

Vuosi oli 2007, juostiin sen loppusuoraa. Minulla oli ilo haastatella oman alani konkaria, esikuvaakin. Toimittaja Mirja Pyykkö kertoi ajatuksistaan, elämästään, periaatteistaan ja valinnoistaan.

Olen sittemmin palannut usein erään hänen esittämänsä muistutuksen äärelle: elämä on puntarissa joka hetki. Pyykön mielestä on tärkeää miettiä ajoissa, millaista elämää tahtoo elää. Onko tämä työ, tämä avioliitto, tämä elämäntyyli sellainen, jota oikeasti haluan?

”Nykyään paineet on tehty niin koviksi, että ihmiset vain suorittavat elämänsä, he suorittavat työnsä ja he suorittavat avioliittonsa. Jos ei koskaan pysähdy miettimään oman elämänsä arvoja, eläkkeelle siirtyminen voi osoittautua kohtalokkaaksi, koska viimeistään silloin joutuu kohtaamaan tekemiensä ratkaisujen saldon.”

Niin, se ele. Nostin esiin henkisen peilin. Se kuvastakoon seuraavat viikot todellisuuden, haaveideni ja tavoitteitteni keskinäisiä kytköksiä ja ristiriitoja. Saldon arvioinnin jälkeen on muutosten aika.

kommenttia
  1. tintti kirjoitti:

    Niinpä.

  2. Herne kirjoitti:

    Kun pienessä ei näe
    suurta, eikä heikon arvoa,
    on elämästä tullut se
    suoritettava kilpajuoksu;
    johon yks jos toinen nääntyy.
    Vaan.

  3. lepis kirjoitti:

    Siellä mennään, se on eräänlainen twilight zone. Toivotaan valon pilkistävän ja valaisevan vielä kauniisti.

  4. Viides rooli kirjoitti:

    Moi Tintti, Herne ja Lepis. Kiitos viesteistä. Selvennyksenä pitää lisätä, etten kulje missään synkässä laaksossa, jonne ei valoa kajastaisi. Olen vain perin juurin kyllästynyt suorittavaan elämäntapaan, josta Mirja Pyykkökin puhui ja johon olen aivan liian usein langennut. Mutta virheistä ihminen oppii ja asiat paranevat niitä aktiivisesti muuttamalla. Siispä hommiin!