Kukkakaupan vekkuli ahmatti

Posted: heinäkuu 26, 2009 in ♪♫ Sunnuntaiklassikko ♪♫, Musiikki
Avainsanat:, , , ,

Alan pikku hiljaa palata arkirutiinien äärelle myös täällä virtuaalisessa maailmassa, ja mikäpä voisi olla oivallisempi tapa palauttaa blogi henkiin kuin osallistua sunnuntaiklassikoiden nimeämiseen. Tämänkertaisen valintani motiiveja voi kukin miettiä tykönänsä, sen verran verinen biisi on luvassa. Eikä pääosan esittäjäkään ole hänkään ihan sieltä tavallisimmasta päästä: Audrey II on nimittäin kasvi.

Näin Frank Ozin ohjaaman elokuvan Pieni kauhukauppa (Little Shop of Horrors) pian Suomen ensi-iltansa jälkeen yli kaksikymmentä vuotta sitten. Vuonna 1960 tehdyn version (jossa Jack Nicholson näyttäytyy yhdessä ensimmäisistä elokuvarooleistaan) olin nähnyt joskus aiemmin televisiossa. On varmasti monia, joiden mielestä tällaiset leffat ovat suoranaista materiaalin ja miestyövuosien tuhlausta, mutta minuun tarina onnettomasti rakastuneesta nuoresta miehestä ja hänen yhä vaativammaksi käyvästä verenhimoisesta lihansyöjäkasvistaan uppoaa täysin.

Klassikoksi Audrey II:n laulama Feed me (Git it) kelpaa eritoten tulkintansa tähden. The Four Tops -lauluyhtyeen baritoni Levi Stubbs panee kasvinsa svengaamaan sellaisella rytinällä, että heikoimmat aneemikot pyörtyvät jo ensimmäisen kertosäkeen aikana. Kukkakaupan vekkuli ahmatti kasvaa biisin aikana saatanallisiin mittoihin tarjotessaan elämän ihania iloja kasvattajalleen, naapurin kaunottaresta haaveilevalle Seymourille. Ja miten hienosti kaikki manipuloinnin eri asteet kuuluvatkaan Stubbsin äänessä. Pidän myös biisin sanoituksesta, jonka erästä osaa olen toistanut mielessäni aina silloin, kun mittani on tullut täyteen jonkun kaksinaamaisen tyypin tähden: ”The guy sure looks like plant food to me”.

Lisää sunnuntaiklassikoita löytyy täältä.

Advertisements
kommenttia
  1. halo e sanoo:

    Loppu oli selvä, aivan ilmeistä kasvinruokaa (jopa minusta) :D

  2. susupetal sanoo:

    Hyllystä löytyy molemmat versiot, Cormanin ja Ozin. Mahtavia leffoja molemmat, kerrassaan huippukamaa.

    FEED ME!

  3. hirlii sanoo:

    En ole nähnyt leffaa, mutta tosi: Stubbsin ääni on mielenkiintoinen.

  4. Viides rooli sanoo:

    Halo Efekti, Steve Martinin esittämä hammaslääkäri on tosi niljakas miehenkuvatus — ja loistavasti näytelty.

    SusuPetal, sinä hengenheimolainen! I´m the plant that can make it all real! You gonna git it!

    Hirlii, kipin kapin videovuokraamoon! Odotettavissa on hulvattomia hetkiä. Kysy vaikka SusuPetalilta!

  5. yaelian sanoo:

    Hih,tämä oli hyvä!!

  6. Hervotonta, hulvatonta menoa! Herkullista laulantaa. Feed it!”

  7. juanita sanoo:

    olen tainnut nähdä vanhemman version, vaikka ozinkin versio näytti jostain syystä tutulta. hauska kontrasti kasvin feminiinisen nimen ja stubbsin äänen välillä, en ihan odottanut näin möreää ääntä ;)

  8. lepis sanoo:

    Näin kukkakauppiaan tyttärenä en tiedä olisinko närkästynyt vai kateudesta vihreänä kun ei meillä tuollaista menoa kukkakaupan takahuoneessa ollut! Audrey II on kuin meikäläisen Backyard Beauties -blogin lemmikkejä. Ja tästäpä tulikin mieleeni yksi tähän biisiin sopiva. Hetkinen.

  9. Viides rooli sanoo:

    Moi Yaelian ja Timbuktun klaani, Audrey II rulaa, vai mitä! :-D

    Juanita, olet oikeassa: juuri tuo vastakohta Stubbsin matalan ja raflaavan äänen ja Seymourin elämän naisen mukaan nimetyn kasvin välillä on niin hilpeä.

    Lepis, älä missään nimessä närkästy takahuoneen svengimeiningistä. Sen sijaan voisit alan ihmisiltä tiedustella, josko markkinoilla olisi Audrey II:n kaltaisia vauhdikkaita kaunokkeja. Kiitos jo etukäteen! ;-)

  10. Viides rooli sanoo:

    Loistava kuva, Lepis! Ja kuten SusuPetal on sitä aikoinaan kommentoinut, Audrey II se siinä poseeraa. Ilmiselvästi. ;-)

  11. Mymskä sanoo:

    Hauska! Jostain syystä tämä leffa on jäänyt näkemättä, myös se vanhempi. Täytyy katsoa.

  12. Viides rooli sanoo:

    Kuten aiemmista kommenteista käy ilmi, Mymskä, Pienellä kauhukaupalla (molemmilla versioilla) on ihailijansa. Antoisia katseluhetkiä!

  13. Tuima sanoo:

    Laulu kyllä svengasi mutta en minäkään ole elokuv(i)a nähnyt.

  14. Viides rooli sanoo:

    Moi Tuima, molemmat versiot ovat sopivan rentoa katseltavaa lauantai-illan viettoon. Tai miksei arkenakin. ;-)