Kritisointi ei sovi konseptiin

Posted: kesäkuu 4, 2009 in Media, Vastarannan kiiski
Avainsanat:, , ,

Postiluukusta tipahti tänään uusin Journalisti-lehti (11/2009), ja kansijutuksi valittu aihe — naistenlehtien ja kosmetiikkafirmojen pyhä liitto — sai minut oitis lukuvauhtiin. Pitkään naistenlehtiin kirjoittaneena olen toki sisäistänyt sen tosiasian, että kauneuteen ja kosmetiikkaan liittyvät jutut ovat lehtien peruskauraa, mutta tällä kertaa jäin aidosti nikottelemaan Meri Valkaman tekstin äärellä.

Syynä olivat päätoimittajien vastaukset. Erityisen ällistynyt olin Olivian päätoimittajan Niina Leinon kommenteista. Lehden mukaan hän on todennut kosmetiikkajuttujen yksipuolista sisältöä ja näkökulmia (lue = tuotteista kirjoitetaan vain myönteiseen sävyyn) aprikoineelle Valkamalle, että ”missiomme on nostaa esiin hyviä asioita. Kritisointi ei sovi konseptiin. Meillä ei ole juttupaikkaa, jossa näin voisi tehdä.”

Halleluja! Pelkkiä tuotteita ylistäviä mainoslehtiäkö tässä maassa nykyään tehdäänkin? Syyttäkää minua naiiviudesta, mutta ihan oikeasti olen tähän asti luullut, että myös naistenlehdissä harjoitettaisiin professionaalista journalismia, jonka olennaisena osana on kriittisyys. Mutta päätoimittajat — Leinon ohella Anna-lehteä luotsaava Emma Koivula sekä Trendin Elina Tanskanen — todistavat toisin. Heidän mukaansa lehden tavoitteena on toimia ”kaverisuosituksena”, kuten Koivula asian ilmaisee.

Ehdotan, että luette Meri Valkaman Samasta tuubista -jutun kokonaan; se kun löytyy myös verkosta. Se panee — taas kerran — pohtimaan, miten todellisuutta (ja totuutta) kaventavaa toimintaa suomalaisessa mediassa yleistynyt formaatti- ja konseptiajattelu onkaan.

kommenttia
  1. Zepa kirjoitti:

    Kiinnostava linkki; kiitos!

    Hitsi, kyllä meitä viedään kuin pässiä narussa…

  2. Celia kirjoitti:

    Niina Leinon kaltaiset päätoimittajat luulevat, että lukijoita on helppo naruttaa kirjoittamalla pelkästään hymisteleviä juttuja. He näyttävät unohtavan sellaisen seikan, että lukutaitoiset ja kriittiset kuluttajat hankkivat tiedon sitten vaikka kiven alta, jos eivät saa sitä naistenlehdistä. Siinä saattaa käydä niinkin, että kriittinen kuluttaja heivaa naistenlehdet jorpakkoon ja ryhtyy lukemaan ihan muita lehtiä. Ja näin on varmaan käynytkin. En muista, milloin viimeksi olen ostanut naistenlehtiä – siitä on niin kauan. Mielestäni on rahan haaskausta investoida naistenlehtiin, kun niitä voi lukea ilmaiseksi kirjastossa tai vaikkapa kampaajalla käydessä.

    Sitä paitsi, jos ihan tosissani etsin tietoa ja haluan olla varma tiedon paikkansa pitävyydestä, ei mieleeni tulisi etsiä sitä naistenlehdistä. Itsepä ovat rakentaneet maineensa.

    Kiinnitin muuten linkkaamassasi jutussa väitteeseen, että deodorantit voisivat aiheuttaa syöpää… Joo, villit ovat huhut joskus. Kumma, ettei kukaan ole innostunut kirjoittamaan siitä, kuinka jotkut kemikaalit voivat auringonvalon yhteisvaikutuksesta aiheuttaa allergisia reaktioita.

    Olen pari kertaa ”kohentanut” ulkonäköäni käyttämällä tukkaväriä, itseruskettavaa voidetta ja tehokasta antiperspiranttia sillä seurauksella, että itse kesäisen aurinkoisena juhlapäivänä olen ollut yltä päältä nokkosrokon piinaama. Eikä missään purkissa tai putelissa lukenut varoituksen sanaa, että näinkin voi käydä.

  3. Viides rooli kirjoitti:

    Moi Zepa ja Celia, en viitsi vain lämpimikseni haukkua naistenlehtiä, koska niissä on — yhä — myös hyvin tehtyjä juttuja, mutta alalle vahvasti levinnyt konseptiajattelu on monissa toimituksissa ymmärretty mielestäni väärin, ja se tuottaa usein häkellyttävän kritiikitöntä huttua. Ennen kaikkea se tuottaa valmiiksi lokeroituja ja toimituksen omia intressejä ajavia juttuja.

    Nykyään on yhä yleisempää se, että jutut suunnitellaan otsikosta aina haastateltavien repliikkeihin asti palaveripöydän ja näyttöpäätteen ääressä Huom! ennen kuin toimittaja on edes lähtenyt liikkeelle. Toisin sanoen ensin laaditaan tarkka käsis, jossa todellisuudelle ja yllättäville käänteille ei jää sijaa, koska ”niille ei ole juttupaikkaa, jossa näin voisi käydä”, Leinoa lainatakseni.

    Mitä tulee tuohon syöpäväitteeseen, Valkamahan päättää juttunsa lainaamalla syöpäjärjestöjen verkkosivustoa, jossa huhulta katkaistaan siivet ja selitetään, miten kyseinen ajattelutapa on todennäköisesti syntynyt.

  4. tintti kirjoitti:

    Minusta on äärimmäisen tärkeää (ja rohkeaa) että tästä asiasta puhutaan ääneen (kirjoitetaan julkisesti). Jo vuosia on puhuttu siitä, että lääkefirmat lahjovat lääkärit määräämään (tiettyjä) lääkkeitä potilailleen, joten ei liene kovin vaikeaa kuvitella saman taktiikan purevan muihinkin ammattiryhmiin. On vain totuttu hyväksymään, että asiat ovat nii kuin ne ovat ja muutos tapahtuu yleensä tarpeeksi hitaasti, jotta se jää huomaamatta. Samasta syystä lopetin taannoin eräänkin sisustuslehden tilauksen, vaikka olen ollut kestotilaaja jo vuosia. Liika on liikaa. Toisaalta en yhtään ihmetelisi, elleivät juuri esim. muoti- ja kosmetiikkayritykset pian tajuaisi muutamien riippumattomien alaa tiiviisti seuraavien blogien olevan huipusuosittuja (suosittelijoita) ja lähettäisi tuotepakettejaan ”testattaviksi” niidenkin ”puolueettomille” kirjoittajille. Se, että jokin asia on painokoneella painettu paperille ei takaa yhtään mitään. Se, että se ilmestyy sähköisesti näyttöpäätteellesi luettavaksi on vieläkin kyseenalaisempaa.

  5. Viides rooli kirjoitti:

    Terve Tintti, olen samaa mieltä: myös toimittajien/toimitusten kytkökset eri alojen yrityksiin tulisi nostaa esiin. Mutta eihän korppi korpin silmää noki, toisin sanoen tiedotusvälineiden edustajat eivät sitä tee, eivät omalla kohdallaan eivätkä he myöskään kerro julkisesti toisten toimitusten käytännöistä.

    Hahmottelemasi malli blogisuosittelijoista on jo totta, ainakin Yhdysvalloissa ja naapurimaassa Ruotsissa. Varro vaan, kyllä mekin saamme verkkoon pian omat ”puolueettomat” kauneustuotteiden ja vaatealan hovipuhujat.

  6. Celia kirjoitti:

    Tuopa oli ikävää luettavaa, että haastattelutkin ovat toisinaan valmiiksi käsikirjoitettuja.

    Halusin vielä kertoa, että myöskään minä en arvostele huvikseni naistenlehtiä. Sain nimittäin linkittämästäsi Meri Valkaman jutusta sellaisen käsityksen, että haastateltu Olivia-lehden päätoimittaja Niina Leino aliarvioi lukijoiden käsityskyvyn nähdä lanseeraamansa konsepti-ajattelun taakse. Ehkä onkin sellaisia lukijoita, jotka purematta nielevät kaiken painetun sanan, mutta onneksi kuitenkaan ihan kaikki ole täysin kyvyttömiä kritiikittömään ajatteluun. Juuri oma kriittisyyteni seurauksena en tosiaankaan enää lue naistenlehtiä kuin hyvin harvoin ja vielä harvemmin sijoitan omaa rahaa naistenlehtiin. Arvelen myöskin, että en ole yksin tätä mieltä.

    Tuo, mitä Tintti ja sinä kommentoitte verkostojen ja erityisesti blogien vaikutusmahdollisuudesta, on tosiaankin täyttä totta erityisesti muualla maailmassa. Suomessa taas seurataan hyvää vauhtia muun maailman perässä myös muotiblogien suhteen.

    Mietinkin, miten aikakauslehdistössä tullaan reagoimaan siihen, että he eivät saavuta potentiaalista lukijakuntaa. Kaupallisilla yrityksillähän, joihin lasken myös naistenlehtitalojen kuuluvan, pitäisi olla (liiketaloudellista) vaistoa reagoida lukijakunnan ajatusmaailmaan pysyäkseen hengissä.

  7. Celia kirjoitti:

    ”mutta onneksi kuitenkaan ihan kaikki ole täysin kyvyttömiä kritiikittömään ajatteluun”

    p.o.

    mutta onneksi kuitenkaan ihan kaikki ole täysin kyvyttömiä kritiittiseen ajatteluun.

  8. Viides rooli kirjoitti:

    Moi Celia, aikakauslehdissä on jo pitkään ollut paineita löytää uusia keinoja kassavirtojen tehostamiseksi, mutta itse koen osan toteutuneista uudistuksista tympeinä. Sellainen on esimerkiksi tekstimainontaa lähentelevän aineiston radikaali lisääminen, toisin sanoen monet jutut tehdään nykyään yhteistyössä valmistajien kanssa ja tuotteita avoimesti puffaten. Ehkä se on sitten sitä ”kaverisuositusta”.

    En myöskään pidä tavasta, jolla julkisuuden henkilöiden — ja myös tavallisten ihmisten — kokemia menetyksiä ja traagisia tapahtumia (kuolema, sairaudet, onnettomuudet) käsitellään. Enää ei tunnu riittävän edes se, että ”mennään iholle”; nyt vaatimuksena on päästä nahan alle ja saada haastateltava kertomaan välittömästi tapahtuman jälkeen, miltä nyt tuntuu. Osa toimittajista ei tunnu enää tajuavan, että on olemassa sellainenkin asia kuin suruaika.