Anna hyvän kiertää

Posted: huhtikuu 14, 2009 in Arjen ilot
Avainsanat:, ,

Olin tänään menossa kirjastoon, kun vastaani tuli näkövammainen nainen. Hän selvästi etsi jotakin, joten tarjouduin avuksi. Kävi ilmi, että nainen oli menossa ruotsinkielisten näkövammaisten liiton piiritoimistoon, mutta reitti ei ollut hänelle täysin tuttu, joten apuni oli tarpeen.

Nainen tiesi tarkan osoitteen, mutta oikean oven löytäminen ei ollut niin yksinkertaista näkevällekään. Jäin jälleen kerran äimistelemään sitä logiikkaa, jolla kerrostalojen raput on merkitty — tai paremminkin jätetty merkitsemättä. Lopulta metsästämämme E-rappu löytyi piharakennuksesta, ilman kirjainmerkintää.

Iltapäivällä lähdin uudelle kierrokselle, tällä kertaa fillarilla. Olin kunnostanut polkupyöräni kesäterään pääsiäisen aikana, mutten ollut onnistunut pumppaamaan pyöriin tarpeeksi ilmaa. Onneksi lähistöllä on huoltoasema ja siellä ilma-vesikaappi. Mutta pahus, pyöräni venttiilit ovat niin kapeat, etten voinut käyttää huoltoaseman pumppua. Pähkäilin mitä tehdä, kun areenalle ilmestyi gentlemanni, oman autonsa renkaat juuri täyttänyt mies, joka kuultuaan ongelmastani lupasi pumpata renkaat tavallisella pyöränpumpulla. Minkä hän myös teki.

Siinä rupatellessamme hän kertoi palanneensa juuri Hampurista, kun valkoisen pakettivolkkarin viereen ajoi tismalleen samanlainen auto. Ohjaamosta hyppäsi ulos nuori pariskunta, joka halusi kuvauttaa itsensä volkkareiden edessä. Tarjouduin kuvaajaksi, ja toiseen kuvaan ikuistin pyöräni renkaat pumpanneen miehen. Kun pariskunta jatkoi matkaansa, rekkarin viereen liimattu D paljasti kaksikon kotimaaksi Saksan.

Polkiessani kohti Kuninkaanporttia en voinut olla hymähtämättä: näin se hyvä kiertää. Pieniä asioita, tiedän, mutta näiden hauskojen sattumusten ansiosta olen tänään ollut mainiolla tuulella, enkä usko mieleni mustenevan huomenissakaan.

Mainokset

Kommentointi on suljettu.