Elämysten ja tunteiden vuoristoradassa

Posted: helmikuu 19, 2009 in Kirjallisuus, Kulttuurin kentällä
Avainsanat:, , ,

Huh-huh! Olipas päivä. Tarkoitan tietenkin toissa päivää, jolloin Elämäni kivet (Like) julkistettiin virallisesti. Jo aamulla sydän hypähteli uudessa rytmissä, välillä sivujuoksuihin yltyen. Kieltämättä minua jännitti: tuleeko sinne ketään? Onko vieraille kuohujuomaa riittävästi, entä hedelmiä; niitähän Heidi ahmi Brasiliassa mehut suupielistä valuen ollessaan ”eläimellisen onnellinen” sapattivapaallaan. Onkohan piano vireessä? Muistaako Mari maljakot? Saammeko teipattua kuvat ajoissa seinille?

Tilaisuus pidettiin Ylioppilasteatterissa. Syy paikan valintaan löytyy 55 vuoden takaa. Kun Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatterin näyttämöllä Ylioppilastalolla pidettiin Ylioppilaiden Kulttuurikilpailut kevättalvella 1954, esityksiä oli seuraamassa joukko Suomen Teatterikoulun oppilaita. Yksi heistä oli Heidi, jonka elokuvatuottaja Veikko Itkonen bongasi ja pyysi uuden Leena-elokuvansa koekuvauksiin. Loppu on historiaa.

Jo ennen h-hetkeä Heidi Krohn sai kertoa urastaan ja elämänsä käännekohdista toimittajille. Katsokaa vaikkapa tämä video, jossa Nelosen uutisten sympaattinen Veera Karhuvaara haastattelee Heidiä tämän lukuisista rooleista. (EDIT: video on nyttemmin poistettu Nelosen sivustolta.) Myös kirjan taittaja Tarja Petrell on taltioinut tunnelmia Elämäni kivet -sivustolle. Aamuinen huoleni oli täysin turha, sillä kellon lähestyessä puolta neljää rappusia pitkin alkoi kavuta vieras toisensa jälkeen: sukulaisia, ystäviä, kollegoita, valokuvaajia.

Kuten pienessä puheessani kerroin, minulla on prioriteetit selvillä: tilaisuuden ja kirjan päätähti on Heidi Krohn, minä olen kirjuri. Kyse ei ole itseni vähättelemisestä, sillä kuten vieraille tähdensin, olen ansiokas kirjuri — huonoja Heidi ei olisi kelpuuttanutkaan ;-).

Kuten hyvissä juhlissa aina, puheet olivat lyhyitä ja vieraat viihtyivät pitkään, mistä olen todella onnellinen. Erityiskiitokset kuuluvat Vieno Kekkoselle, Heidin Teatterikoulun aikaiselle kurssikaverille, joka lauloi julkkareissa kertakaikkisen ihanasti vanhoja ja uusia klassikkoja. Pianon ääressä svengasi myös Tuomas Kaila, Heidin sisarenpoika, joka oli tällä kertaa jättänyt Huba-bändinsä lepäilemään ja esiintyi soolona.

Oi, miten hyvillä mielin poistuin juhlista, ilo suorastaan poksui ihoni alla, mutta onnellinen fiilis ei kestänyt kauan. Jo seuraavana aamuna kylmä todellisuus löi vasten kasvoja, vieläpä kollegan toimesta. Ällistyneenä totesin Heidin päätyneen lööppiin, kun iltapäivälehden toimittaja keskittyi jutussaan yli 20 vuotta sitten päättyneen avoliiton asioihin.

Olisi muuten kiva tietää, kuka oli laatinut totuutta vääristelleen lööppitekstin. Keskuspöydän toimittajat pääsevät aivan liian helpolla, kun he voivat nimettöminä ideoida ja räiskiä miten oksettavia otsikoita tahansa. Mediassa yli 25 vuotta työskennelleenä en voi kuin hämmästellä moista vetoa. Onneksi palautetta on jo tullut myös kirjan kokonaan lukeneilta. Niiden viestien avulla on helppo kohauttaa olkapäitä pinnallisille jutuille ja pahantahtoisille motiiveille.

Lopuksi haluan tässä kiittää julkisesti kaikkia ystäviäni, tuttuja ja tutun tuttuja, jotka ovat kirjaprojektini aikana kannustaneet ja auttaneet minua monin tavoin. Teille kaikille nimiä luettelematta lämmin kiitos. Ihanaa, että olette olemassa!

Advertisements
kommenttia
  1. tintti sanoo:

    Hyvää nimipäivää, Eija.

  2. Viides rooli sanoo:

    Kiitos, kiitos :-D!