Siivekäs-pystin seuraava rasti

Posted: marraskuu 5, 2008 in Kulttuurin kentällä, Meemit ja kiertikset
Avainsanat:,

Kiitän ja kumarran syvään Kaiken teoria -blogin pitäjää, kirjailija Tiina Raevaaraa, saamastani palkinnosta. Blogistanissa kiertää Uruguaysta liikkeelle lähtenyt Arte y Pico -tunnustus, siivekkäällä naisella koristeltu pokaali, jonka siirrän eteenpäin Taidettako?-blogin pitäjälle Merja Metsäselle, sillä hän kirjoittaa kulttuurista monipuolisesti, raikkaasti, asiantuntevasti, intohimoisesti ja suurella sydämellä.

Teen samalla poikkeuksen. Olen tähän asti pidättäytynyt kuvien käytöstä Viides rooli -blogissa, koska ammatikseni kirjoittavana olen halunnut uskoa, että tekstini kantaa ilman visuaalisia virikkeitä. Mutta Arte y Pico -pysti liittyy paitsi viimeaikaisiin merkintöihini myös unelmaani: haluuni lentää. Siksi siivekäs neito saakoon sijansa blogissani.

Arteypico-tunnustus

Arte y Pico -tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.
2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.
3) Palkinnonsaaja panee palkinnon logon blogiinsa.
4) Logo tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.
5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan.

Kuten Tiina Raevaara, myös minä annan itselleni luvan olla laiska bloggaaja. Siksi olen nimennyt vain yhden tunnustuksen saajan.

Kommentointi on suljettu.