Suuria asioita

Posted: syyskuu 5, 2008 in Kulttuurin kentällä, Kuvataide
Avainsanat:, , , ,

Olimme eilen Neiti Taiteilijan kanssa uskomattoman upeissa avajaisissa. Tunnelma oli lämmin, iloinen ja juuri parahiksi arvaamaton. Näytillä oli hienoja teoksia: valokuvia, kultalangoista tehtyjä aforismeja, maalauksia, pysäyttäviä rintanappeja, performansseja, kirjoja ja naposteltavaksi pikkusuolaisia sekä kaivonkansikakkua. Tilaisuuden edetessä bilehile alkoi kutittaa nahan alla, kun montussa musisoinut PajaBand irrotteli letkeätä jazzia.

Helsingin Annantalossa on tänä syksynä esillä Lyhty ry:n (<— ja nyt kurkatkaa linkin anti, vaikka ette sitä yleensä tekisikään!) organisoima Anna mun olla –näyttely- ja tapahtumakokonaisuus, jonka tekijät ovat kehitysvammaisia. Samalla se on äänekäs muistutus siitä, mikä rikkaus kätkeytyy erilaisuuteen. Enkä puhu nyt tekopyhin elkein, vaan tarkoitan mitä sanon: Annantalolla esillä olevat teokset ovat taitavasti tehtyjä, valloittavia ja riemukkaalla tavalla häkellyttäviä. Toisen kerroksen Viikinkien aika -näyttelyn teoksista, jotka ovat peräisin Kettuki-keskuksen taidekokoelmasta ja Perttulan erityisammattikoulun taidekokoelmasta, bongasin parikin maalausta, jotka os/ttaisin oitis kotini seinälle. Niissä on väriä, voimaa, tunnetta, hulvatonta huumoria ja kertomisen halua ”suoraan suoneen”, kuten teoksista kirjoittanut taidehistorioitsija Satu Itkonen todistaa.

Puhumattakaan valokuvaaja Pekka Elomaan ottamista, kehitysvammaisten kanssa ideoimista ja toteuttamista sadunomaisista valokuvateoksista, joissa fiktiiviset olennot ja populaarikulttuurista tutut hahmot seikkailevat milloin fellinimäisissä kohtauksissa, milloin Islannin jylhissä maisemissa. Olisin voinut tuijottaa tuntikausia noita kuvia, värikylläisiä ja toisaalta karun luonnon varjoittamia hetkiä, jotka saavat sydämen sykähtämään ja mielikuvituksen laukkaamaan villinä.

Pekka Elomaa muistuttaa näyttely- ja tapahtumakokonaisuudesta kertovassa käsiohjelmassa, miten kehitysvammaiset on usein haluttu unohtaa. Heistä ei ole elämäntarinaa, eikä heitä ole mielellään kuvattu perhealbumeihin. Onneksi kuvataideopettajan koulutuksen hankkinut Elomaa uskoo yhä opettamiseen, ja valokuvaamisen taidon — ja kielen, kuten hän korostaa — hän tahtoi opettaa myös kehitysvammaisille. Se taas poiki muuta toimintaa: fantasiaa, performansseja, spektaakkeleja, taidetta. Ja meidän katsojien onneksi tuo kaikki on taltioitu.

Syksyn aikana Annantalolla on luvassa myös puhetta, haastatteluja, musiikkia, teatteria ja voimauttavia savityöpajoja. Itseironiaa ei esiintyjäkaartilta puutu. Esimerkiksi marraskuussa soi ”melankolinen epäonnistujien ylistys,” kun Friikkisirkus nousee lavalle esittämään Toni Edelmannin ja Kaj Chydeniuksen sävellyksiä. Anna mun olla -tapahtuman ohjelma löytyy kokonaisuudessaan täältä. Jos liikutte Annantalon nurkilla, menkää ihmeessä katsomaan. Kuten Pekka Elomaa vastaa Leila Heimosen & Erja Mehton tekemässä haastattelussa kysymykseen, miksi hän on yhä korvauksetta mukana Lyhdyn työpajoissa: ”Nää on suuria asioita.

Mainokset

Kommentointi on suljettu.