Olennaisen seuloja: historia

Posted: joulukuu 4, 2007 in Kulttuurin kentällä, Media
Avainsanat:, , ,

Nyt on sitten koettu sekin hetki, jolloin voin todeta kohdanneeni idolini. Nimi lienee kaikille suomalaisille tuttu eikä – ammattini huomioon ottaen – ole valintana kovin yllätyksellinen. Tapasin nimittäin työn merkeissä Yleisradion entisen toimittajan, elokuussa 2006 eläkkeelle siirtyneen Mirja Pyykön. Vitsit, miten ihanaa on saada keskustelukumppaniksi ihminen, jolla on aidosti jotakin sanottavaa!

Muistoni Mirja Pyyköstä ulottuvat kauas. Olin nähnyt hänen toimittamiaan juttuja ruudussa ennenkin, mutta vuonna 1982 Pyykkö teki raportin Helsingin Lastenklinikan osasto 10:n tilanteesta, joka herätti koko kansakunnan. Leukemiaa sairastavista lapsipotilaista kertonut ohjelma rävähti silmille kuin märkä rätti ja paljasti suomalaisessa terveydenhuollossa räikeän epäkohdan. Ohjelman myötä käynnistyi valtakunnallinen keräys, joka tuotti ensimmäisenä vuonna yli 4 miljoonaa markkaa. Lahjoitusten antaminen jatkuu yhä.

Sittemmin Pyykkö tarjoili tv:n katsojille lukuisia yhteiskunnallisesti tärkeitä keskusteluohjelmia, mm. Yöstudio, Miksi juuri hän, 30 markkaa viikossa tuo 30000 työpaikkaa vuodessa, Kuvat jotka muuttivat maailmaa, Maa jonka saimme, Jos, Kansakunnan perilliset.

Syy, miksi nimitän Pyykköä idolikseni, piilee hänen työtavassaan ja -etiikassaan. Arvostan sitä, että hän toimittajana pyrki kerta toisensa jälkeen nostamaan keskiöön tärkeitä mutta usein julkisessa keskustelussa vaiettuja asioita ja yhteiskunnallisia epäkohtia. Mitä pidempään olen itse työskennellyt mediassa, sitä tuskaantuneemmaksi olen tullut yhä pöyristyttävämmäksi muuttuneen huttujuttutehtailun keskellä. Pyykkö myös perusteli näkemyksensä; piirre, jota arvostan suuresti. Ennen kaikkea hän kunnioitti haastateltaviaan eikä alentunut kevyeen kenttävittuiluun, mitä monet besserwisserinä heiluvat nykytoimittajat toistuvasti harrastavat.

Yhdeksi mielenkiintoisimmista työrupeamistaan Pyykkö nimesi Lapsuuteni Suomi -sarjan, jossa eri alojen taiteilijat kertoivat, millainen Suomi oli silloin, kun he olivat lapsia. Sarjan myötä hän kävi läpi vuosikymmenien aikana taltioitua uutismateriaalia ja arjenkuvaa, mikä auttoi tajuamaan menneisyyttä ja ihmisten tapaa ajatella eri aikakausina.

Pyykkö sanoo näkevänsä punaista joka kerta, kun hän kuulee nuorten aikuisten päivittelevän, miten suomalaistoimittajat eivät 1970-luvulla uskaltaneet tehdä sitä saati tätä.

– Näinkö huonosti olemme onnistuneet siirtämään nuorille sukupolville sen ajan uhat ja niin sanotun yleisen ilmapiirin? Yhtä hyvin voidaan kysyä, miksi tällä hetkellä bisnestä ei arvostella eettisin tai moraalisin perustein. Olen varma, että 30 vuoden kuluttua ihmetellään, miksi tämän ajan toimittajat olivat hiljaa eivätkä sanallakaan kritisoineet pelkästään taloudellisin perustein tehtyjä päätöksiä. Ja silloin saavat nykyajan toimittajat selitellä ajan ilmapiiriä.

Pyykkö kertoi selailleensa äskettäin isänsä jäämistöä ja löytäneensä muun muassa sodanaikaisia sanomalehtiä. Jo pikkuilmoituksissa paljastui satuttava todellisuus: ”Annetaan kaksi kuukautta vanha poika hyvään perheeseen”, ”Otetaan puolivuotias kaunis lapsi hyvään perheeseen”.

– Aamulehdessä julkaistiin jatkosodan sytyttyä erään pakinoitsijan kirjeitä rintamalla olevalle pojalleen ja tämän ystäville. Niissä hän rohkaisi heitä, kiitti heitä, kuvitteli heidän elämäänsä. Sarja päättyi, kun pakinoitsijan poika kaatui saatuaan rintamalla ollessaan esikoisensa; lapsen, jota hän ei koskaan ehtinyt nähdä. Millaisia ovat nykypäivän pakinat, tai kolumnit, kuten niitä nykyään kutsutaan? Niissä irvaillaan ihmisille henkilökohtaisista asioista ja yritetään epätoivoisesti löytää keinoja viihdyttää itseämme. On tämä kyllä hirvittävän turhautunut aikakausi.

Lisää legendaarisen toimittajan – adjektiivi on tarkoin harkittu – ajatuksia löytyy -> Kotilääkärin joulukuun numerosta, jonne olen Pyykköä haastatellut. Kipin kapin Ärrälle siitä!

kommenttia
  1. Maria kirjoitti:

    Pyykkö kuuluu myös minun suosikkeihini. On mukava katsoa haastatteluja, joissa toimittaja on niinsanotusti ”läsnä”. Pyykkö onnistui tuossa. Ja onnistui myös vaikuttamaan asioihin positiivisella tavalla.

  2. marjaleena kirjoitti:

    Mielenkiintoista lukemista tämä, katsaus Suomen historia eri kulmalta täältä paljon kauempaa. Harvat nykyajan lehdet täällä kiinnostaa, ja minua ihmetyttää että Suomessakin on semmoista ¨huttujuttutehtailua¨! Mailma on todella pienentynyt. Ja niin ymmärrän miksi Pyykkä on idolisi! Työsi parhaat puolet ovat varmaan kun saa jutella hänenlaista.

  3. Viides rooli kirjoitti:

    Moi Maria ja Marja-Leena, läsnäolossa on yleensä kyse siitä, että on aidosti kiinnostunut toisesta ja hänen ajatuksistaan. Että jaksaa ja haluaa kuunnella.

    Ja kyllä, toimittajan työ on parhaimmillaan yksityisoppilaana olemista. Maailmassa on niin paljon ihmeellistä, ja mikä onni saada hetkeksi ikioma kertoja, joka valottaa asioita omalla tietämyksellään, omilla kokemuksillaan, omasta näkökulmastaan.

  4. LL kirjoitti:

    Kiitos vihjeestä, aion lukea jutun ehdottomasti.