Kilot käyvät kukkarolle

Posted: marraskuu 28, 2007 in Juttuarkisto, Vastarannan kiiski
Avainsanat:, , ,

Lempibloggaajieni joukkoon kivunnut Kirsi Haapala messuaa tänään liikakiloista ja ihmisten edesvastuuttomasta terveyskäyttäytymisestä. Köyhiä pulleroita hän syyttää selittelystä ja kehottaa sohvaperunoita suunnistamaan kuntopolulle ja sassiin! Haapala myös tuulettaa vahvasti Esko Ahon taannoiselle ehdotukselle, jonka mukaan jokaisen tulee maksaa itse elintapasairauksiensa kulut.

Räväkkä ja avoimesti provokatiivinen sanailu kuuluu terveyspoliisiksi julistautuneen kollegani tyylivalikoimaan, mutta tällä kertaa Haapala tekee toimittajille tyypillisen virheen ja katsoo asioita kovin kapeasta näkökulmasta.

”Lihavuus on monisyinen ongelma, eikä ylipainon ja erilaisten sairauksien syy–seuraus-suhteen määritteleminen sataprosenttisesti ole edes mahdollista”, sanoo Stakesin tutkimusprofessori Markku Pekurinen. Lainaus on peräisin kaksi vuotta sitten tekemästäni jutusta, jossa pyrin kartoittamaan suomalaisten ylipaino-ongelmia taloudellisten seikkojen valossa eli siis rahan näkökulmasta.

Mutta onko eettisesti oikein perustella kansalaisten painonpudotustalkoita taloudellisilla argumenteilla? Ohittaako raha jo ihmisarvon? Entä voisivatko suomalaisten ylipaino-ongelmat liittyä yhteiskunnassa lisääntyneisiin mielenterveysongelmiin tai olla heijastusta elämän merkityksen puuttumisesta? Pitäisikö kilojen sijaan puuttuakin yhteiskunnan rakenteisiin?

Lihominen ei ole aina itsestä kiinni, vaan ylipainon syntymiseen vaikuttavat myös yhteiskunnalliset ja ympäristötekijät. Tämä käy ilmi mm. Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksella toimivan Helsinki Health Study -ryhmän tutkimuksesta, jonka mukaan työväsymys, ylitöiden suuri määrä sekä vaikeudet työn ja perheen yhteensovittamisessa altistavat työntekijöitä lihomiselle.

Ylipainosta puhuminen on myös osa laajempaa keskustelua, joka liittyy ihmisen henkilökohtaisten ominaisuuksien arvottamiseen ja merkitykseen työelämässä ja yhteiskunnan täysivaltaisena kansalaisena. Suomessa on jo ennakkotapaus vakuutusyhtiöstä, joka eväsi syntymättömän lapsen lapsivakuutuksen. Perusteluna oli äidin painoindeksi.

Geeniteknologian kehittymisen myötä pelko kansalaisten epätasa-arvoisesta kohtelusta on kasvanut — ja syystä. Ylipainoon vaikuttaa myös perimä, ja siksi kysymys siitä, kenellä on oikeus hyödyntää geneettistä tietoa, on ensiarvoisen tärkeä. Kun luin teininä ensimmäisen kerran George Orwellin romaanin Vuonna 1984, sen piirtämät näkymät tuntuivat Suomen olosuhteissa kaukaisilta. Nyt en ole siitä enää niinkään varma. Näköpiirissä on rotunainen, korskea Suomi-neito, joka vaatii kansalaisiaan puntariin, ennen kuin reitti työpaikkahaastatteluun tai pankin ja vakuutusyhtiön palvelutiskille avautuu.

Olen lisännyt blogini yläpalkista löytyvään Juttuarkistoon lastussa mainitsemani jutun —> Painonsa arvoiset? Se kannattaa lukea. Lootasta löytyy myös muita aiemmin kirjoittamiani juttuja. Lukuiloa!

kommenttia
  1. kirsih kirjoitti:

    Hei täällä se räväkästi sanaileva kollega :)

    Täytyy lukea tuo juttusi, MUTTA vastaan tässä ensin huutoon. Ymmärrän kyllä, että lihavuuteen voi vaikuttaa perimä. Se on vain niin, että ihan joka toisen lihavan syynä ei voi olla perimä. Silti niin helposti väitetään, jos joku jossain kehtaa ylipainoista nivelvaivaista soimata, että mene lenkille ja syö vähemmän, että ”Mulla on tää perimä tämmönen, äitikin oli jo lihava, tälle ei voi mitään, aineenvaihduntahäiriö..”. ja lässyn lää.

    Ja pakko myöntää, kavahdan myös siitä usein kuultavasta argumentista, että mielenterveyden ongelmat ja masennus estävät liikunnallisen ja terveen elämäntavan. Kumpi olikaan ensin? Jos pahalla tuulella lähtee ulos kävelemään, eikä sinne sipsipussille, arvaan, että olo tulee paremmaksi.

    Ymmärrän toki, että mielenterveys ei ole ihan noin yksioikoista, eikä mielen sairauksilla ole leikkimistä. Mutta uskon, että SUURI OSA tästä masennuksen syövereissä tupakoivasta, juovasta ja mässäilevästä porukasta tarvitsisi vain kunnon potkun persaukseensa. Ymmärrystä riittää vain tiettyyn rajaan asti. Mielestäni on aivan pöyristyttävää, että ihminen jää uikuttamaan ankeaa osaansa, lelut oli lapsena patterin takana ja perheen yhteinen pipo liian kireä. Sitten huudetaan yhteiskuntaa apuun.

    En muuten ajattele näin rahan takia. Vaan siksi, että yhteiskunta voi niin pahoin. Ihmiset voivat huonosti, tappavat toisiaan, työuupuvat jne. Kun ei viitsitä/osata pitää itsestä huolta. Mielestäni se on kansalaisvelvollisuus: omaa ruumistaan ei saa myrkyttää.

    Mutta näin ei saa ajatella eikä ainakaan ääneen sanoa. Minua on syytetty kukkakepiksi ja anorektikoksi joskus, kun olen esittänyt näitä mielipiteitäni (ja silloin vielä paljon laimeammin ja ehkätellen). Hyvin lihava ja sairaalloinen herra sanoi, että minä en anorektikkona voi tulla sanomaan hänelle, miten hänen pitää elää. Hän on maksanut veroja ja sen takia hällä on oikeus sairaanhoitoon yhteiskunnan varoin. Mikä vääryys! Ei ainakaan meikäläisen oikeudentajuun pure. Minähän jään sitten vaille sitä hoitoa, vaikka minäkin maksan veroja. Kun en hankkiudu sairaaksi. Pitäisi varmaan alkaa polttamaan jotta saisi kurkkusyövän ja voisi nauttia verorahoista.

    Sitä paitsi ruokahaluni on aina ollut mitä parhain, en oksentele sapuskaani ja olen aika hyvässä lihassa muutenkin.

  2. kiiruna kirjoitti:

    Mulla on menossa yhden naisen projekti, jolla yritän siirtyä sipsipussilta lenkkipolulle ja samalla saada (työ)uupumuksen pysymään jollain tavalla kurissa.

    Se ei ole lainkaan helppoa. Hyvistä tavoista lipeää helposti, mikä masentaa, mikä saa turvautumaan sipseihin. Ruoka on se juttu, jolla on jo pienestä pitäen oppinut lohduttamaan itseään. Pelkkä potku persuuksille ei todellakaan riitä, täytyy tehdä töitä pitkään ja hartaasti – ja sietää myös ne takaiskut.

    Se taas vaatii… no, lyhyesti sanottuna oman elämän punnitsemista aika laajalti. Tähän ikään menneessä (40 v.) olen jo johkaantunut mukaan niin moneen oravanpyörään, että voimat eivät riitä. Täytyy luopua joistain asioista, ja sitten, toivottavasti, on aikaa ja energiaa pitää itsestään huolta.

  3. Viides rooli kirjoitti:

    Hei Kirsi ja Kiiruna, olen joutunut pohtimaan ylipainoon liittyviä ongelmia aika reippaasti nimenomaan tuon Painonvartijat-lehteen tekemäni viisiosaisen juttusarjan tiimoilta, enkä suoraan sanoen pidä siitä, miten kevyin argumentein lihavia, tai muuten normikansalaisesta poikkeavia, nykyään syyllistetään.

    Ehkä osuvimmin asian ytimen on tiivistänyt folkloristi Helga Tahvanainen, jota haastattelin sarjan ensimmäiseen osaan Armollisuuden vaikea taito. Sekin löytyy —> Yllätyslootasta.

    Hän nimittäin totesi: ”Lihavuutta pidetään itse aiheutettuna tilana, ja sitä ”terveysterroristit” käyttävät surutta hyväkseen esittäen tutun yhtälön: laihtumista tapahtuu, kun ihminen kuluttaa energiaa enemmän kuin hankkii. Ehkä ristiriita onkin siinä, että perusyhtälö on näin yksinkertainen, mutta sekä todellinen elämä että ihminen ovat monimuotoisempia.”

    Se kommentti osuu mielestäni naulan kantaan. Kun keskustellaan ihmisen ominaisuuksista ja elämäntavoista sekä niihin liittyvistä suurista muutoksista, kannattaa muistaa, että kyse on kokonaisuudesta. Filosofiassa puhutaan moraalisesta tuurista, joka vaikuttaa ihmisen elämään ensihetkistä alkaen. Kukaan ei voi itse valita sukuaan tai synnyinmaataan, vaan geeniperimä, varhaiskasvatus ja ympäristö vaikuttavat oleellisesti siihen, millainen ihmisestä tulee. On lukemattomia syitä sekä tilanteita, joissa pelkkä potku persuuksiin ei todellakaan auta.

  4. kiiruna kirjoitti:

    Kiinnostavia tekstejä, kiitos niistä! Mun kokemukseni on se, että ylipainosta eroon pääseminen alkaa oikeasti vasta sitten, kun lakkaa ajattelemasta sitä yksinkertaisena kuluta-enemmän-kuin-hankit -juttuna. Painoa pystyy kyllä pudottamaan kuureilla, mutta sehän tulee tunnetusti takaisin.