Rasiallinen silmäkarkkeja

Posted: marraskuu 10, 2007 in Arjen ilot, Kuvataide
Avainsanat:, ,

Pimeys hämärtää joka huoneen ja tuulen kiukuttelu kaikuu ikkunapeltien kolinana. Mennyt viikko nirhaa ohimoita ja painaa hartioita, eikä kotitöihin tarttuminen tahdo millään onnistua. Ajatukset syöksyilevät sinne tänne, mieli kertaa valtakunnan uutisia ja päivittää oman elämän topografiaa: niin monia virheitä, niin valtavasti tehtävää, niin huikeita unelmia! Ärtymys sekoittuu kärsimättömyyteen ja kerää ärräpäitä hampaiden taakse. Aikalisä! huudan, heitän Rickie Lee Jonesin kehään ja siirryn päätteen ääreen herkutellakseni hetken netin valokuvatarjonnalla. Tässä keräämäni rasiallinen silmäkarkkeja muidenkin katsoa ja lepuuttaa mieltään.

Aloitan kierroksen Islannista, missä Niklas Sjöblom vieraili elokuussa. Useiden hienojen otosten joukosta nämä kolme nousivat suosikeikseni: Seljalandsfoss, Dyrhólaeyn majakka sekä Haukadalurin hallava hevonen. Ollapa tuolla nyt.

TimeCatcher Team -ryhmän valokuvaaja Adam Burtonin tapa käsitellä kuviaan tekee niistä sadunomaisia maalauksia. Tässä hänen näkemyksensä Tolkienin haltiametsästä —> Finding Lorien. Taianomaista tunnelmaa on myös Diane Varnerin taltioimalla metsäpolulla täällä ja täällä. Tuimalle, joka on innostunut makrokuvauksesta, löysin muutaman vangitsevan herkun: Judith Polakoffin höytyvät, Diane Varnerin vedenalaisen lehden ja piikkien suojaaman mikä-lien.

Viimeisen kuvan päätin ottaa näyttöni taustakuvaksi kahdestakin syystä. Varnerin kuvalle antama nimi — Feeling Crabby — mallaa osuvasti mielentilaani ja on astrologisestikin pätevä. Pidän myös veijarin ilmeestä ja saksien napakasta otteesta. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! Huomenna on päivä uusi.

kommenttia
  1. Tuima kirjoitti:

    Oi kiitos, nämä ovat kauniita kuvia kaikki, mutta etenkin tuo vedenalainen lehti on erityisen hieno.

  2. Viides rooli kirjoitti:

    Moi Tuima, mukavaa jos tykkäsit. Noista lähiksistä tuo ”mikä-lie” on minusta pinnaltaan ja väreiltään sävähdyttävä. Se näyttää aivan kuin huovutetulta villalta, eikö? Ja häivähdys hopeaa ja kultaa tekee siitä jotenkin majesteetillisen.

    Onko sinulla tai kenelläkään muulla minkäänlaista käsitystä siitä, mikä se on?

  3. Tuima kirjoitti:

    Se oli mainio, liki maalaus juuri siksi että se on tunnistamaton :) Kiitos linkeistä, kuvaajilla on upeita otoksia.

  4. Viides rooli kirjoitti:

    Täytyy kaivaa vanhat kasvistot esiin, joskin epäilen vahvasti, ettei moista ihmettä löydy Suomen kamaralta.

    ”Mikä-lie” toi myös mieleeni Alienin jälkeläiset, ne koteloissaan hautuneet yksilöt, jotka syöksyivät esiin salaman nopeudella ihmispolojen saapuessa suureen synnytyssaliin.

  5. Tuima kirjoitti:

    Tuo tuastakuvaksi asettamasi otus muuten hymyilee. Miksiköhän luulen, että sinäkin hymyilet usein?

  6. Gualtier kirjoitti:

    ”Mikä-lie” näyttää kovasti Nigella damascenan (tarhaneito) siemenkodalta. Sitä on helppo viljellä Suomessakin yksivuotisena koristekasvina. Hyvä kuva!

  7. Viides rooli kirjoitti:

    Tuima, olet oikeassa: olen saanut syntymälahjana ilon, johon liittyy likeisesti jo aiemmin mainitsemani vino huumorintaju. Ei ihme, että löydän elämästä toistuvasti itseäni hymyilyttäviä asioita.

    Kiitos muuten antamistasi vinkeistä. Lainasin Loreena McKennittin cd:n A winter garden. On kiehtovaa, miten tietyt instrumentit luovat välittömästi mielikuvan vanhasta ajasta. Luin juuri Kari Levolan toimittamaa Kirjailijan työmaat (Tammi, 2007), jossa Eira Stenberg kertoo vierailustaan Aberystwythin runofestivaaleilla Walesissa. Samassa seminaarissa puhui Menna Elfyn, joka alkoi yhtäkkiä lukea runojaan kymriksi. ”On kuin huoneessa soisi jokin keskiaikainen soitin, klavikordin tai cembalon serkku kertoen hämmentävän kaunista tarinaa”, Stenberg kirjoittaa. Sama lumo on viidessä talvi- tai joululaulussa, miten niitä haluaakin kutsua.

    Suosittelit aikanaan myös Antti Tuurin Taivaanraapijat-teosta (Otava, 2005). Piti paikkansa: heikkopäistä alkoi huimata omassa laiskanlinnassa, kun Tuuri kuljetti miehiään yhä ylemmäs pilvenpiirtäjien rakennustyömailla.

    Kiitos myös sinulle, Gualtier. Googletin Tarhaneitoa, ja ”mikä-lie” näyttää todellakin kyseisen kasvin siemenkodalta. Sopiva laji siksikin, että minulla on eräs ystävä, joka kutsuu minua viesteissään Neidoksi — ikäni puolesta jokseenkin ontuva nimitys, mutta mieltä se hellii aina.

  8. A kirjoitti:

    Hei, jos kuvat kerta kiinnostaa, tutkaisepa tuolta myös http://www.knapek.org/ Sama kaveri tämän lehden kannessa ja sisällä tietty myös http://new-mag.com/index.htm