Selityksen paikka

Posted: lokakuu 14, 2007 in Kirjallisuus, Kuvataide, Media
Avainsanat:, , ,

Kirjoittamisen kritiikkipiirissä pohdittiin eilen, miten runot avautuvat. Pätevätkö runoissa samat lainalaisuudet kuin proosassa tai novelleissa? Kuinka paljon on lupa selittää? Maija käytti osuvaa ilmaisua; hänen mukaansa runoissa pitää olla tilaa hämäryydelle. Itse ”kapinoin” jopa runojen nimiä vastaan. Minusta ne voivat johdattaa lukijan ajatukset tiettyyn suuntaan ja siten rajoittaa sanoista syntyviä mielikuvia ja tulkintaa.

Toimittajana joudun/pääsen usein keskustelemaan taiteilijoiden kanssa heidän teoksistaan. Tilanne on kinkkinen, sillä monet taiteilijoista haluavat taiteen puhuvan puolestaan. Ymmärrän sen täysin, mutta tehtäväni lukijoiden silminä ja korvina pakottaa toimimaan toisin. Olen usein sanonut haastateltavalle, etten ole kiinnostunut rautalangan vääntämisestä — mitä tuo musta viiva taulussa merkitsee? — vaan tahdon tietää niistä ajatuksista ja lähtökohdista, joiden lopputuloksena teos on syntynyt. Kiinnostavaa on myös se, kuinka paljon teos ja siihen liittyvät motiivit ovat työstämisen aikana muuttuneet. Mitä kaikkea on tapahtunut?

Paradoksaalista on se, että yksityishenkilönä en halua teokseen perehtyessäni taiteilijan selittävän piirun vertaa. Erityisen vahvasti tämä pätee kirjallisuuteen. Luen parhaillaan Jarkko Tontin alkusyksystä ilmestynyttä romaania Luokkakokous (Otava). Olen tehnyt töitä pitääkseni Tontin ja hänen lukijoidensa mielipiteet mahdollisimman etäällä tietoisuudestani, mikä on tuottanut välillä huvittaviakin tilanteita. Esimerkiksi Vihreä lanka lensi kädestäni kuin ohjus, kun tajusin lehden haastatelleen kolumnistiaan kyseisen romaanin vuoksi. Tontin blogia ja kolumneja luen säännöllisesti, mutta niitäkin hiukan varoen, jotta en törmäisi vahingossakaan Luokkakokousta luotaaviin yksityiskohtiin.

Tilanne muuttuu täysin, kun olen lukenut kirjan/nähnyt teatteriesityksen tai elokuvan/käynyt läpi tietyn kuvataiteilijan ajankohtaisen näyttelyn. Silloin haluan tietää kaiken! Syynä on pääni sisäinen dialogi, jonka käynnistän itse. Olenko ymmärtänyt asioita samalla tavalla kuin taiteilija? Mistä asioista olen selkeästi eri mieltä? Miksi? Entä mitä seikkoja minulta on jäänyt huomaamatta tai ymmärtämättä?

Vastausten löytämisessä auttavat tällöin taiteilijasta tehdyt haastattelut ja teoksen pohjalta syntyneet artikkelit ja arvostelut. Niiden lukeminen perä perää auttaa näkemään, mitkä ovat ne tärkeimmät teemat ja iskulauseet, jotka taiteilija on onnistunut ujuttamaan useimpiin ellei peräti kaikkiin juttuihin. Teksteistä paljastuvat usein myös taiteilijan tavoitteet, ja onkin kiinnostavaa peilata niitä omaa kokemustaan vasten. Pääsikö tekijä maaliin asti vai olisiko nyt selityksen paikka?

Kommentointi on suljettu.