Muutosvastarintaa

Posted: syyskuu 10, 2007 in Kulttuurin kentällä
Avainsanat:, ,

Tiedän, että muutosvastarintaisuutta pidetään yhtenä ikääntymisen merkkinä, mutta siitäkin huolimatta, että leimaudun ikivanhaksi valittavaksi kääkäksi, paljastan julkisesti vastenmielisyyteni erästä tiettyä teknistä innovaatiota kohtaan. Lähikirjastooni on nimittäin hankittu järjettömän iso ja todella ruma kirjojen (ja muun lainatun aineiston) palautusautomaatti.

Kaupungin virkamiehet perustelevat (tietenkin) hankintaa henkilökunnan työpanoksen keventämisellä ja sen kohdentamisella muihin tehtäviin. Mutta se ei vähennä piiruakaan antipatiaani. Karmeaa katsellakin, kun kone hotkaisee hihnan kuljetettavaksi hauraita runoteoksia ja cd-levyjä. Sitten ne putoavat eri lokeroihin ja limittyvät keskenään sikin sokin.

Entä mitä kirjojen lainaamisen ja palauttamisen täysautomatisointi merkitsee kaltaiselleni, kieltämättä sangen puheliaalle ja mielipiteitään auliisti jakavalle lainaajalle? Sitä, ettei enää ole mahdollista rupatella sujuvasti ja ikään kuin asiaan kuuluen sympaattisten kirjastovirkailijoiden kanssa ja kertoa tiskin yli vaikutelmistaan lainaamistaan kirjoista. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen saanut vakuutettua keskustelukumppanini niin, että hän onkin lainannut kirjan seuraavaksi itselleen.

Voihan cromagnonlainen hominidikuvatus ja nelijalkainen cyrano, kuten kapteeni Haddock tässä yhteydessä sanoisi. Tahdon pitää kirjastot inhimillisen kanssakäymisen kohtaamispaikkoina enkä soisi niiden muuttuvan pelkillä koneilla toimiviksi lainausvirastoiksi! Mihin instanssiin on mahdollista valittaa?

Lisäys 11.9. klo 10
Tekstissä mainittu kapteeni Haddock -kohta avaa linkin, joka arpoo herkullisia voimasanoja. Kannattaa kokeilla.

Advertisements
kommenttia
  1. markusahonen sanoo:

    Niinpä niin. Kaikki on korvattava roboteilla. Pian varmaan meidät ihmisetkin korvataan. Eikö joku jossain laskenut, että muutaman vuoden päästä ensimmäinen keinotekoinen ”ihminen” on jo olemassa.
    Helpottaapa yhteiskuntaa ja sen ihmisiä. Ei ole duunia. Eikä tarvitse edes syntyä. Huh…

  2. Viides rooli sanoo:

    Moi Markus, näinhän se on. Surkuhupaisin esimerkki ihmisten korvaamisesta koneilla kantautui aikanaan lasten päivähoidon saralta. Jatkuvaa henkilökuntapulaa potevan alan ratkaisuksi ehdotettiin valvontakameroiden asentamista. Ikään kuin ne pystyisivät vaihtamaan vaipat, syöttämään, pukemaan, lukemaan, laulattamaan, ottamaan syliin…

  3. Viides rooli sanoo:

    Vau, maalasitpa houkuttelevan (lue: karmean) tulevaisuudenkuvan, Sedis. Yksi lempipuuhastelujani on vaeltaa kirjahyllyjen välissä, tutkailla teosten nimiä, ihastella niiden kansia ja napostella maistiaisia so. lukea pätkän sieltä, toisen täältä. Sytyttikö? Jos kyllä, kirja lähtee kanssani kotiin.

    Tuo esittämäsi malli torpedoi täysin spontaanit lainat. Juuri ne yllätykselliset lukukokemukset, jotka johdattavat uusien ideoiden äärelle. Surullinen ajatus.

  4. Sedis sanoo:

    Epäilemättä kirjasto on automatisoitavissa kokonaan modernien varastojen tapaan. Yhtäkään kirjaa ei tarvitse olla esillä.

    Tilaat tietokoneella tarvitsemasi teoksen, robotit ja liukuhihnat hakevat sen hyllystä ja toimittavat luukulle, josta kuittaat sen kortilla. Tapahtumasta peritään kohtuullinen maksu. Perintä- eli ulosottohan on on järjestetty.

    Luukun vieressä on Kirjastokonsultti Oy, jossa entiset kirjastovirkailijat nyt yksityisyrittäjänä käyvät keskusteluja potentiaalisten lainaaja-asiakkaiden toiveista ja tarpeista.

  5. markusahonen sanoo:

    Osa kirjastossa käymisen suurta viehätystä on pläräillä hyllystä kirjoja, joista ei ole kuullutkaan tai joita ei jostain syystä ole koskaan tullut luettua.
    On mukava maistella kansia, takakannen tekstejä ja kannen liepeen esittelyjä. Voi lukaista kappaleen tai pari, sivun tai pari, jos sattuisi jäämään koukkuun ja tekemään kenties hyvän löydön. Sellaisen, joka johdattelee uuden ja itseä miellyttävän kirjailijan koko tuotannon pariin.
    Eikö se ole kirjaston yksi pointti. Saada ihmiset lukemaan ja viihtymään kirjojen ääressä.
    Ei ihmiset kirjakaupastakaan aina osta kaikkea vain ennakkotietojen ja nimen perusteella.

  6. Viides rooli sanoo:

    Totta, noudatan samaa vaellus- ja selailutekniikkaa myös kirjakaupoissa, ja usein olen ostanut kirjan vain parin pätkän lukemisen perusteella.

    Yksi tällainen löytö oli Robb Forman Dew´n teos Dale Loves Sophie to Death (Little, Brown and Company). Se on alun perin ilmestynyt 1980-luvun alussa, mutta itse löysin sen vasta 2002, kun kirjasta otettiin pehmeäkantinen uusintapainos. Eläköön pokkarit!