Aina vain jotakin uutta!

Posted: elokuu 28, 2007 in Kulttuurin kentällä, Rainat
Avainsanat:, , , , ,

Uusimmassa Yliopisto-lehdessä (nro 8/2007) haastatellaan Helsingin yliopiston elokuva- ja televisiotutkimuksen professori Henry Baconia. Jutun tehneen Mikko Puttosen punaisena lankana on halu kartoittaa, mitä eurooppalaiselle taide-elokuvalle tapahtuu kahden suuren mestarin, Michelangelo Antonionin ja Ingmar Bergmanin, kuoleman jälkeen.

Itse pysähdyin viidennen kysymyksen äärellä: tehdäänkö vielä elokuvallisia innovaatioita? Ja mitä mieltä on Bacon? ”On väärin toivoa, että elokuvan pitää kaiken aikaa olla innovatiivista. Länsimaisen taiteen yksi perisynti on vaatia, että taide kehittyy kaiken aikaa. Jossain vaiheessa kuitenkin erilaisten kombinaatioiden mahdollisuudet alkavat ehtyä eikä voi odottaa, että tehdään jotain kovin uutta. Silti tulee jokin sellainen täysin omintakeinen elokuva kuin Roy Anderssonin Toisen kerroksen lauluja.

Aamen. Paitsi että vastauksen voisi laventaa käsittämään koko länsimaista elämänkatsomusta. Miksi meidän pitää jatkuvasti kehittää itseämme? Eikö enää riitä, että selviytyy suuremmitta kuhmuitta ja muita satuttamatta tässä vauhdikkaasti pyörivässä karusellissa, jota elämäksi kutsutaan?

Mihin ihmeeseen on kadonnut tavallisen keskimääräisen ihmisen keskimääräinen selviytyminen?” kysyy myös filosofi Maija-Riitta Ollila, joka muistuttaa, että suurin osa ihmisistä pakkautuu keskiarvon tuntumaan: ”Ilmiö tunnetaan nimellä Gaussin kellokäyrä. Ongelmallista on se, ettei yhteiskunnassamme oikein sallita kenenkään sijaita siellä. Yksi syy henkiseen pahoinvointiin voikin olla se, että useimmat meistä ovat auttamattoman keskinkertaisia, ja tieto siitä kalvaa koko ajan, läpi elämämme”.

kommenttia
  1. Timbuktun poppoo kirjoitti:

    Kiitos mielenkiintoisista huomioista, olemmekin jo näitä keskinkertaisuuden sallimattomuuden ja pahoinvoinnin yhteyksiä uumoilleet, siksi kai pakenemme Timbuktuun. Mutta minkäs sille teet, että hyvä (paras, mitä se kullekin merkitsee on sitten kunkin oma yksilöllinen ja ainutkertainen merkityksensä) taide, kulttuuri on niin lohduttavaa, kun maailma lämpenee, lajit kuolevat sukupuuttoon, tulvat, maanvyöryt ja sodan julmuudet vyöryvät uutisissa silmillemme.
    Joops, tuo Roy Anderssonin Toisen kerroksen lauluja on aivan huima ja ehtymätön.
    Noh, mielestämme Lars von Trierin leffat ovat upeita, mutta hänhän on ilmoittanut, ettei enää aio ohjata, on ”tyhjä”.
    Meille jäävät toki vanhat mestarit kuten Tarkovski, jonka Peilin näin kenties viidenteen kertaan ja vihdoin sen oivalsin. Ehkä ei täällä Timbuktussa aivan aivokasta porukkaa.
    Ja sitten voidaan aina astua Euroopan ulkopuolelle ja löytää näitä aivan upeita ohjaajia kuten omat afrikkalaiset suosikkimme (emme nyt heihin uppoa tässä), intialainen, noh mikä se naisohjaaja onkaan: Vesi, Tuli ym? Näimme muutaman ja leffat tulivat ikään kuin shokkeina, joten nekin on nähtävä useampaan kertaan, että menevät meikäläisten oivaltamisen perukoille.
    Nähtiinpä tässä juuri ensimmäisemme iranilaisen Kirostamin leffa, Kirsikan maku ja voimme sanoa yllättyneemme täysin, että uusia ilmaisun muotoja ja tarinoita löytyy, ainakin muilta mantereilta.
    Olematta mitenkään lähes minkään alan asiantuntijoita, niin mielestämme, jos Bergman olikin suuri tarinankertoja, olivat elokuvat hyvinkin ”klassiseen tarinakertojan tapaan” kuvattuja. Antonionilla oli kovinkin kokeellista muotoa, siitä on kyllä aikaa kun niitä viimeksi näimme, ehkä parhaiten muistissa ovat Blow-up ja Zabriskie Point. Silti toivotamme korkeatasoisten leffojen iloja sinnekin! Jos ei tule uusia yllätyksiä niin aina voi katsoa vanhoja ”ratkaisemattomia” ja onhan viihdyttävyydelläkin oma arvonsa. Niin, vaan kuka nyt sitten viihdyttyy mistäkin vai etsiikö kenties mysteeriä? Hanhensulka viimeisimmässä lastussa kuten niitä kirjoituksia kutsuu, puutuu näihin kirjallisuuden ja elokuvan kevytmuotoihin. Emme taida olla käyneet ns. kaupallisissa leffoissa enää kuin pari kertaa vuodessa.
    Meillä on aito taipumus kommentoida vähän vierestä.
    Terveisin keskiverrot Timbuktusta

  2. Viides rooli kirjoitti:

    Tervehdys sinne Timbuktuun ja kiitos reippaasta purskautuksesta, jonka antia olen tässä ihastellut. Summa summarum: uskon, että kiinnostavia ja omasta näkökulmastani uusiksi tulkittavia taideteoksia (kuten elokuvia) tehdään maailmalla yhä, mutta niiden löytäminen tuntuu muuttuvan yhä vain vaikeammaksi, vaikka tämä netti auttaakin sukeltamaan monien maiden kulttuuritarjonnan äärelle.

    Mitä tulee tuohon perään kuuluttamaani keskimääräiseen selviytymiseen — Ollilan käyttämää ilmaisua lainatakseni — sitä tolkutan itselleni harva se viikko. Jotkut puhuvat armollisuudesta itseään kohtaan, mutta niin ylevää kieltä en nyt tahdo käyttää. Riittää, kun riittää. Aina ei tarvitse ylittää rajojaan tai tähdätä sinne korkeimpaan tähteen. Ja se ei todellakaan tarkoita lusmuilua tai velttoilua. Keskimääräinen on kirjaimellisesti keskivaiheilla, toisin sanoen sekä paremmin että huonommin selviytyvää populaa riittää molemmin puolin.

  3. Viides rooli kirjoitti:

    Pitäisiköhän piipahtaa siellä Saharan liepeillä? Meinaan tämä ajoittainen dementia nimien ja vuosilukujen suhteen repii joskus niin hirvittävästi hermoja, ettei mitään rajaa…

  4. Timbuktun poppoo kirjoitti:

    …intialainen, noh mikä se naisohjaaja onkaan: Vesi, Tuli ym?…
    Deepa Mehta: Fire-Earth-Water trilogia
    Muisti palautuu Timbuktussa