Ratikalla kokoukseen (4754 €)

Posted: elokuu 16, 2007 in Media
Avainsanat:, , ,

Seuraan paitsi työni vuoksi myös omaksi ilokseni säännöllisesti monia kotimaisia aikakauslehtiä. Naistenlehtiä haukutaan julkisessa keskustelussa (myös blogeissa) tämän tästä, mutta mollaamisen takana on usein silkka asenteellisuus, eivät pätevät argumentit. Itse en suostu haukkumaan naistenlehtiä vain lämpimikseni, mutta kieltämättä välillä sappeni kiehuu pöyristyttävien ylilyöntien vuoksi.

Näin kävi saadessani käsiini viime viikon Anna-lehden (nro 32/2007), jossa yhtenä pääteemana olivat työvaatteet eli se, miten eri työpaikoilla on tapana pukeutua. Lehden varsinaisessa muotijutussa esiteltiin bisnesnaisille sopivia vaatteita. Kokonaisuus oli sangen tyylikäs, ei siinä mitään, mutta luettuani kuvatekstit tai paremminkin kuvien yhteyteen sijoitetut tuotetiedot hintoineen vetäisin henkeä pariinkin kertaan.

Ovatkohan muotitoimittajien palkat kohonneet pilviin vai onko kyse siitä, että Annan ”liki puolimiljoonaisessa lukijajoukossa painottuvat suurituloiset, koulutetut ja pääkaupunkiseudulla asuvat vaikuttajalukijat”? (Väite löytyy linkin takaa eli Yhtyneiden Kuvalehtien —> Mediatieto-osiosta.)

Otetaanpa esimerkki: bisnesnaista esittävä tyylikäs malli rientää tapaamisesta toiseen yllään (jätän tuotemerkit pois) satiinipaita 34,95 €, liituraitahame 110 €, liivi 109 €, vyö 105 €, korkokengät 249 €, nahkalaukku 269 €, huivi 62,90 €, sateenvarjo 110 €, rannekello 750 € sekä hopeiset rannerenkaat 166 € ja 200 €. Yhteensä 2165,85 euroa.

Tutkaillaanpa myös toista esimerkkiä, jossa edelleen bisnesnaista esittävä tyylikäs malli matkaa kokoukseen ratikalla (chic!). Nyt hänellä on yllään kashmirneule 240 €, nahkavyö 200 €, lyhyt nahkatakki, jossa on ”suloiset somisteet hihoissa ja rinnuksissa” 2250 €, suorat housut 199 €, kultasormus 1250 €, tolppakorkokengät 245 € ja laukku 370 €. Yhteensä 4754 euroa.

Realisoituisikohan piikkini paremmin, jos esitän edellä mainittujen asukokonaisuuksien hinnat mummonmarkkoina? Tapaamisesta toiseen rientävän bisnesnaisen työvaatekokonaisuus maksaa noin 12995 vanhaa Suomen markkaa ja ratikalla kokoukseen suunnistavan bisnesnaisen työvaatekokonaisuus peräti noin 28500 vanhaa Suomen markkaa.

Lastentarhanopettajan keskipalkka on noin 2000 euroa, sairaanhoitajan 2300 euroa ja opettajan noin 2615 euroa kuukaudessa. Ai niin, mutta hehän ovatkin rupusakkia eivätkä tarvitse suloisesti somistettuja nahkatakkeja rientäessään ratikalla kokoukseen. Maksakoot he vain niitä iänikuisia asuntolainojaan sekä lastensa harrastusmaksuja.

Mainokset
kommenttia
  1. Zepander sanoo:

    Oon itekin miettinyt, miksi sekä sisustusjutut että rättijutut näyttää olevan tehty miljonääreille. Olen keksinyt vain pari syytä:
    1) toimittajista ja kuvaajista on kivaa kun saa leikkiä kallilla leluilla työaikana ja siitä vielä maksetaan
    2) harva edes tietäisi mistään 700 euron housuista jollei niitä mainittaisi lehtijutuissa. Valtaosa ihmisistä käy kuitenkin tavallisissa vaatekaupoissa… Jos 700-housut mainitaan, joku saattaa joskus ostaakin sellaiset. Samalla vaivalla jutun kuvitukseen voi tunkea siis kaikki muutkin ylihintaiset vermeet. Joku kumminkin alkaa haluta edes jotain niistä. Vaikka sen vyön. Hinnasta välittämättä.

    Monien muiden juttujen takia musta olisi ehdottoman hyvä, että myös miehet lukisivat naistenlehtiä. Ei ne Tekniikan maailmaa selaamalla opi sen vertaa ihmissuhteista, tunne-elämästä tai mistään kuin oppisivat naistenlehdistä. Aika masentavaa yrittää keskustella turon kanssa, joka ei ole perillä edes perusasioista eikä -termeistä.

  2. Tuima sanoo:

    Naistenlehdissä on hyviä ja asiallisia juttuja – mutta en ole tainnut vielä kertaakaan lukea asiallista muotijuttua. ne ovat jo kauan riipineet minua – ne voisin joskus listatakin.

  3. Tuima sanoo:

    Siis listata ne syyt…

  4. Viides rooli sanoo:

    Monia naistenlehtien juttuja perustellaan sillä, että aikakauslehtien pitää tarjota myös unelmia. Mutta se ei mielestäni selitä sitä ristiriitaa, joka muotijutuissa jatkuvasti näyttäytyy suhteessa naisten todelliseen elämään.

    Malleina käytettävien naisten koosta on puhuttu maailman sivu –- mistä aina löydetäänkin ne järjettömän laihat, pitkänhuiskeat yksilöt? Siksi olen ilahtunut Kodin Kuvalehden periaatteesta käyttää lukijoitaan, meitä tavallisia naisia, muoti- ja myös muiden juttujensa aiheina ja kuvauksissa.

  5. Anna Mikkola sanoo:

    Joku kai niitä 700 euron housuja silti ostaa, kun niitä markkinoilla ja mainoksissa vain sitkeästi on. Jos on oikeasti sellaiseen varaa eikä keksi rahalleen parempaa käyttöä, niin mitäs se minulle kuuluu. (Jään maailmantuskaisesti paheksumaan varjoihin.)

    Britanniassa oli siellä asuessani tämä naistenlehtikulttuuri aivan toisissa sfääreissä – oikeastaan se ei ollut enää naistenlehtikulttuuriakaan vaan pelkkää muoti- ja juorulehtikulttuuria. Lehdissä ei ollut enää mitään varsinaisia artikkeleitakaan, ainoastaan kuvia ja mainoksia ja vinkkejä mistä kaupoista löydät lempijulkkiksesi pukeutumista apinoivat kuteet. Samaisessa maassa myös nuorten naisten velkautuminen ja maksuhäiriöt ovat sangen suuri ongelma, kun tarjolla on miljoona eri pikavippiä ja kulutusluottoa ilman mikään vakuuksia tarjoavia firmoja.

    Suomessakin jokin televisiokanava näyttää uusintoja ronskin naistenlehden telkkariversiosta eli Sinkkuelämää -sarjasta, ja kappas, sitä sponsoroi pikavippifirma. Ohjelman alussa ja lopussa sekä mainoskatkolla kerrotaan, että sinkkuelämäsi mahdollistaa hetilainaapistefi!

    Suoraan sanottuna minusta aika moraalitonta tavaraa. Jokin minulla vain menee ohi tässä kulttuurissa.

  6. Viides rooli sanoo:

    Hei Anna, aika karua kuultavaa nuo Lontoon lehtiuutiset. Osallistuin juuri tällä viikolla erääseen media-alan palaveriin, jossa sain –- jälleen kerran –- kuunnella, miten nykyihmisiä kiinnostavat eniten tuotteet, eivät pitkät, analyyttiset lukujutut saati repparit maailman eri ilmiöistä.

    Tavarataivas –- sillä ja vain sillä lukijakunta pidetään tyytyväisenä, kuuluu moderni uskomus. Olen ehkä idealisti, minkä toin esiin myös kyseisessä palaverissa, mutta uskon vakaasti, että pelkkää tavaramaailmaa tarjoava ja siihen itsensä hukuttava köyhtyy henkisesti ja saa ennen pitkää p*****sen lopun.

  7. Stello sanoo:

    Mä luen säännöllisesti vain yhtä aikakauslehteä; viikottain ilmestyvä RTE Guide (irlantilainen TV-lehti, jossa myös haastatteluja, muotia, ruokaa, sisustusta, puutarhan hoitoa, jne.). Siinä on yleensä esitelty ihan kohtuuhintaisia vaatteita, ja mukana ehkä pari kalliimpaa. Hauskin yksityiskohta on pieni vertailu, johon on aina valittu joku kalliimpi vaate, laukku, huonekalu tms., ja viereisessä kuvassa mahdollisimman samanlainen, mutta huomattavasti halvempi versio! Että jos ei satu olemaan merkkiuskovainen, mutta haluaa vaikka itselleen tietyn lookin, niin sen voi toteuttaa halvemmallakin, ja tulos vaikuttaa silti suhteellisen samanlaiselta kuin se kallis versio..

    Jos asuisin Suomessa, kävisin varmaan tekemässä kaikki vaateostokset Tallinnassa. Siellä tuntui olevan huomattavasti halvempaa, ja lisäksi huomattavasti paremmat valikoimat. Tietty sekin reissu on hankalampi, jos ei asu pääkaupunkiseudun tuntumassa.

  8. Viides rooli sanoo:

    Moi Stello, kyllä Suomestakin saa erinomaisia ja edullisia vaatteita, ei niitä tarvitse naapurivaltioihin saakka lähteä etsimään. Mutta en ymmärrä, miksi muotijutuissa toistuvasti esitellään vaatteita, jotka ovat kaltaisilleni kestovertopulliaisille aivan liian kalliita.

    Toinen seikka, joka on huvittanut itseäni kaikki nämä vuodet, on ristiriita monien muotisuunnittelijoiden omien vaatteiden ja heidän luomiensa kokoelmien välillä. Riemunkirjavien vaatteiden äärellä seisoo itse suunnittelija, joka on pukeutunut mustaan. Aina ja vain siihen mustaan.

  9. Hyvin puhuttu ! Ranskassa moinen on myös yleistä, mm Elle listaa nylkyhintaisia kuteita mutta kyllä niille ostajia löytyy. Tykkään täkäläisten ”nuorten” naisten lehdistä joissa vertaillaan samaa asukokoinaisuutta, halpa ja kallis versio vierekkäin – sekä alle 40 egen muotikapistukset jne juttuja.

    Itseäni kauhistutti yhdessä vanhassa Annassa juttu Kauko-Idän matkailukohteesta, ja avoimesti kertoivat mistä löytää kopioituja (feikkejä) merkkilaukkuja jne. Vaikkei olisi varaa ostaa merkkiä ja sitä hinkuu, minusta ei kyllä aikakauslehden pitäisi mainostaa moista epäeettistä ja laitonta hommaa.

    Maasta toiseen on mielenkiintoista seurata naistenlehtien näkökantoja ja suhtautumista eri asioihin ; äitini lupasi juuri lähettää uuden tulokkaan Olivia joka onkin jo matkalla postissa.

  10. Viides rooli sanoo:

    Se, että Elle listaa nylkyhintaisia kuteita, kuten Maurelita sanot, on jotenkin ymmärrettävää, koska sen lukijapiiriin kuuluu myös aidosti varakasta väkeä. Mutta suomalaisessa Annassa tuollainen ökyhintaisen garderobin & asusteiden esittely tuntuu oudolta.

    Se myös nakertaa tiettyä uskottavuutta, jota lehti yrittää rakentaa kertomalla esimerkiksi lapsiperheiden köyhyysloukuista ja naisvaltaisten alojen epäkohdista. Ristiriita on juuri siinä: suuri määrä lukijakunnasta kamppailee arkielämän todellisten ongelmien kanssa, mutta muotitoimittajat ne vain elävät jossakin huolettomassa ja rypyttömässä wannabe-kroisoslandiassa.

  11. Viides rooli sanoo:

    Terve Celia, et taida olla ainoa, joka lehdistä seuraa muotia, poimii siitä itselleen sopivat palat ja loihtii omalla ompelukoneellaan ajan trendien mukaisia luomuksia. Nostan hattua, sillä itse olen täysi poropeukalo kankaiden kanssa, kutominen sen sijaan onnistuu komeasti, vaikka itse sanonkin.

    Mitä tulee lehtien ja ylipäänsä eri tuotteiden kohdeyleisöjen profilointiin, en usko niihin enää pätkääkään. Olen saanut niin monta kertaa hyvät naurut, kun olen kuunnellut markkinointiväen täydellä pokalla selittämiä analyyseja ja yhteenvetoja. Millähän ilveellä ne selittävät minut ja kaltaiseni lokerosta toiseen alati pomppaavat yksilöt, jotka ostamme ja käytämme hyödykkeitä kuten tahdomme, emmekä sen perusteella, mille ikä/sukupuoli/puoluekanta/tms. -ryhmälle ne on kohdistettu.

  12. Celia sanoo:

    Taannoin olin tekemisissä sellaisten virkanaisten kanssa, joilla oli takanaan sekä perittyä että miehen ansaitsemaa rahaa. He nyrpistelivät nenäänsä sekä Stockkan että Sokoksen vaatteille. Halosen nimeä heidän huuliltaan ei vahigossakaan tipahtanut. Näille naisille kelpasi vain boutique-tyyppiset pikkupuodit, joissa myydään uniikkivaatekappaleita. Juuri näiden naisten voisin ehkä kuvitella ottavan vakavasti onkeensa Annan tapaisia tavaratyrkkyjä.

    No, katselen minäkin näitä kuvia, mutta en minä niin muodin perään ole, että ostaisin sikakalliita vaatteita. Etsin lehdistä muotivirtaukset ja ompelen itse omat ”muotiluomukseni”. ;)

    ***

    “liki puolimiljoonaisessa lukijajoukossa painottuvat suurituloiset, koulutetut ja pääkaupunkiseudulla asuvat vaikuttajalukijat“

    Mitä sitten tulee lehtien kohdeyleisön profiloimiseen, niin metsään menee ja pahasti. ;D ;D Helsingin seudulla asuu noin puoli miljoonaa ihmistä, eikä läheskään kaikki ole suurituloisia tai koulutettuja. Enkä usko, että _kaikki_ helsinkiläiset lukisivat Annaa.

  13. sugar kane sanoo:

    Yritin jo eilen kommentoida, vaan jospa nyt paremmalla onnella.

    Pointtihan lehtien muotijutuissa ei ole julistaa, että just nämä kokonaisuudet päällä olet tykki ja muuten surkee, vaan kertoa sesongin trendikkäistä ”linjoista”, ”uusista” tavoista yhdistellä rättejä, ja antaa sitä kuuluisaa inspiraatiota muodin vaihteluista kiinnostuneille. Kukaan – edes muotitoimittaja – ei enää nykypäivänä oleta, että tosielämän nainen ryntää sesongin vaihtuessa uusimaan koko vaatevarastonsa (vaikka toki joku orjasieluinen näin edelleen tekee), vaan haluaa houkutella tyypit hankkimaan edes jotain uutta ja kivaa, vaika sitten sen satiinipuseron (34e) jo olemassaolevan hameen seuraksi.

    Mielestäni (ja voin huomauttaa, näin ERITTÄIN pieni- ja vaihtelevatuloisen naisen näkökulmasta) Annan jutussa esitellään keskihintaisia tavaratalovaatteita, jotka ovat jopa kaltaisteni köyhien tavoitettavissa, ainakin budjettisuunnittelulla. Siis valikoiden, ei kaikkia kerralla.

    Oma kritiikkini kohdistuu enemmänkin siihen, että suomalaiset naistenlehdet (muotilehti-titteliä oikein mikään niistä ei ansaitse, elleivät Olivia ja Trendi tiukimmillaan) menevät sieltä mistä aita on matalin, ja rahtaavat design-kopiorytkujä H&M:stä ja Seppälästä sen sijaan että esittelisivät vaikka suomalaisten suunnittelijoiden tuotantoa (on toki totta, ettei jotain Vanhatapiota myydä ympäri maan, muttei tilanne muutukaan, ellei peräseinäjokelainen kuluttaja tiedä asiasta kiinnostua). Halpojahan ne rätit ovat, mutta tällainen osa-aikainen ihminenkin ostaa mieluummin yhden laatuasian, joka kestää ja näyttää hyvältä ensi viikollakin.

    Itse luen ja ostankin (useimmiten vaatteiden sijasta…) säännöllisesti brittiläistä Vogueta ja i-D-lehteä, joissa esiteltävät vaatteet maksavat helposti puolen vuoden liksani verran, mutta inspiraatio on ilmaista.

  14. Viides rooli sanoo:

    Ymmärrän, että muotijuttujen yksi tärkeimmistä tehtävistä on toimia innoittajina, mutta oma harkinta- ja hankintahaluni torpedoitui tämän jutun kohdalla nimenomaan hintatietoihin. Poimit esimerkistä sen edullisimman vaatteen, minäpä poimin sen kalleimman: nahkatakki 2250 euroa. Olisihan se kiva pikkutakki, kuinkahan kauan menisi, että näillä palkkioilla (ja näillä laskupinoilla) saisin säästettyä… Mutta taas minä blondi unohdin, kysehän oli bisnesnaisille suunnatuista vaatteista. Siirränpä rupusakkikatseeni toisaalle.

    Siitä olen kanssasi täysin samaa mieltä, että suomalaisia tekijöitä ja heidän mallistojaan tulisi nostaa huomattavasti vahvemmin esiin mediassa ja julkisessa keskustelussa. Toivoisin myös, että kauppojen sisäänostajilla olisi rutkasti enemmän rohkeutta ja halua hankkia valikoimiin paikallisten persoonallisten suunnittelijoiden ja tekijöiden vaatteita.

  15. Viides rooli sanoo:

    Sugar Kane, tulkitsit väärin. Minä tein sen jaottelun (rupusakki/bisnesväki) itse varsinaisessa merkinnässäni eli tuossa blogipäreessä. En väitä olevani köyhistä köyhimpiä, se olisi törkeää valehtelua ja loukkaus aidosti varattomia ihmisiä kohtaan, mutta kyseisen Annan muotijutun kohdalla tunsin itseni rupusakiksi. Ja kieltämättä vinoon huumorintajuuni puri se, että juuri tuo kallein vaate- ja asustekokonaisuus (4754€) oli valittu tilanteeseen, jossa malli matkaa raitiovaunulla. Siinä on jotakin niin ihanan kornia.

  16. sugar kane sanoo:

    Eipä ollut ketään tarkoitus luokitella rupusakiksi/blondiksi/bisnesihmiseksi, vaikka suomalaisia muotitoimituksia puolustinkin. Noissa jutuissa on tapana esitellä mallistoja laidasta laitaan. Kuluttajan vastuulle jää sitten selvittää, saisiko kivan nahkatakin halvemmasta ketjusta/edullisempaa merkkiä/vintage-liikkeestä, niinkuin yleensä saakin.

  17. Zepa sanoo:

    Psst, vielä yks juttu, löysin Petjan vanhoista merkinnöistä asia sivuavan http://www.ihmiskunta.org/wp/?p=2901

  18. Viides rooli sanoo:

    Kiitos, Zepa(nder). Jäppinen kirjoittaa asiaa.