Ne jyrää meitin!

Posted: kesäkuu 4, 2007 in Arjen ilot, Kulttuurin kentällä

Ystäväperheen tytär kävi poimimassa valkolakkinsa, ja sitä juhlahetkeä halusin todistaa minäkin. Opinahjo oli perin tuttu – kulutinhan saman koulun pulpetteja muinoin kahdeksan vuotta – mutta henki ja tekemisen meininki oli nyt aivan toinen. En voinut kuin ihailla lakkiaisjuhlassa esiintyneiden oppilaiden taitoja. ”Tällaista jälkeä siis saadaan, kun nuoriso päästetään irti”, tuumasin ja päätin ruveta mekastamaan entistä tehokkaammin koulujen taideaineiden puolesta.

Ilmaisutaitopainotteisen lukion toiminta-ajatuksena on kannustaa oppilaita persoonalliselle opintielle ja kehittää kunkin omaa lahjakkuutta, ja se näkyi niin porukan olemuksessa kuin energisissä esityksissäkin. Tampereella TYKin juhlat ovat jo saaneet legendaarisen maineen, ja Tampere-talossa pidetty kolmituntinen (!) sessio osoitti miksi. Nyt ei vietetty kuivaa kevätjuhlaa, vaan yleisö sai nauttia pro-tason lausunta-, musiikki- tanssi- ja sirkusesityksistä.

Liioittelenko? Tuskinpa vain, sillä jo alkumetreillä katsojien sykettä nosti Euroviisujen finaalissakin esiintynyt Duo Trapets, Sorin Sirkuksesta tutut Alina Rannisto ja Petra Lesonen. Ja siinä vaiheessa, kun Trio Käpyhaukka irrotteli Don Grolnickin Nothing Personal -biisin parissa ja rumpali Kristian Suninen intoutui vetämään soolon, jota Gene Krupakin katsoi taatusti pilvenreunalta myhäillen, olin jo valmis kaivamaan kuvettani ja maksamaan keikasta pääsymaksun.

Hämeenlinnalaisen Mini-teatterin toiminnanjohtaja Marja Myllyniemi on sanonut, miten kouluista valmistuisi aivan toisenlainen sakki kuin nykyään tapahtuu valtaosassa Suomea, mikäli oppilaat saisivat täysipainoisesti opiskella luovaa ilmaisua: soittaa ja laulaa bändeissä, tehdä yhdessä näytelmiä, tanssiesityksiä, runoiltoja, elokuvia, taidenäyttelyitä. Samaa todisti puheessaan uusi ylioppilas Jari Marjelund. Koulunkäynnissä oli parasta juuri yhdessä tekeminen, hän ilmoitti Tampere-talon täpötäydelle yleisölle ja pyysi samaan hengenvetoon anteeksi opettajalta, että elokuvan tekeminen oli edellisiltana venynyt koulun tiloissa iltakymmeneen asti. Mutta valmista tuli!

Vilkaisin tuoreen ylioppilasneidon isään – hänkin on käynyt samaa koulua – ja pudistimme päätämme. Meidän aikanamme villit hevosetkaan eivät olisi saaneet oppilaita jäämään oppituntien jälkeen koululle. Kuten sanottu, henki oli toinen ja taideaineiden määrät olemattomat. (Meillä musiikinopetus päättyi keskikoulun toisella ja kuvaamataito viidennellä luokalla. Surullista.)

Nyt katselin aurinkoiseen kesään ja tulevaisuuteen tähyävää uutta, lahjakasta ja värikästä tekijäpolvea ja tajusin: Ne jyrää meitin! Ja hyvä niin!

Kommentointi on suljettu.