Villin lännen meininkiä

Posted: Touko 22, 2007 in Kulttuurin kentällä, Vastarannan kiiski

Kuvan voima on tehokas, sillä se avaa oven myyttisten mielikuvien varastoon. Kuva voi rauhoittaa, lohduttaa, ärsyttää, huvittaa. Kuva voi myös kritisoida, provosoida ja paljastaa monia asioita, niin tekijästä kuin katsojastakin.

Olen viime päivinä miettinyt kuvan olemusta, kiitos kolmen bloggaajan, joiden merkinnöissä pohditaan kuvan käyttöä eri näkökulmista. Mirka Muukkonen kertoo, miten hänen miehensä joutui viikoksi jäähylle irc-galleriasta julkaistuaan kuvan nyljetystä ketusta. Myös piirroskuva imettävästä äidistä sai galleriasta kenkää. Muukkonen ihmetteleekin irc-gallerian kuvapolitiikkaa: teini-ikäiset tytöt saavat kyllä poseerata seksikkäästi rintaliiveissään, mutta imettäviä äitejä ei suvaita.

Kysymys nyljetystä ketusta sai minut aprikoimaan. Jos keskustelun aiheena on turkistarhaus, miksi siihen liittyvää todellista tilannetta – eläinten teurastamista – ei saisi näyttää? Miten ylipäänsä voimme puhua objektiivisesti asioista, jos emme tunne (lue: näe) niiden kaikkia puolia? Nyljetty kettu sinällään ei järkytä itseäni, sillä äitini suku on maaseudulta kotoisin, ja totuin jo lapsena maatilan elämään. Isoisäni kävi myös metsällä, ja saalis hyödynnettiin tarkoin. Eikä niitä eläimiä pataan käsittelemättä pantu. Ne nyljettiin, puhdistettiin, palasteltiin ja valmistettiin ruoaksi.

Ymmärrän, että esimerkiksi uutistenlukija varoittaa silloin, kun luvassa on poikkeuksellisen raadollista kuvamateriaalia, koska katsojien joukossa on usein myös lapsia. Mutta kun kyse on aikuisväestöstä, eikö meidän tulisi kyetä kohtaamaan todellisuus sellaisena kuin se maailmassa näyttäytyy? Enkä puhu nyt ruumiskasoilla mässäilystä, vaan realistisesta maailmankuvasta, johon kuuluu myös negatiivisten asioiden sensuroimaton esille tuominen.

Kuvalla voidaan myös harhauttaa. Nykytekniikka sallii aiempaa tehokkaamman ja yhä vaikeammin havaittavan kuvien käsittelyn, joka voi johtaa arveluttavaan lopputulokseen. Janne Saarikko ja Larko käyvät kiinnostavaa keskustelua kansalaisjournalismi-käsitteen varjolla lisääntyvästä valokuvien käytöstä, jossa tosiasiassa poljetaan pahimmillaan paitsi kuvaajien, myös kohteena olevien oikeuksia.

Larkon havaintoja -blogissa siteerattu Helsingin Sanomien kuvia koskeva sopimus sai ainakin minut nikottelemaan. Erityisesti kohta, jossa kuvan myyjä luovuttaa ostajalle kuvien vapaan muunteluoikeuden, on todella arveluttava. Käytännössä se tarkoittaa, että mikä tahansa kuva voidaan käsitellä millaiseksi tahansa ja se voidaan tulevaisuudessa julkaista missä tahansa, sillä sopimuksessa mainitaan myös toistaiseksi tuntemattomat liiketoiminnan alueet ja jakelutavat. Huh-huh! Jos tämä ei ole villiä kuvankäyttöä, mikä sitten?

Lisäys klo 16.30

Sähköpostiini pelmahti sopivasti valokuvaan liittyvää ennakkotietoa. Suomen valokuvataiteen museossa avautuu 30.5. Helsinki School. Uutta valokuvaa Taikista -näyttely, joka ”näyttää, mitä suomalainen valokuvataide tulee tulevaisuudessa tarkoittamaan”. Paljon luvattu. Näyttely on avoinna 26.8. asti, joten Helsingissä kesällä piipahtavien kannattaa merkitä kohde muistiin. Taikin aiempien vuosikurssilaisten näkemyksiä voi ihailla täällä.

Advertisements
kommenttia
  1. […] Hesari viime vuonna lanseerasi lukijakuvapyydyksensä, käytiin sen ehdoista blogosfäärissä kriittistä keskustelua, johon minäkin osallistuin. Rajoittamatoman ja ikuisen käyttöoikeuden luovuttamista […]