Taikoa tähtiä pimeyteen

Posted: Touko 15, 2007 in Kirjallisuus, Teatteri

Aina tässä käy näin: kun taustamateriaalia etsiessäni koluan lähikirjastoni hyllyjä, kotiin tuomisten joukossa on opuksia aivan muista aiheista. Eilen roudasin repussani kasan ”elämän ohjerunoja”, kuten edesmennyt Veikko Sinisalo niitä kutsui. Harri Markkulan toimittamassa kirjassa Tähteen kaukaisimpaan (WSOY, 2000) rakastettu näyttelijä perkaa koskettavalla tavalla lempirunojaan.

Sinisalo sanoo olleensa etuoikeutettu saadessaan toimia runon välittäjänä, avata sydänten portteja ja toimia ihmisten välisten siltojen rakentajana. Minusta hän kuvaa kauniisti tulkitsijan tehtävän. Yksi kirjaan valituista runoista on Yrjö Jylhän Enemmän, johon Sinisalo kertoo palanneensa yhä uudelleen, sillä siinä on kuvattuna se ponnin, joka hänen elämäänsä ohjasi.

Himoitsen olla enemmän kuin olen:
valtias maan, jota nöyränä polen,
voittaja itseni, myös opas muiden,
lohduksi sydänten ahdistetuiden.

Himoitsen tehdä enemmän kuin teen:
taikoa tähtiä pimeyteen,
loihtia kukkia liejuun ja multaan,
verhota maan liat helmiin ja kultaan.

Himoitsen nähdä selvemmin kuin näen:
yön läpi singota, säihkyvä säen,
ratkoa jumalten salaisuudet,
tuntea menneet ja tulkita uudet.

Himoitsen käydä kauemmas kuin käyn:
portille kuulaimman kaikkeusnäyn,
kirvota kahleista karkean ajan,
liukua puhtaana pois yli rajan.

Sinisalo kertoo paikoin hyvinkin rohkeasti omista ajatuksistaan, tunteistaan ja elämästään pohtiessaan runojen sisältöä ja merkitystä itselleen. Jylhän runon ensimmäinen rivi muistuttaa häntä siitä, miten ihmisen tulee olla ahkera kaikessa, mitä tekee.

Ei saa velttoilla. Minun on tulkitsijana pantava liikkeelle koko ilmaisukapasiteettini ja pyrittävä mahdollisimman kirkkaisiin ajatuksiin. Jokainen syntyy johonkin tehtävään. Ihmisen arvoa ei mitata sillä, miten hän pitää melua itsestään, vaan miten hän ylittää omat rajoituksensa. Jokaisella on oma paikkansa, jossa voi tuntea oman elämänsä merkityksen. Ja aina voi pyrkiä tekemään enemmän kuin tekee, olemaan enemmän kuin on. Ihmisessä on sisäinen ääni, joka sanoo: enemmän!

Itseäni Jylhän runossa puhuttelee eniten kohta, jossa pimeys puhkaistaan pienin, tuikkivin tähdin ja ankeus voitetaan kauneudella. Sinisalo muistuttaa säkeen innoittamana, miten yksi taiteilijoiden tärkeimmistä tehtävistä on osoittaa muille elämän kauneus; kauneus, joka on yhtä lailla luonnossa kuin ihmisessäkin.

Kauneus on ihmisessä myötäsyntyisenä. Se on hänessä itsessään ja hänen ihmissuhteissaan, jokapäiväisessä arkisessa elämässä. Kauneus voi ilmetä niin monin tavoin: siinä, miten ihminen sisustaa kotinsa, luonnon kauneuden tajuamisessa, kauniissa muistoissa. Taiteilijan tehtävä on osoittaa ihmistä ympäröivä kauneus – mutta myös se, että niin sanotussa rumuudessakin on aina jotakin kaunista.

Advertisements

Kommentointi on suljettu.