Rakkaudesta kirjoihin

Posted: toukokuu 9, 2007 in Juttuarkisto, Kulttuurin kentällä

Blogistaniassa kiertää Kirjaston antitädin käynnistämä kirjastomuistoihin liittyvä haaste, johon haluan ehdottomasti osallistua. Koska olen jo aiemmin kertonut ensimmäisen lainastokorttini (niin sitä silloin kutsuttiin) synnyttämästä euforiasta, päätin palata muistoissani kolmen vuoden takaiseen juttukeikkaan.

Sain silloin tavata kolme hurmaavaa kirjastonhoitajaa, joiden työtä arvostan suuresti. Silti minulle oli yllätys nähdä, miten kiireistä ja vaativaa palapeliä kirjastonhoitajien työ nykyaikana on. Olen tässä blogissa ilmaissut selkeän kantani kirjastotätien ja -setien erityissuojelun suhteen, ja voi sitä vastarannan kiiskiä, joka erehtyy läsnäollessani ehdottamaan lähikirjastojen karsimista tai lainaustoiminnan muuttamista maksulliseksi. Tupakka-aski saa minun puolestani maksaa vaikka 20 euroa ja viinapullo satasen, mutta kirjastoilta ei pidä leikata varoja millään verukkeella.

Mutta takaisin kupletin juoneen: paitsi eri sukupolvia edustavien kirjastotätien arkeen ja aatoksiin sain tutustua myös kahteen itselleni uuteen aarreaittaan, Kiveriön piskuiseen kirjastoon Lahdessa sekä Ruissalon kirjastoon Haminassa.

Kolmas kohde, tänä vuonna 125 vuotta täyttävä Rikhardinkadun kirjasto Helsingissä, on yksi suosikkikirjastoistani ja perin tuttu. Kuten kirjastotätien konkari, nyt jo eläkkeelle siirtynyt Emmi Martin sanoo: ”Jos herkistää korvansa, voi kuulla historian siipien havinan. Se johtuu siitä, että näiden seinien sisällä ihmiset ovat yli sadan vuoden ajan rakastaneet tätä taloa ja näitä kirjoja; siitä rakkaudesta on jäänyt taloon oma tunnelmansa”.

Olen lisännyt kirjastonhoitajien työstä kertovan 3 x kirjastonhoitaja Matkaoppaina tiedon lähteille blogini Juttuarkistoon. Juttu on aiemmin julkaistu Kotiliesi-lehdessä.

kommenttia
  1. reetta kirjoitti:

    Amen ja hyvä juttu :). Kirjastoihmisen sielu on tavoitettu!

  2. Tuima kirjoitti:

    Mukavaa, että kirjastolaisilla on omat puolestapuhujansa :), niitä tarvitaan. Kirjastoa pidetään usein itsestäänselvyytenä, sellaisena, johon ei tarvitse kunnissa panostaa. Puppua, pitää panostaa rahallisesti, koska se kaikki menee kuntalaisten hyväksi eikä kenenkään omaan pussiin.