Näyttelijän ihon alla

Posted: huhtikuu 17, 2007 in Juttuarkisto, Teatteri

”Mitä te teette päivisin?” on kysymys, johon moni näyttelijä on saanut uransa aikana vastata. Minua kysymys on aina ihmetyttänyt: kuvitteleeko joku todellakin, että esitykset syntyvät tyhjästä, ilman harjoittelua ja erilaisia kokeiluja? Vai olettaako kysyjä, että näytelmiin sisältyy jonkinlainen ohjaajan ohjekirja, jossa kerrotaan, miten lavastus, puvustus, valaistus, äänimaailma ja roolihenkilöt rakennetaan?

Kuten Taivaannapa-sivustollani olen kertonut, minusta on aina ollut kiehtovaa nähdä, miten taideteos syntyy. Olen työni varjolla saanut seurata monien teatteriesitysten valmistumista, ja joka kerta olen ihaillut sitä luovuuden ja mielikuvituksen määrää, joka harjoituksissa syntyy ja sykkii. Toki mukaan on mahtunut päiviä, jolloin ajatus ei ole lentänyt millin vertaa ja kaikki tekeminen on ollut jähmeää, mutta sellaistahan elämä välillä on.

Paitsi roolihenkilön luominen, myös siitä luopuminen on minusta kiinnostavaa. Unohtuvatko roolihenkilöt koskaan vai jäävätkö ne loppuiäksi näyttelijän ihon alle? Millaiset roolit ovat vaikeimmin jätettäviä, mitkä helppoja unohtaa? Entä millaisia jälkiä roolit jättävät näyttelijään?

Olen lisännyt Yllätyslootaan kaksi aiemmin julkaistua juttuani, joista ensimmäisessä – Kun rooli muuttuu lihaksi – näyttelijä Esko Salminen kertoo, miten hän valmistautui Macbethin rooliin. Toinen juttu – Irti! – käsittelee roolista luopumista. Siinä näyttelijät Petri Manninen, Jukka Leisti, Tuula Väänänen, Hannu Kivioja ja Tuija Vuolle kertovat omista kokemuksistaan.

Aikaa juttujen välillä on viisitoista vuotta, pienen elämän verran, mikä mielestäni sopii teemaan: syntymästä kuolemaan. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että vaikka Salminen puhuukin minä-muodossa, jutun tekotapa on ollut normaali eli haastattelin tekstiä varten myös muita tekijöitä, mm. ohjaaja Kalle Holmbergin ja nyt jo edesmenneen lavastajan Ensio Suomisen. Lukuiloa!

Advertisements
kommenttia
  1. Viides rooli sanoo:

    Kiitos, Jaakko. Vihjaa KUA:n suuntaan, että Changemaker voisi päivittää sivunsa ainakin Pallon osalta ja kertoa samalla esityspaikat ja kellonajat.

  2. Kyselit tuosta Changemakerin Pallo on pyöreä -näytelmästä.

    Ensimmäinen esitys on 2.5. Vuosaaren seurakunnalla. ”Kotiesitys” on vielä auki.

    Tässä on toisen tuottajan lähettämä viesti aiheesta:
    ”2.5. Vuosaaren srk

    3.5. Lauttasaaren srk

    8.5. Salpausselän srk ja koulu

    24.5. Pitäjänmäen srk

    25.5. Valkealan srk

    26.5. KirkkopäivätTurku

    30.5. Kirkkonummen srk

    31.5. Leppävaaran srk

    6.-7.7. Herättäjäjuhlat”

  3. Viides rooli sanoo:

    Hei Mette, tähän samaan sarjaan kuuluu tavallaan myös Eeva Kilven ihastuttava runo, jonka sisältämän piikin olen yrittänyt muistaa omilla työmatkoillani:

    Reportterin mentyä
    haastattelen pihassa kuminaa:
    ”Miten päätitte olla mauste?”

    (Kokoelmasta Terveisin Eeva Kilpi, WSOY, 1976)

  4. Mette sanoo:

    Steinbeck aikoinaan kertoi, että kirjailijalta kysytään: ”Niin, mutta mitä teet työksesi?”