Toivon konkretiasta

Posted: huhtikuu 3, 2007 in Kulttuurin kentällä, Sanojen mahti

Matkakirjan valinta on kinkkinen juttu. Jotta takana istuvan äänekäs (ikään kuin kännykässä ei olisi mikrofonia) raportointi perheriidoista tai kaiuttimista valuva radiojuontajan sirkutus hiipuisivat kuulumattomiin, tekstissä täytyy olla tenhoa ja syvyyttä. Vaikeuskertoimia lisää se, että kirja pitää pystyä lukemaan pätkissä ilman, että tekstin intensiteetti vähenee. Novellit ovat oivallista matkaseuraa, samoin kirjat, jotka on rakennettu itsenäisistä osista.

Mikko Kuustosen ja Jaakko Heinimäen yhdessä tekemä Q – Lauluntekijän tarina (WSOY) ilmestyi jo lokakuussa, mutta minä piristin bussimatkojani humoristisen, pitkätukkaisen muusikon seurassa maaliskuussa. Vaikka ikkunan takana levittäytyi lumesta kuoriutuva eteläsuomalainen rospuuttomaisema, sivuilla matkustin merten takaisiin maihin, missä aurinko nosti hien otsalle, mausteet tuoksuivat ja apinanleipäpuut piirsivät rajansa taivasta vasten.

Minulla oli valtavasti seuraa: vilpittömän uteliaita, nauravia lapsia, aatteen miehiä ja ahkeria naisia, jotka omalla työllään, pienlainojen turvin, nostivat kylänsä kurjuudesta. Minua huvitti toistuvasti myös lauma muusikoita, joiden ote hyvästä mausta ja vaatteista saattaa välillä lipsua, mutta elämästä ja sävelistä ei milloinkaan.

Elämäkerrat voivat olla hirvittävä lukukokemus silloin, kun kohde asettuu valospottiin pönöttämään, mutta Kuustosen kirjassa näin ei onneksi käy, vaikka hän onkin äänessä joka sivulla. Iso kiitos kuuluu Heinimäelle, taitavalle kirjoittajalle, joka osaa paitsi poimia monipolvisen sanatulvan helmet, myös tarjoilla ne selkeällä suomella ja kohteen omalla äänellä. On tietenkin vaikea arvioida ja arvottaa toisen elämää, mutta Q – Lauluntekijän tarina ilahdutti minut laajalla spektrillään ja rehellisyydellään.

Jäin myös miettimään niitä kolmea asiaa, jotka kehitysmaiden hyväksi pitkään työskennellyt Kuustonen nimeää koviten kolahtaneiksi. Näiden ajatusten äärellä on hyvä puntaroida omia asenteitaan, mahdollisuuksiaan ja tavoitteitaan:

”Ykkönen on toivon konkretia, joka on hyvin voimakkaalla tavalla läsnä silloinkin, kun tilanne näyttää paperilla mahdottomalta. Taistelutahto. Törmään kehitysmaissa kulkiessani aika harvoin lamaantumiseen tai passiivisuuteen. Siihen, että ihmiset käpertyisivät sikiöasentoon ja toteaisivat, että antaa mennä vaan.”

”Toiseksi on kolahtanut muutos sietämättömästä siedettävään. Olen tajunnut, että meillä ei tapahdu sellaista. Jos me voitamme lotossa tai meidän varallisuutta koskevat unelmamme toteutuvat, niin me vain kulutamme enemmän. Yleensä länsimainen ihminen haluaa mieluiten aina puolet lisää. Tämä on yksi itsekäs motiivi tuolla kulkemiseen: täytyy tehdä koukkaus maailmalla, että tajuaa miten syvästi tulenkaan harhautetuksi meidän ajattelussamme.”

”Kolmanneksi puhuttelee elämänilo. Esimerkiksi afrikkalaisessa kyläyhteisössä näyttäytyy yhdessä näkökentässä niin paljon olennaista ihmisen elämänkaaresta: syntymä, ruoan valmistus, joku on rakastunut, joku on joutilaana, vanhus jättämässä jäähyväisiä… Koko syntymän ja kuoleman kaari on aina läsnä, ja kaiken keskellä kyky olla iloinen ja onnellinen, että saa elää tänään. Olla läsnä tässä hetkessä, ei sen kummempaa.”

Mainokset

Kommentointi on suljettu.