Kaksi naamiota

Posted: maaliskuu 27, 2007 in Teatteri

On vuosi 1982. Tampereen Työväen Teatterin näyttämöllä kohoaa valtava kaukoputki, Vanha löytäjä, kuten Galileo Galilei rakentamaansa instrumenttia kutsui. Aikansa vallanpitäjät näkemyksillään hätkähdyttänyt tiedemies on juuri esittänyt teoriansa aurinkokeskeisestä maailmasta. Mustiin kaapuihin pukeutuneet katolisen kirkon ylimmät johtajat kiertävät kaukoputkea hitain askelin, mutta yksikään heistä ei suostu katsomaan kojeen paljastamaa näkymää. Kirkollista liturgiaa paasaten he vain jatkavat kävelyään ja vaativat Galileita perumaan kerettiläiset sanansa.

Tilanteen epäoikeudenmukaisuus suututtaa minua, ja olen jo nousemassa seisomaan huutaakseni piispoille – Katsokaa sinne putkeen, perkele! – kun havahdun ja tajuan, mitä olen tekemässä. Hämmentyneenä ja mahdollisimman huomaamattomasti istuudun takaisin.

Näytelmän seuraavat hetket ovat jääneet osaltani hämärän peittoon, niin pöllämystynyt olin omasta reaktiostani. Miten minä, täysipäinen aikuinen nainen, saatoin eläytyä niin vahvasti ja sekoittaa faktan ja fiktion? Olinhan käynyt teatterissa usein ja nähnyt lukuisia esityksiä ilman pienintäkään hinkua osallistua itse näytelmän juoneen.

Syy on yksinkertainen: teatteriesitykset vaikuttavat vahvasti tunteisiin. Siihen viittaa myös teatterin ikivanha symboli, kaksi naamiota, toinen itkevä ja toinen naurava. Paitsi tunteita, teatterissa on mahdollista työstää kokemuksia ja elämänkohtaloita. Siksi teatteriin ei pidä suhtautua yliolkaisesti.

Tänään vietetään Kansainvälisen teatteri-instituutin julistamaa Maailman Teatteripäivää. Tapahtumalla on suomalaiset juuret, sillä aloitteen Maailman Teatteripäivästä teki professori Arvi Kivimaa vuonna 1959. Juhlinnan perinteisiin kuuluvan teatterijulistuksen on tänä vuonna kirjoittanut Sultan Bin Mohammed Al Qasimi Yhdistyneistä Arabiemiirikunnista.

”Ihastuin teatteriin jo lapsuudessani ja siitä lähtien olen ollut sen lumoissa. Alussa kohtaamisemme olivat satunnaisia, virkistäviä, kepeitä. Myöhemmin suhteemme sai vakavamman pohjavärin. Olin mukana kirjoittajana, ohjaajana ja näyttelijänä eräässä poliittisessa näytelmässä, joka sai viranomaiset raivoihinsa. Kaikki irtain takavarikoitiin ja teatteri suljettiin silmieni edessä. Mutta teatterin henkeä eivät sotilaiden saappaat onnistuneet murskaamaan. Tuo henki löysi turvapaikan sydämestäni ja sai minut tajuamaan teatterin voiman. Ymmärsin kuinka suuri voi teatterin vaikutus olla, etenkin heihin, joille suvaitsevaisuus on vierasta.

Suhteeni teatteriin syveni opiskeluvuosinani Kairossa. Luin innokkaasti kaikenlaista teatteria koskevaa, näin paljon erilaisia esityksiä. Tutustumiseni teatterikirjallisuuteen antiikin ajoista nykypäivän teoksiin vahvisti uskoani teatterin maagiseen voimaan. Teatteri on aina kyennyt koskettamaan sielujamme, löytämään kätketyimmät salaisuutemme. Teatteri yhdistää ihmisiä, välittää rakkauden ja rauhan sanomaa. Teatterissa eri kulttuurit, kansallisuudet ja uskonnot käyvät vuoropuhelua. Teatterin avulla olen itse oppinut hyväksymään erilaisuuden. Teatteri, jonka ydintä on hyvän ja pahan välinen taistelu, on opettanut minulle, että ihmisyyttä ja ihmiskuntaa pitää koossa hyvyys ja hajottaa pahuus.

Sodat syttyvät pahuudesta, joka ei tunnista kauneutta. Teatteri – monen taiteen voimalla – tunnistaa kauneuden sen kaikissa muodoissa, sillä kauneutta on elämä, jota teatteri heijastaa. Se, joka ei arvosta kauneutta, ei pidä arvossa myöskään elämää.

Nyt jos koskaan on velvollisuutemme puolustaa elämää ja tuomita sodat, väkivalta ja ahdasmielisyys. Järjetön tappaminen on saatava loppumaan. Ahneus, lohduton köyhyys, tappavat sairaudet, aavikoituminen, kuivuus vaivaavat ihmiskuntaa eri puolilla maailmaa; tarvitsemme aitoa vuoropuhelua muuttaaksemme maailman paremmaksi paikaksi elää.

Hyvät teatterin ystävät, olemme myrskyn silmässä. Epäluulon ja vihamielisyyden tuulet yrittävät raastaa meidät sijoiltamme, erottaa meidät toisistamme. Vain vakaa uskomme vuoropuheluun ankkuroi meidät paikoillemme. Siksi tehtävämme on nousta tuulta vastaan ja viedä eteenpäin, ihmisten ja kansojen keskelle, sanomaa veljeydestä

Ihmisinä olemme vain kuolevaisia, mutta teatteri on ikuinen kuin elämä itse.”

Advertisements
kommenttia
  1. marja-leena sanoo:

    Kaunis ja hyvin vaikuttava viesti! Kiitos.
    Ja ilahduttavan kaunis sivu tuli vastaan kun aukaisin blogisi!

  2. Viides rooli sanoo:

    Kiitos, Marja-Leena. Blogini uusi ilme on täysin WordPressin ansiota. Ihastuin uuteen malliin ja utuiseen siltakuvaan heti sen nähtyäni, ja päätin: tähän maisemaan tahdon kirjoittaa.

  3. Mette sanoo:

    Ikäni muistan, kun Tampereen Teatterissa meni Romeo ja Julia. Takanani istui pariskunta, joista aviomies oli väkisin tuotu paikalle. Minkä hän myös toi julki. Kun kuolinkohtaus (kuolinkohtaukset?) tuli, alkoi takaani kuulua äänekästä nyyhkytystä. Kyseinen mies se siellä…