Pro-tason ikärasismia

Posted: maaliskuu 23, 2007 in Kulttuurin kentällä, Teatteri

Huomasin, että blogini oli jostakin syystä päivittynyt blogilistalla, ja päätin työkiireiden lomasta naputtaa pari riviä, etteivät kävijät syyttä turhautuisi. Hyvän syyn merkintään antoi uusi Teatteri-lehti (2/2007), jossa näyttelijä Jussi Lehtonen ja ohjaaja Pauliina Hulkko käyvät kiinnostavaa keskustelua taiteen mahdollisuuksista parantaa elämänhalua ja terveyttä.

Kehotan lukemaan artikkelin kokonaisuudessaan, mutta tähän poimin yhden häkellyttävän pointin, joka sai minut hämmästelemään ikääntymiseen liittyviä ennakkoluuloja. Lehtonen kertoo, miten esittäessään Rakkaus ei ole ajan narri -monologiaan Suomen Kansallisteatterissa, yleisön joukossa oli vanhusten vapaa-ajanohjaajia, joilta näyttelijä sai, peräti kahdesti, yllättävää palautetta: ”Esitys on vaikuttava, mutta ei sovi vanhuksille”.

Hetkinen? Mikä logiikka on moisen väitteen taustalla? Mitä rakkaudessa voi olla sellaista, jota pitkän elämänkokemuksen omaavat ihmiset eivät kykenisi ottamaan vastaan? Shakespearen sonetteihin perustuva esitys saattaa tekstiltään olla vaikea, sen Lehtonenkin myöntää, mutta kuten hän sanoo, haasteena on ”luoda tunnelma, jossa ihminen ei välitä logiikasta, vaan avaa tunteidensa ja muistojensa rekisterin ja antaa sen virrata esitystilanteessa”.

Hulkon ja Lehtosen yhdessä kirjoittama juttu kuvaa koskettavasti ja hienosti, miten teatteriesitys voi toimia tervehdyttävällä tavalla. Ja kumarran syvään nuoren näyttelijän suurta sydäntä osoittavan teon edessä: hän on kiertänyt esityksensä kanssa paikoissa, jotka niin usein jäävät varjoon: vanhainkodeissa, vankiloissa, päihdeongelmaisten ja mielenterveyspotilaiden luona.

Advertisements
kommenttia
  1. Viides rooli sanoo:

    Lahjakasta väkeä, tuo teidän perhepiirinne. Ja tarkoitin mitä sanoin: esitysten vieminen paikkoihin, joiden väki ei syystä tai toisesta pysty lähtemään Thalian temppeleihin, on äärettömän arvokas teko.

    Minusta on myös kiinnostavaa, miten Lehtonen kertoo jutussa ruumiinsa ja mielensä tuntuvan erilaisilta eri esityspaikoissa, vaikka teksti on sama: ”Kun esitän ”rakkautta” vanhuksille, päätä paleltaa. Nuorille esiintyessäni tunnen taas puhuvani kokemuksen syvällä rintaäänellä”.

    Siksi olin aidosti hämmästynyt lukiessani vanhusten vapaa-ajanohjaajien kommenteista. Se toi mieleeni erään taannoin haastattelemani vanhan miehen, joka pöyristyneenä päivitteli hoitolaitoksessa vierailleen viriketoiminnan ohjaajan käsitystä vanhoista ihmisistä. Hänet, korkeakoulututkintoja suorittaneen miehen, oli pantu hiihtelemään paperinpaloilla. Sen hän oli vielä kestänyt, mutta ei sitä, että ohjaaja kohteli ja puhutteli senioreita kuin lapsia.

  2. LL sanoo:

    Näyttelijä on perhepiirimme väkeä ja tunnen tietenkin suurta ylpeyttä, kun saan seurata läheltä noin lahjakkaan tyypin työtä. En oikeastaan tiedä, millä voimilla hän on jaksanut kasata projektin teatterikiinnityksen ja Pro Lapinlahti-työn ohessa. Tiedän kuitenkin, että taustalla on vahva välittäminen heikompiosaisista ja halu tehdä jotakin heidän puolestaan. Soisi niin mielellään, ettei esitysten jälkeen tarvitsisi vastailla lyhytnäköisiin kritiikkeihin, vaan että työ toisi tekijälleen aineetonta hyvää.

  3. LL sanoo:

    Tuo on kyllä käsittämätöntä. Ohjaajan kommentistä tuli mieleen, että Shakespearen teksti oli varmaan tuntunut hänestä itsestään vaikealta tai esitys mennyt yli hilseen, eikä hän siksi voinut hyväksyä, että kukaan vanhuksistakaan saisi siitä jotakin. Suomessa ei muutoinkaan ole kulttuuria, joka kovin vahvasti kunnioittaisi vanhempia ihmisiä. Sellainen täteily ja setäily, jossa jo äänen intonaatiolla osoitetaan suhtautumista yläpuolelta, on vastenmielistä.

  4. LL sanoo:

    Ja vielä: kevätpäivän tasaus tuli tähänkin blogiin. Sivu on selkeästi esteetikon ylläpitämä.

  5. Viides rooli sanoo:

    Vanhuuteen liitetään selvästi tietty hauraus, joka väärin ymmärrettynä muuntuu paapovaksi käytökseksi. Fysiikaltaan heikentyneitä ihmisiä, jotka kärsivät kovista kivuista, tulee kohdella kunnioittaen ja varovasti, mutta se ei tarkoita ihmisarvoa vähättelevää, tai kuten sanot, yläpuolelta suhtautuvaa käytöstä.

    Olen viime aikoina miettinyt usein, millaisia mielikuvia vanhuuteen liitetään. Kotini lähistölle rakennetaan vanhusten palvelutaloa, joka jo väritykseltään erottuu muusta ympäristöstä. Uutta taloa ympäröi voimakkaan keltaisista ja tummanpunaisista taloista rakennettu pientalopiiri, mutta palvelutalon väriksi tulee näemmä vaaleansiniseen vivahtava murrettu turkoosi. On kiinnostavaa nähdä, jatkuuko värityksen ”pehmeämpi” linja myös sisätiloissa.

    Blogini uusi ilme on täysin WordPressin ansiota. Ihastuin uuteen malliin ja utuiseen siltakuvaan heti sen nähtyäni, ja päätin: tähän maisemaan tahdon kirjoittaa.