Kuka kaipaa korpeen?

Posted: tammikuu 23, 2007 in Vastarannan kiiski

Paul Lillrank on yksi niistä talouselämän profeetoista, jotka saavat minut toistuvasti raivon partaalle. Niin kävi myös eilen, kun toimittaja Sakari Kilpelä haastatteli Radio Suomen Ajantasassa tätä Teknillisen korkeakoulun tuotantotalouden laitoksella toimivaa laatujohtamisen professoria Perloksen päätöksestä lakkauttaa Suomen tuotanto. Käytännössä Joensuussa ja Kontiolahdella sijaitsevien tehtaiden sulkeminen merkitsee potkuja 1200 työntekijälle. Määrän voi kertoa neljällä, sillä työpaikkojen häviäminen vaikuttaa kokonaisiin perheisiin, ei vain yksittäisiin ihmisiin.

Lillrankin mielestä teollisesti ja taloudellisesti merkittävää tuotantoa ei pitäisi sijoittaa korpeen, kuten hän Pohjois-Karjalaa nimitti. Hänen oma tulevaisuudennäkynsä onkin huomattavasti ahtaampi: pärjätäksemme maailmanlaajuisessa kovassa kilpailussa yhdyskuntarakenteen on tiivistyttävä, mikä merkitsee väestön ja työpaikkojen keskittämistä suuriin Etelä-Suomen keskuksiin. Lillrankin mukaan on turhaa ylläpitää korvessa sijaitsevia etiäisiä, koska ”siellä ei voi harjoittaa mitään globaalisti merkittävää toimintaa”.

Toimittajana ymmärrän kärjistämisen tehon, mutta niin raflaavaa kuin asioiden esittäminen mustavalkoisena voikin olla, se johtaa nopeasti puutteelliseen ja virheelliseen todellisuudenkuvaan. Ennen kaikkea se ylläpitää ja jopa kasvattaa ennakkoluuloja. Jos herra professorin puheet ottaisi tosissaan, elinkelpoinen Suomi mahtuisi hänen näkemyksensä mukaan Helsingin, Turun ja Tampereen muodostamaan kolmioon. Mitä ihmeen urbaania hourulaa Lillrank on kotimaastamme tekemässä? Meillehän kävisi kuin niille onnettomille laboratoriokokeiden rotille, jotka liian ahtaisiin olosuhteisiin ängettyinä sekoavat, muuttuvat aggressiivisiksi ja alkavat tappaa toisiaan.

On varmastikin totta, ettei bulkkitavaran tekeminen kannata Joensuussa tai missään muuallakaan Suomessa, kun kriteerinä ovat ainoastaan mahdollisimman halvat tuotantokustannukset. Mutta se ei mielestäni vielä oikeuta ampumaan pieniä asuinkeskuksia ja maaseutukuntia kartalta. Ennemminkin se pakottaa pohtimaan työllisyyspolitiikkaa myös inhimillisestä näkökulmasta sekä ottamaan huomioon aiempaa paremmin alueelliset voimavarat.

On täyttä puppua väittää, ettei korvessa kyetä tekemään mitään globaalisti merkittävää. Hyvä esimerkki Pohjois-Karjalan alueelta on kivenjalostukseen pohjautuva teollisuus, jonka tähtenä loistaa Tulikivi-perheyhtiö. Yli 200 000 uunia valmistanut yritys toimii yli 15 maassa, sen liikevaihto on noin 55 Me, ja mikä tärkeintä, se työllistää noin 550 ihmistä.

Yhtiön tiimoilta alueelle on kasvanut myös muunlaista kiveä hyödyntävää toimintaa, mm. Juuassa toimiva Suomen Kivikeskus, joka pyrkii lisäämään suomalaisen luonnonkiven tunnettavuutta, parantamaan toimialan kilpailukykyä ja synnyttämään uutta yritystoimintaa. Kulttuuriakaan ei ole unohdettu. Paitsi kiveen liittyvää muotoilua, Kivikeskuksessa on jo useana vuonna ollut esillä myös korkeatasoisia ja turisteja houkuttelevia taidenäyttelyitä, millä on suuri merkitys myös alueen matkailuelinkeinonharjoittajien kannalta. Eikä näitä työpaikkoja olla taatusti viemässä Aasiaan tai muuhun halvan työvoiman maanosaan.

Korpeen uskoo myös elokuvaohjaaja Markku Pölönen, jonka mielestä tuoreet ajatukset muhivat syrjässä. Siksi hän palasi perheineen kotimaisemiinsa Pohjois-Karjalaan ja perusti Kontiolahdelle lähes sata ihmistä työllistävän elokuvakylän. Ja teki siinä todellisen miehen työn, sanon minä. Kun Paul Lillrank hätistää puheillaan ihmisiä etelän suuriin keskuksiin, hän unohtaa monta tärkeää asiaa: elintilan, vapauden kaipuun, luonnon merkityksen. Maaseudulla on paljon tilaa, myös ajatuksille, kuten Pölönen huomauttaa. Hän myös muistuttaa, ettei maaseutu ole mikään passiivisten hoitokoti, jossa kaikki tarjoillaan pöytään: ”Täällä on nähtävä vaivaa, sitouduttava yhteisöön ja ryhdyttävä aktiiviseksi kyläläiseksi. Otettava elämä omiin käsiin. Mikäs sen mukavampaa?”

Mainokset
kommenttia
  1. Maria sanoo:

    Osuvasti kirjoitettu. Luulisi, että nyt jos koskaan globaalitkin yhteydet hoituisivat miltei mistä vaan, näin internetin avulla, ja muutenkin.

  2. Leppänen sanoo:

    Hyvä, hyvä!!

  3. Viides rooli sanoo:

    Kiitos Maria ja Leppänen. En ymmärrä, miksi Suomea pitää ehdoin tahdoin kutistaa ja kuihduttaa. Professori Lillrankin pitäisi muuttaa pariksi vuodeksi jonnekin etelän suurasutuskeskuksen ulkopuolelle, ehkä hän silloin näkisi myös korven hyvät puolet.

    Voisin tässä lainata aforismikokoelman tehnyttä teatterinjohtaja Jussi Helmistä, jonka kynästä on lähtöisin seuraava mietelmä: ”Ajatus ei synny ympäristössä, jossa kaikki ajattelevat samaa” (Teatterissa on käytävä – puhetta teatterista, Lasipalatsi 2003).

  4. marja-leena sanoo:

    Hurraa! Hyvin sanottu. Oli mielenkiintoista lukea Tulikivi ja Kivikeskuksesta, ja ajatukesesta että kulttuuria voi ylläpitää työmailmassa, ja pienellä paikka kunnalla. Tätä ajatusta tarvitaan enemmän joka maassa mistä lähetetään työt ja raaka aineet itämaihin. Siitähän tulisi suuri keskustelu että miten paljon tavaraa ihmiskunta todella täytyy aina ostaa (ja oletkin jo kirjoittanut tästä aikaisemmin). (Äh, kun suomenkieleni on hankalaa, anteeksi!)

  5. Viides rooli sanoo:

    Hei Marja-Leena, tuo tavaroiden kuljettaminen on mielenkiintoinen kysymys. Sen sijaan että käyttäisimme mahdollisimman paljon lähialueiden tuotteita, ostammekin kaupasta kaukaa rahdattuja elintarvikkeita ja tavaroita.

    Älä välitä kielivirheistä. Minusta on upeaa, että noin kauan Kanadassa asuneena jaksat silti ylläpitää suomen kielen taitoasi. Jatka samaan malliin!

  6. Tuima sanoo:

    Järkyttäviä ajatuksia tuolta herralta. Tiet on rakennettu, rautateitäkin löytyy, verkkoyhteydet toimivat varmasti myös Pohjois-Karjalassa. Onko hän miettinyt miten pienipalkkaiset pärjäävät isoissa kasvukeskuksissa, kun asuntojen hinnat ovat pilvissä ja muutkin elinkustannukset aivan tolkuttomia?

    Siirretäänkö maanviljelys samantien kasvukeskuksiin, niin ruokakin on sitten ihan todellista lähiruokaa? Vai tilataanko ruoka globaalisti Brasiliasta ja muualta kaukaa, niin ollaan kansainvälisiä?

    Laatujohtamisen professorilta voisi odottaa laadukkaita puheita ja todellista mietintää.

  7. Viides rooli sanoo:

    Tsau Tuima, tuo titteli – laatujohtamisen professori – on kuin piste i:n päällä. Olen kanssasi samaa mieltä, Lillrankilta odottaisi jo asemansa tähden perusteltua puhetta. Ennen kaikkea hämmästelen hänen puheenvuoroonsa sisältynyttä ihmisten halveksuntaa, sillä siitähän on kyse, kun vähätellään ”korvessa” asuvien ja siellä työskentelevien merkitystä.