Maailma metrin tasolta

Posted: tammikuu 5, 2007 in Kulttuurin kentällä

Sanotaan, että lasten suusta kuulee totuuden. Ilmankos niin moni lasten kanssa päivät pitkät viettänyt lastentarhanopettaja puhuu viisaita. Näin ainakin tekee turkulainen Leila Jäntti, joka kertoo kokemuksistaan Lastentarhanopettajaliiton julkaisussa Täyttä elämää. Varhaiskasvatusta luovuuden ja taiteen näkökulmasta esitellyt kirjanen on ilmestynyt jo vuonna 2005, mutta minä löysin sen vasta nyt.

Julia Vuoren veikeästi kuvittamassa julkaisussa kuljetaan taiteen poluilla ja pohditaan mm. draamatarinoiden, musiikin, leikin, nukketeatterin, lastenkirjojen, arkkitehtuurin ja valokuvauksen merkitystä lasten elämässä. Leila Jäntin mukaan lapset ovat tottuneita siihen, että aikuiset kuvaavat heidän touhujaan portfoliokansioita varten. Harvassa hoitopaikassa kuitenkaan uskalletaan antaa kalliita kojeita lasten käsiin. Eräässä Turun ja Porin läänin taidetoimikunnan järjestämässä valokuvaprojektissa näin kuitenkin tehtiin, ja tietenkin kamera putosi, kahdestikin – aikuisen kädestä! Lapset sen sijaan kohtelivat kameroita kunnioittaen, ja kiinnostavimmista valokuvista koottiin lasten ja aikuisten yhteisvalintoina näyttely.

Eniten minua huvitti Jäntin artikkelissa kohta, joka paljastaa varhaiskasvatuksen ja koulun henkilökunnan välillä yhä vallitsevan reviiriajattelun. ”Kerran eräs luokanopettaja kysyi, miksi olemme ottaneet valokuvauksen jo päiväkoti-ikäisten lasten ohjelmaan. Mitä me sitten koulussa teemme, kun meillä se tulee opetusohjelmaan vasta kuudennella luokalla, hän kysyi. Vastasin hieman pisteliäästi, että en tiedä; täytynee ottaa yhteyttä Taideteolliseen korkeakouluun ja kysyä, mitä sen opiskelijat puuhastelevat valokuvauksen kanssa vuosikausia, jos kerran kaikki on jo kuudennella luokalla opetettu.”

Miten oivaltava vastaus, suorastaan Hollywoodin kulta-aikojen dialogien tasoa! Olen samaa mieltä Jäntin kanssa siitä, että oppia voidaan maistella jo pienestä pitäen, mutta asioiden paloittelussa pitää ottaa huomioon se, minkä kokoiseen suuhun niitä milloinkin laittaa. Hän kertoo, kuinka lasten ottamat valokuvat ovat havainnollistaneet, mitä usein käytetty sanonta ”uusi näkökulma” voi tosiasiassa tarkoittaa. Kun lapset olivat kuvaamassa lintupuistossa, jokaisessa kuvassa näkyi lintujen edessä verkkoaita. ”Kirjaviisaus muuttui minulle sen kokemuksen myötä konkretiaksi. Tietoni muuttui ymmärtämiseksi. Tajusin miltä maailma metrin tasolta näyttää.”

kommenttia
  1. Viides rooli kirjoitti:

    Totta puhut, SP. Kummipoikani äiti toimii päiväkodin johtajana, ja hänen kauttaan saan päivitettyä tietoa metritason maailmasta. En voi kuin ihailla lasten luovuutta ja toisinaan jopa nerokkaiksi luonnehdittavia tuotoksia.

    Ihailen myös sitä energiaa, innovatiivisuutta ja työteliäisyyttä, jolla päiväkodin henkilökunta tekee työtään ja pyrkii järjestämään lapsille elämyksiä ja luomisen iloa, hirvittävällä tavalla vähentyneistä resursseista huolimatta.

  2. SusuPetal kirjoitti:

    Muinaisaikana, kun olin töissä mm. päiväkodissa, otimme lasten kanssa valokuvia, vedostimme ja kehitimme ne itse. Kerta kaikkiaan. Niin upeita, mustavalkoisia töitä -tiukat rajaukset, erilaiset kuvakulmat, yllättävät kuvauskohteet.
    Lapsia ei rasita tekniikka, ei opittu käsitys siitä, mikä on hyvää/huonoa, sopivaa/sopimatonta, mahdollista/mahdotonta.
    Olisi hienoa, jos pystyisi itse säilyttämään edes osan tuota kykyä, joka lapsilla on.