Vapaa ja riippumaton

Posted: joulukuu 6, 2006 in Arjen ilot

Itsenäisyyspäivä. Sanakirjan mukaan itsenäinen on ”vapaa toisen vallasta tai riippumaton toisen avusta”. Mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? Äkkiseltään mieleeni tulee kolme tapausta, jolloin olen aidosti tajunnut olleeni itsenäisen maan kansalainen, vapaa muiden käskyvallasta ja/tai riippumaton toisen avusta.

Ensimmäinen kerta sijoittuu vuosiin, jolloin olin juuri tullut täysi-ikäiseksi. Interreilasin kohti Etelä-Ranskaa, kun Itä-Saksan rajalla tulli- ja poliisiviranomaiset koirineen ilmestyivät junaan. Kaivoin esiin sinikantisen passini, mutta sitä ei tarvinnut edes avata, sillä viranomaisten huomio kiinnittyi samassa junavaunussa olleeseen tummaihoiseen perheeseen. Koko katras sai käskyn lähteä kuulusteltavaksi, ja vaikka pysähdys kesti kauan, takaisin junaan perhe ei palannut. Istuin yksin junavaunussani ja mietin maani merkitystä. Yksi ainoa sana – Finland – riitti matkani esteettömään jatkumiseen.

Toinen voimakkaasti mieleeni jäänyt kokemus on vuodelta 1998. Vietin joulun ystäväni luona Belgradissa, jossa tunnelma oli konfliktien myötä sähköistynyt. Kolme kuukautta myöhemmin NATO hyökkäsi Jugoslaviaan ilmaiskuin. Muistan vahvasti erään keskustelun, jossa aiheena olivat mm. sala-ampujat. Minun oli vaikea silloin ja on vaikea yhä ymmärtää, millaista on elää kaupungissa, jossa kadulla kävellessä on joka hetki pelättävä kuolemaa. Lähtiessäni tänään sauvakävelylle tai huomenna ruokakauppaan minun ei tarvitse miettiä, väijyykö tappaja lähistön taloissa.

Kolmannen kerran mietin asemaani itsenäisen maan kansalaisena muutama vuosi sitten Kalkutassa, jossa olin tutustumassa Planin kehitysyhteistyöprojekteihin. Kiersimme Garparin slummissa, jonka asukkaista valtaosa on joutunut jättämään kotiseutunsa, sillä maaseudulla ei ole riittänyt työtä eikä ruokaa. Monilla heistä ei ole syntymätodistusta, joten virallisesti heitä ei ole edes olemassa. Käytännössä se tarkoittaa, ettei yhteiskunnan tarvitse huolehtia heistä. He ovat köyhistä köyhimpiä, vailla vähäisintäkään turvaa. Minulla on nimi ja sosiaaliturvatunnus ja sitä kautta kaikki: identiteetti, mahdollisuus koulutukseen ja äänioikeus.

Kuolleenakin saan paremman kohtelun kuin Garparin slummin asukkaat. Eeva-lehdessä (nro 12/2006) on toimittaja Sanna Kajander-Ruuthin koskettava juttu rikoskomisario Ismo Koprasta, joka toimi uhrintunnistamisryhmän päällikkönä Thaimaan tsunamialueella. Kopra kertoo länsimaisten tutkijaryhmien onnistuvan vainajiensa tunnistamisessa hyvin, koska jokaisesta meistä kertyy elinaikanamme valtavasti dokumentoitua informaatiota: leikkausraportteja, röntgenkuvia, hammastiedostoja. Vainajanakin olen olemassa, ja jos menehdyn ulkomailla, minut tuodaan kotiin haudattavaksi.

Tiedän: olen onnekas. Siksi nostan maljan sekä isänmaalle että edeltäneille sukupolville, joiden ansiosta olen vapaa ja riippumaton. Hyvää itsenäisyyspäivää!

kommenttia
  1. Tui kirjoitti:

    Kiitos kirjoituksesta! Se herättää ajattelmaan itsenäisyyden merkitystä ihan oikeasti – mutta myös länsimaista demokratiaa.

    Hyvää itsenäisyyspäivää Sinullekin!

  2. Viides rooli kirjoitti:

    Kiitos Tui ja Anna. Yksi syy itsenäisyyden pohdiskeluuni oli silkka kyllästyminen. Olen kurkkuani myöten täynnä viihdemedian spekulointia Linnan vieraiden iltapuvuista ja Lordin maskeista. Ikään kuin Suomen itsenäisyydessä olisi kyse pelkistä paljeteista, helmoista ja naamareista. Huh-huh!

  3. Anna kirjoitti:

    Minustakin tämä oli hieno lähestymistapa. Malja Suomelle ja hyvää itsenäisyyspäivää sinulle!

  4. Halo Efekti kirjoitti:

    Hyvää itsenäisyyspäivää! Sattumoisin tulin tällä viikolla palanneeksi sukulaisiini, jotka olivat kuolleet Suomen puolesta sodassa ennen syntymääni. Tuntui jotenkin masentavalta että he olivat kuolleet aivan turhaan kun Suomi on vapaaehtoisesti liitetty osaksi EU:n valtioliittoa ja annettu piutpaut itsenäiselle päätäntävallalle sekä rahakin korvattiin yhteisvaluutalla.

    Palautit mieleeni muutamia positiivisiakin juttuja suomalaisuudesta. Itse muistan muinaisesta matkailusta kun tulin junalla Ruotsiin Ranskasta. Kun nukuin, minua ei edes herätetty rajatarkastuksiin kun muut vaunuosaston ihmiset sanoivat että ”She is from Finland”.

  5. marja-leena kirjoitti:

    Hyvää itsenäisyyspäivää Sinullekin! Ja paljon kiitoksia hyvin mietteliästä kijroituksesta. Todella me länsimaiden demokratisten maan asukkakaat täytyy muistaa miten hyvin meillä on, ja miten monella ei ole. Tämmoisellä merkkipäivänähän se sopii hyvin niinkuin olet tehnyt.

  6. Viides rooli kirjoitti:

    Moi Halo Efekti. En näe, että itsenäisyytemme olisi kadonnut EU:n myötä. Euroopan Unioni on vain yksi vaihe historiassa, jolloin meitä kaikkia koskevista asioista yritetään sopia yhdessä.

    Uskon, että suomalaisten on järkevämpää olla mukana EU:ssa kuin yrittää selviytyä yksin ryhmän ulkopuolella, maantieteellisestikin porukan laitamilla. Suomi ei ole yhtä onnekas kuin Norja, jolla on käytössään suuret öljyvarat ja jonka on siksi helpompaa sooloilla ja sanella omat pelisääntönsä.

    Kiitos Marja-Leena, tiedän blogisi perusteella myös sinun juhlistaneen Suomen itsenäisyyspäivää. Rattoisaa joulunodotusta sinne Kanadaan!

  7. Jukka kirjoitti:

    Minusta taas hiukan tuntuu siltä, että itsenäisyyden aika on ohi, se oli yksi vaihe historiassa, ja nyt eletään jonkinlaista uutta autonomian aikaa.

    Mutta tuo itsenäisyyden kausi ei ollut turha tai tarpeeton kausi maamme historiassa. Vaihtoehtoisena historiana voisi nähdä esimerkiksi pitkät ajat Stalinin hallintoa: kaikilla niillä ihmisillä, jotka saivat silläkin aikaa elää itsenäisessä Suomessa, oli väliä. Näin niin kuin näkökulmana Halo Efektin pohdintaan, kuoltiinko sodissa turhaan.

  8. Viides rooli kirjoitti:

    Terve Jukka, ja heti aluksi iso kiitos blogistasi. Luen mielelläni merkintöjäsi.

    Tuo ajatuksesi, nyky-Suomi autonomisena valtiona, on kiinnostava. Se on tietyssä mielessä totta, mutta ymmärtääkseni suomalaista lainsäädäntöä ei ole tarvinnut kovinkaan paljon muuttaa Euroopan Unioniin liittymisen vuoksi.

    Maatalouteemme jäsenyys on sen sijaan vaikuttanut vahvasti, enkä pidä EU:n myötä kasvaneesta byrokratiasta paperisotineen. Asioiden käsittelyä pitäisi ennemminkin yksinkertaistaa ja nopeuttaa, ja siksi myös päätösvaltaa tulisi ulottaa yhä enemmän paikalliselle tasolle.

    Mitä tulee Halo Efektin pohdiskeluihin, sodissa kuolee aina ihmisiä turhaan. Mutta olemmeko menettäneet vapautemme, jota edelliset sukupolvet puolustivat? Sitä en usko.

  9. Jukka kirjoitti:

    Kiitos kannustuksesta. Tuli juuri oikeaan aikaan: eilen juuri mietiskelin, lukeekohan blogiani oikeasti kukaan, ja kannattaako sitä ylipäänsä kirjoittaa. Nyt taas jaksan vähän matkaa.

    Muuten: Samaa mieltä olen tästä(kin) kirjoituksestasi. Itselläni on vain taipumus takertua sanoihin ja niiden merkityksiin, enkä siksi halua käyttää vaikkapa suomesta sellaisia ilmaisuja kuin ”itsenäinen” tai ”demokraattinen” kuin suurin varauksin.

  10. Viides rooli kirjoitti:

    Tunnistan tunteen: tuuleenko näitä rivejä kirjoitan? Lehtijuttujen kirjoittaminen on samankaltaista hakuammuntaa. Ikinä en tiedä, moniko on tekstin lukenut – vai kukaan.

    ”Suurten” sanojen käyttäminen on aina hankalaa. Abstrakteihin sanoihin (ja arvoihin) liittyy usein iso annos epämääräisyyttä, mikä aiheuttaa sen, että lukija tulkitsee tekstin toisella tavalla kuin kirjoittaja on alun perin tarkoittanut. Toisaalta kaikki on suhteellista. Sen kun aina muistaisi, niin kirjoittaessa kuin lukiessakin.