Matkakuumetta

Posted: marraskuu 22, 2006 in Kulttuurin kentällä, Matkakuumetta

Olen viime päivät haaveillut auringosta, leppeästä tuulesta, katukahviloista, silmää hivelevästä arkkitehtuurista, pilvenpiirtäjistä, kirjakaupoista, mausteisista herkuista, vieraista kielistä, kartan pyörittämisestä hyppysissä, näyttelyistä, meren suolaisesta tuoksusta, viihtyisistä keitaista, viinistä, vapaudesta. Oireet ovat selvät: matkakuumetta.

Rationaalinen minäni tietää kuitenkin paremmin. Vielä en voi jättää rakasta tukikohtaani ja läheisiäni, joten haaveiluni kohteet saavat rauhassa rakentua yhä yksityiskohtaisemmiksi. Ja samassa tajuan ansan, josta ohjaaja Markku Pölönen äskettäin puhui.

Hän työstää parhaillaan Kontiolahdelle rakentamassaan elokuvakylässä kaksikielistä Lieksa!-elokuvaa. ”Huutomerkki paljastaa, että se lausutaan kuin unelmien Eldorado, vaikka nimi onkin parodinen. Monet unelmat sijoittuvat maantieteellisiin paikkoihin, mutta harva osaa nauttia itse matkasta, vaan ihmiset elävät eräänlaista sitku-elämää.”

Vaikka määränpää onkin vielä kaukana ajallisesti ja maantieteellisesti, on tärkeää nauttia joka askeleesta. Siksi kerään karttoja, etsin netistä vinkkejä, katselen kuvia, kuuntelen muiden kokemuksia, perehdyn kirjailijoiden kuvauksiin. Nautin matkallaolosta. Se saa nämä pimeät päivätkin tuntumaan jotenkin valoisemmilta.

kommenttia
  1. Viides rooli kirjoitti:

    Hei Anna, minua huvitti tänään suuresti, kun oman merkintäni kirjoitettuani sukelsin blogiisi ja luin huikean matkakuvauksesi New Yorkista (olen aina halunnut yöpyä Waldorf=Astoriassa). Menin niin mykäksi, etten osannut edes kommenttia riipustaa. Iso Omena on upea, absolutely fabulous! Ja kyllä, on ihanaa potea matkakuumetta.

  2. Anna kirjoitti:

    Kylläpä kiteytit osuvasti ja kauniisti noita lomalta kaivattu asioita, kotisohvalla tai ruuhkabussissa mieleen hiipiviä haaveita. Matkakuume on ihana kuume!