Vangitut hetket

Posted: lokakuu 29, 2006 in Teatteri

Teatteriohjelmistoja ja tulevia ensi-iltoja katsastaessani jään usein ihailemaan kuvia. Osa esityksiä mainostavista kuvista on niin huikaisevia, että mieleni tekisi teettää niistä sarja työhuoneeni seinälle. Itse asiassa olen muutaman kuvan kohdalla niin toiminutkin, kuvaajan luvalla ja myötämielisellä avustuksella, tietenkin.

Toisinaan esityskuvien maailma ja tunnelma ovat niin lumoavia, että herää epäilys, kykeneekö itse esitys lunastamaan kuvien antamat lupaukset. Kysymys nousee mieleeni etenkin silloin, kun tarjolla on vahvasti manipuloituja kuvia. Toisaalta juuri teatteri on maaginen paikka, jossa voi tapahtua mitä vain, ihmeitäkin.

Keräsin pienen otoksen netin tämänhetkisestä teatterikuvatarjonnasta. Osa teattereista sallii lehdistökuvien selailun ja käytön vain salasanat tunteville, ja siksi olen joutunut jättämään ne pois. Sääli, sillä esimerkiksi Tampereen Työväen Teatterin esityskuvien joukossa on suorastaan hengensalpaavia otoksia. Muistutan myös tekijänoikeussäädöksistä eli kuvia ei saa käyttää tai imuroida omille sivustoilleen ilman asianomaisten lupaa.

Aloitan kierroksen Oulun kaupunginteatterista, jossa on jo pitkään panostettu esityskuvien laatuun. Nämä Mestaritontun seikkailut -satunäytelmän räväkät hahmot (kärsivällisyyttä, kuvien latautuminen saattaa kestää hetken) kävisivät kevyesti myös Macbethin noidista. Pohjoiseen maailmaan sijoittuvissa Kai Tirkkosen kuvissa on taianomainen tunnelma. Toisinaan huomion vangitsemiseksi riittää hallittu, yksinkertainen kompositio, voimakas väri ja näyttelijän intensiteetti, kuten tässä Elämän musiikki -näytelmän kuvassa (kuvaajana on Kai Tirkkonen, näyttelijä on Risto Tuorila).

Näyttelijän vahva olemus puhuttelee myös Johannes Wileniuksen kuvassa. Kyseessä on Lahden kaupunginteatterin esitys Rikos ja rangaistus, jossa Raskolnikovina nähdään Tapani Kalliomäki. Myös Pirje Mykkäsen sarja Ryhmäteatterissa neljä vuotta sitten esitetystä Haapoja-näytelmästä tuo hienolla tavalla esiin vahvan näyttelijäntyön.

Teatterikuvien äärellä jään usein miettimään, mikä kuvassa minua puhuttelee. Entä kenen näkemys kuvassa toteutuu – kuvaajan, lavastajan, pukusuunnittelijan, valosuunnittelijan, ohjaajan vai näyttelijän? Sama dilemma mietityttää itseäni valokuvanäyttelyissä: kumpaa kuvassa tosiasiassa ihailen, kohdetta vai kuvaajan näkemystä? Kun kohde on jo itsessään kiehtova ja ajatuksia herättävä, miten paljon kuvan lumosta on kuvaajan ansiota?

Helsinkiläisen Koko-teatterin Putinin Venäjä, joka pohjautuu lokakuun alussa murhatun Anna Politkovskajan romaaniin, käyttää hallitusti heijastettua kuvaa tehokeinona, mikä tekee myös esityskuvasta vaikuttavan (kuvaaja on Elli Helenius). Menovinkkinä muuten mainittakoon, että tämäniltaisen esityksen jälkeen pidetään Bar Kokossa keskustelutilaisuus, jossa alustajina toimivat Heidi Hautala, Jukka Mallinen, Kirsikka Moring ja Andrei Nekrasov.

Huumoria teatterikuvissa hyödynnetään usein, kuten tässä Tampereen Teatterin Kun isoisä Suomeen hiihti -näytelmän kuvassa (kuvaajana Harri Hinkka, näyttelijät Seppo Mäki, Risto Korhonen, Ritva Jalonen ja Eila Roine) tai Oulun kaupunginteatterin komediassa Shakespeare Hollywoodissa, joka toi oitis mieleeni kaikkien janoisten sankarin, Kari Grandin (kuvaajana on Kai Tirkkonen, näyttelijöinä Anneli Niskanen ja Mikko Korsulainen).


Myös fantasia toimii katseenvangitsijana, siitä olkoon oivana ja tämän pikakierroksen viimeisenä esimerkkinä Johannes Wileniuksen kuva Sinisen planeetan villit lapset -esityksestä. Lahden kaupunginteatterin uutukaisessa näyttelevät mm. Elena Leeve, Aku Hirviniemi, Kirsti Wallasvaara, Anna Pitkämäki ja Tapani Kalliomäki.

Advertisements
kommenttia
  1. Sedis sanoo:

    Teatterikuvat ovat aina upeita. Elokuvien tekemisestä taas nykyisin ei saa kuvia lainkaan. Ennakkomainonta on vain tylsää lehtikuvausta ilman yritystäkään kuvata itse produktiota. Esimerkiksi kansallisfilmografiaan oli viimeisimmän osan kohdalla jo vaikeaa löytää kunnollista kuvitusta.

    Tuotantotiimeissä ei enää ole valokuvaajia!

  2. Viides rooli sanoo:

    Moi Sedis, olipa yllättävä tieto. Selailin äskettäin Harri Närhin tekemää kirjaa Markku Pölösestä (Maahenki), ja siinä kiinnostavimmat kuvat ovat juuri reportaasi- ja tilannekuvia itse tekemisestä, elokuvan valmistamisesta. Ehkä toisenlaista mielikuvaa – sitä, että elokuva-alalla panostettaisiin valokuviin – on luonut myös Marja-Leena Hukkasen ansiokas työ.

    Rajasin kirjoitukseni kuvat tarkoituksella teatteriin, mutta ehkä upeimmat näyttämötaiteen kuvat otetaan Suomessa tanssiteoksista. Esimerkiksi Nomadi-ryhmän, Zodiakin ja Tero Saarisen teoksista on tarjolla todella kiehtovia otoksia.