Teräviä analyysejä vai tyhjänpäiväistä huttua?

Posted: lokakuu 27, 2006 in Sanojen mahti

Katson työhuoneeni ikkunasta, miten yhä raivokkaammaksi yltyvä tuuli lennättää sadetta sivuttain. Radiossa paikallisen sähkölaitoksen johtaja antaa neuvoja tulevaa myrskyä varten: sähkönsyötössä on odotettavissa ensi yön aikana useita katkoksia ja piikkejä, joten herkät elektroniset laitteet on syytä irrottaa verkosta.

Tauno Täydelliseksi ristimäni läppäri siirretään siis vielä tänään turvaan ja ilta kulunee (kynttilänvalossa?) Kaarina Hazardin Kontallaan-kirjan (Teos) parissa. Median ja toimittajien sanavalintoja ja toimintapoja valottava ja kritisoiva pamfletti on riemastuttavaa ja oivaltavaa luettavaa. Toimittajana tunnen Hazardin sivallusten äärellä myös omantunnon pistoksia — miten helposti sitä välillä itsekin sortuu aivan liian kevyin perusteluin tehtyihin luonnehdintoihin tai päätelmiin. Mikään ei ole tosiasiassa helpompaa kuin kirjoittaa ”lennokasta”, stereotypioita toistavaa ja jopa virheellistä (lue = lonkalta tempaistua) tekstiä. Potentiaalisille arvostelijoille tarjottu tekosyy on aina se sama: kiire, kiire, kiire.

Mutta onko se todellinen syy? Entä jos kyse onkin omasta haluttomuudesta ajatella asioita perusteellisesti ja saamattomuudesta perehtyä kunnolla käsiteltävään aiheeseen? Ja tämä on peilin paikka kaikille kirjoittajille. Miten kehtaamme tarjota lukijoille hutiloituja tekstejä? En kohdista kysymystäni vain perinteisen median tekijöille, vaan kritisoin myös blogisteja ja tähän äärettömään bittiavaruuteen tekstejään syytävää joukkoa. Blogeja on kehuttu avoimuudesta ja ketteryydestä, mutta toisaalta halu reagoida salamannopeasti maailman eri ilmiöihin on synnyttänyt myös läjäpäin tyhjänpäiväistä huttua.

Pinserin Riitta pohti pari viikkoa sitten Huomioita hiljaisuudesta -merkinnässään bloggaamisensa motiiveja sekä tiettyä määrittelemätöntä vaatimusta siitä, miten jokaiseen asiaan pitäisi saman tien syntyä mielipide. Olen itsekin pohtinut, miksi ihmeessä minun pitäisi ottaa kantaa kaikkiin ajankohtaisiin asioihin. Kysymys nousee mieleeni etenkin silloin, kun huomaan blogeja lukiessani saman teeman hallitsevan useimpien kirjoittajien päivämerkintöjä. Jos koen, ettei itselläni ole aiheeseen mitään omaperäistä lisättävää, jätän mieluummin raapustamatta nekin itsestäänselvyydet. Toki aihevalintoihini vaikuttaa myös työni perinteisessä mediassa. Jos työstän parhaillaan samaan aiheeseen liittyvää juttua, en lojaalisuussyistä perkaa sitä blogissani, ennen kuin teksti on julkaistu työn tilanneessa julkaisussa.

Ehkä ilahduttavinta Hazardin kirjassa on hänen luottamuksensa lukijan hoksottimiin. Monissa tiedotusvälineissä elää yhä vahvana hokema Pihtiputaan mummosta, niin sanotusta keskivertolukijasta. Käytännössä se kuitenkin tarkoittaa monissa toimituksissa sitä — ja nyt puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä —, ettei lukijoille voi mukamas tarjota haasteellisia ja tiettyä sivistys/koulutustasoa vaativia tekstejä. Kaikki pitää yksinkertaistaa ja yleisimmätkin sivistyssanat suomentaa. Lauseiden ja kappaleiden tulee mieluiten olla lyhyitä, mahdollisimman helposti imuroitavissa.

Itse suoraan sanoen inhoan sähkösanoma-tyyppiseksi luonnehtimaani tyyliä. Vaikeistakin asioista voi ja pitää kirjoittaa niin, että asiat ovat ymmärrettävissä, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki pitää vääntää rautalangasta. Minusta on kummallista, ettei tilastojen viesti suomalaisten nousseesta koulutus- ja tietotasosta ole mennyt tiedotusvälineissä perille. Suomeksi se tarkoittaa, että avoimen yliopiston ja kansalaisopiston ansiosta Pihtiputaan mummokin surffailee jo sujuvasti internetissä, puhuu italiaa ja ranskaa, harrastaa joogaa sekä tietää sosiaalietujen muutoksista ja eläkepommista taatusti enemmän kuin moni toimittaja.

Lisäys 28.10. klo 11.30
Sorvasin blogilistaani, siitä päivitys.

Mainokset
kommenttia
  1. Haavetar sanoo:

    *luki ja nyökytteli, häpesikin*

  2. Tui sanoo:

    Ei kaikkien tarvitse tarttua päivänpolttaviin aiheisiin. En tee sitä itsekään muutoin kuin joidenkin urheilujuttujen osalta. Pidän blogissasi juuri siitä, että jutut eivät vanhene, niitä voi lukea huoleti myöhemminkin.

    Kaarina HAzard oli mainio Runoradissa, ihanan suorasukaisnen ja hauska. Herätti heti kiinnostuksen lukea tekstejään.

  3. Viides rooli sanoo:

    Hei Haavetar ja Tui, ymmärrän toki, että monet bloggaajat tahtovat kommentoida ajankohtaisia ilmiöitä. Kirjoittaminen auttaa saamaan omat ajatukset esiin ja mielipiteen ilmaiseminen tavallaan sijoittaa kirjoittajan kartalle. Mutta yllättävän usein kirjoituksiin tuntuu tulevan juuri tuollainen lonkalta tempaistun maku.

    Ehkä olen kyllästynyt myös toistoon, yhdestä ja samasta asiasta rummuttamiseen. Sama ilmiöhän esiintyy vahvana perinteisessä mediassa. Usein irvaillaan, että Suomeen mahtuu vain yksi asia kerrallaan, mutta kyllä se on valitettavan totta, jos mittarina käytetään valtalehdistön ja television ajankohtaisohjelmien juttuja.

    Vielä Kaarina Hazardista: miten pidemmälle olen ehtinyt Kontallaan-kirjaa lukea, sitä enemmän hänen tekstistään pidän. Tämä nainen malttaa ajatella.