Kirjoitti eräs joka äsken heräs

Posted: lokakuu 24, 2006 in Arjen ilot

Lokakuu on kiitänyt siivillä. Niin käy aina, kun työt osoittautuvat ennakoitua hankalammiksi. Suomeksi se tarkoittaa, että vapaa-ajasta on napsaistava kerta toisensa jälkeen tovi töiden tekemiseen. Myös blogini on ollut näinä kiireisinä viikkoina usein telakalla, mutta siitä en ole ottanut paineita. Tämä on minulle, ammatikseen kirjoittavalle, pelkkä harrastus ja saa sellaisena pysyäkin.

Eilen, viimeisimmän dead linen napsahdettua ja meilin lennätettyä tekstin tilaajalle, vetäisin vihdoin henkeä ja annoin autuaallisen tyhjyyden täyttää pääni. Mutta vain hetkeksi, sillä silmäys lähiympäristöön paljasti karmean totuuden: sanoinkuvaamattoman kaaoksen vallassa olevan työhuoneen. Totuuden nimessä on myönnettävä, ettei muukaan huusholli olisi ikipäivinä läpäissyt siivouksen superkaksikon, Erjan ja Tanjan, syyniä.

Raivatessani työhuoneen paperi-, lehti-, kirja- ja pölykoirakasoja eteeni pöllähti yllättäen myös liikuttava esine vuosikymmenten takaa, kahdeksanvuotiaana saamani sydämen muotoinen ja värikkäillä kiiltokuvilla koristeltu muistokirja. Jäin lukemaan, millaisia värssyjä sukulaiseni ja koulutoverini olivat kirjoittaneet päivieni iloksi ja evästykseksi.

On jotenkin kuvaavaa, että molemmat isoäitini ovat valinneet saman, elämän nurjasta puolesta varoittavan esimerkin: ”Kun nuoruuden aika on ruusuinen ja riemuinen on sen joka puoli, ota tiestäsi vaarin ja suunnasta sen, älä kaikista ruusuista huoli.” Myös Jeesus ja enkelit toistuvat sivuilla tämän tästä, kiitos pakollisten uskontotuntien ja pyhäkoulun, jota useimmat luokkatoverini olivat ennen koulua käyneet. Joukossa on myös riemastuttavia käytännön ohjeita: ”Kun ruusu kuihtuu, niin hoida liljaa. Kun äiti suuttuu, niin ole hiljaa.”

Erityisen suosittuja ovat olleet erilaiset nimen oheen liitetyt riimit: ”Kirjoitti eräs joka äsken heräs ja vaatteitaan sängyn alta keräs, vaan ei ole varas eikä luokkansa paras”; ”Nimi tulee perässä, pienessä lankakerässä”; ”Nimeni kirjoitin tähän näin, vaikka se menikin väärinpäin”. Mutta ehkä eniten minua on ilahduttanut, niin silloin pikkutyttönä kuin tänään aikuisena naisenakin, muistokirjan takakannesta löytyvät sanat. Eeva-Liisan kirjaamassa lyhyessä värssyssä on nokkela, syksyyn ja elämän nopeaan ja toisinaan ravistelevaankin kulkuun viittaava viesti: ”Kun lehdet putoo ja kannet jää, niin kansissa säilyy muisto tää.”

Mainokset
kommenttia
  1. SusuPetal sanoo:

    Omat muistokirjani paloivat aikanaan erässä varastopalossa -sinne meni savuna ilmaan kaikkea muutakin, nyyh.
    Onneksi minulla on äitini muistokirjat jäljellä, edes jotain!

    Viides rooli kävelee
    Vantaanjoen jäällä
    junttapulla kainalossa
    kilo voita päällä!

  2. Viides rooli sanoo:

    Kiitos, SusuPetal, tuota värssyä en ollutkaan aiemmin kuullut. Johtuu varmasti osin ympäristöstä, vietinhän lapsuuteni Hämeessä, kaukana Vantaanjoen jäiltä. Ja miten surullista, että liekit nielivät muistokirjasi. Todella sääli.

  3. Miss Pligaa sanoo:

    SusuPetalilla on aina värssyt hallussa, epäilen että ajatteleekin riimitellen ! =)

    Oi olisipa minullakin nuo muistokirjat tallella, pitää penkoa lipastoa seuraavalla Suomen lomalla.

    *haikeana*

  4. Viides rooli sanoo:

    Kyllä tässä blogissa saa edelleen esiintyä ihan etunimellä, Maurelita ;-) Vai onko Miss Pligaa uusi nimesi bittiavaruudessa?

    SusuPetalin värssykyvyistä olen täysin vakuuttunut. Hänen sivustonsa kuuluu niihin, joihin yritän sukeltaa silloinkin, kun kiire karsii kovalla kädellä Blogistanissa vierailuja.

  5. Heini sanoo:

    Hei kollega, kuusikymmenluvun puolivälissä täyttyneen muistokirjani unohtumattomiin säkeisiin kuuluu koulukaverini kirjoitus:

    Älä ole ylpeä vaikka olet kaunis, kuolet sinä kuitenkin ja mätänet kuin nauris.

    Tulkitsin tämän ujon pojan ihastuksen osoitukseksi tai sitten se oli vain tulevan realistin oivallus. Muistokirjat ovat yhden ikäluokan yhteistä muistia, joita on tallennettukin esimerkiksi Helsingin kaupunginmuseon kokoelmiin.

  6. Viides rooli sanoo:

    Tsau Heini, ja kiitos päivän piristyksestä! Itse luonnehtisin muistikirjaasi tallennetun värssyn viritystä jo melko inhorealistiseksi, mutta kieltämättä se synnyttää näin aikuisen näkökulmasta katsottuna myös melkoista hilpeyttä.

    On totta mitä sanot: muistokirjat ovat tietyn ikäluokan yhteistä muistia, ja olen iloinen, että omani on säilynyt näihin päiviin asti. Kävi kuten pikkuserkkuni aikanaan turbaanipäisen norsu-kiiltokuvan viereen riimitteli: ”Kun kirjan tämän täyteen saat nimistä, muistelmista, niin pistä se piiloon kaapin taa, pois pöydältä näkyvistä. Ja sitten kun tulet vanhaksi, saat ilosi päiviä muistella näistä lapsuusajoista asti.”