Jos metsään haluat mennä nyt

Posted: syyskuu 28, 2006 in Arjen ilot

Uusien kävelysauvojen kunniaksi päätin valita uuden, oudon reitin. Miten erilaiselta maisema näyttääkään, kun sitä katsoo ensimmäisen kerran. Metsän siimeksessä kulkeva polku mutkitteli sen verran reippaasti, että jo puolen tunnin kuluttua olin ”eksyksissä”, vaikka tiesinkin olevani vain parin, kolmen kilometrin säteellä kotinurkiltani. Todellista eksymisen tunnetta ei syntynyt, siitä piti huolen lyhtypylväiden rivistö. Valaistuissa ulkoilureiteissä kun on se hyvä puoli, että pylväitä seuraamalla päätyy aina ennen pitkää takaisin asutuksen pariin.

Oli kuitenkin hauska huomata, miten paljon tarkemmin ympäristöään havainnoi, kun sen näkee ensi kerran. Puut ja kasvit erottautuivat lajeina ja yksilöinä: onpa komea kuusi! Onko tuo tammi? Miten valtavia saniaisia! Mieleeni nousi yllättävä määrä kouluvuosina tankattua tietoa, pääasiassa kasvien ja eläinten nimiä, mutta kaikesta muistamastani en ollut enää täysin varma. Voisiko tuo olla viherpeippo? Onko edes sen nimistä lintua? Vai sotkenko nyt siivekkäät viherpippuriin?

Kun tietää, näkee paremmin. Samaa mottoa pyörittelin kesällä, kun tapasin kollegani, yli 30 vuotta Italiassa asuneen Eija Wagerin. Muuttaessaan Molobbian vuoristokylään hän oli aluksi tuntenut itsensä hyvin tietämättömäksi, koska hänellä ei ollut paikallisen väestön kaltaista suvereenia otetta menneisyyteen. Hän kertoi tehneensä tietoisesti työtä saadakseen sen osaksi myös omaa elämäänsä. Motiivi oli yksinkertainen mutta tärkeä: hän halusi ymmärtää paremmin ympäristöään ja naapureitaan. ”Jos ei tiedä asioista, niitä ei myöskään näe”, hän sanoi.

Eija vertasi kokemusta kanootilla liikkumiseen. Opetellessaan melomaan hän oppi katsomaan ja tulkitsemaan merta. ”Koskaan aiemmin en ollut huomannut, miten paljon veden pinta puhuu. Mutta kanootilla liikkuessa on osattava lukea veden viestit.” Toki asioista voi nauttia ja tunnelmoida ilman faktalaatikkoakin. Mutta mitä enemmän tietää, sitä tarkemmin näkee ja sitä monipuolisemmiksi kokemukset tulevat. Samaa periaatetta, alueen haltuunottoa menneisyyteen ja tietolähteisiin sukeltamalla, Eija aikoo noudattaa myös uudessa kotipaikassaan Inkoossa. Ja saman asenteen aion oppia itsekin, ainakin näin aluksi lenkkipoluille lähtiessäni.

kommenttia
  1. Haavetar kirjoitti:

    Kiitos taas! – Täältä aina löytää asiaa ja asennetta! :)

    Nii-in. Tietämys tuo ymmärrystä ja ymmärrys syventää helmihetken. Toki ”silkka esteettisyyskin” kykenee koskettamaan mitä syvimmin ja tietohan voi tuoda mukanaan tuskaa, mutmut-mutta esmes saariston kokemisessa on tieto vahvistanut elämyksiäni. Ihan jo merilintuihin ja kaloihin riittää perehtymistä, saarten tarinoista puhumattakaan… On – jos ei nyt aina onni, niin ainakin – ilo olla noviisi. ;)

  2. Viides rooli kirjoitti:

    Saaristossa riittää varmasti monenmoista uutta ja opittavaa, Haavetar. Minua alkoivat heti kiehtoa mainitsemasi saarten tarinat, niistähän ovat monet kirjailijatkin ammentaneet. Mieleeni nousi ainakin Juha Ruusuvuoren Jurmo.

    Uuden polkuni varrella äkkäsin myös vanhan, pienen rakennuksen perustukset. Ruohon jo osin peittämä sokkeli pani pohtimaan, kuka siinäkin talossa on aikanaan asunut, metsän keskellä. Täytyypä ottaa selvää…

  3. Haavetar kirjoitti:

    Jos saat selvää, niin kerrothan!

    Saaristossa on satua ja on totta. Ei sen ole aina niin väliä, että ovatko tarinat tosia. Taannoin tapaamamme hollantilaispariskunta kiitteli meitä tarinoista, sanoi, että ne olivat hauskoja, vaikka eivät tosia olisivatkaan. – Me tietysti sanoimme meidän tarinoidemme olevan niitä tosia, että kyllä me tiedämme. ;D