Viranomaisten vastausvuoro

Posted: syyskuu 16, 2006 in Vastarannan kiiski

Aloitan kaukaa, murrosiästä. Minua kiukutti, kun koulussa piti aina välituntisin tepastella ulos. Sääntö päti, vaikka taivaalta olisi tullut vihaisia akkoja pitkine puukkoineen tai viereisen hautausmaan havupuut olisivat paukkuneet kuorossa tulipalopakkasten kourissa. Valitin asiasta sedälleni, kultaiselle sukulaismiehelle, jonka hämäläinen hitaus on harhaa, huumorintaju kohdallaan ja ajatus terävä kuin partaveitsi.

”Kuka niin käskee”? hän kysyi.
”Opettajat, tietenkin, höh!”
”No, kuka käskee opettajia?”
”???”
”Kuka on opettajien pomo?”
”Rehtori, kai.”
”Kuka määrää rehtoria?”
”Mistä mä tiän? Oisko joku rehtorien yhdistys?”

Pitkä ja poukkoileva kysymysten ja vastausten polku johti lopulta opetusministeriöön, jossa suunnitellaan koulutuspolitiikkaa. Sieltä myös löytyisi tietoa kouluissa noudatettavista järjestyssäännöistä.

”Soita sinne”, setäni kehotti.
”No en kai mä nyt mihkään ministeriöön voi soittaa!”
”Mikset voi?”
”No kun… höh!”

Lopputuloksen arvaattekin. Soitin opetusministeriöön ja setäni neuvojeni mukaan esittelin asiallisesti itseni ja soittoni syyn. En enää muista, keiden kaikkien kanssa puhuin, mutta pienen pallottelun jälkeen sain langan päähän korkea-arvoisen kihon.

Minulle oli yllätys, miten ystävällisesti hän suhtautui yhteydenottooni ja kuultuaan asiani hän alkoi neuvoa, miten välituntikysymyksessä tulisi edetä. Sain selville, että on monia järjestyssääntöihin liittyviä asioita, joista koulujen henkilökunta saa itse päättää. Se, menevätkö oppilaat välitunneilla ulos, oli yksi niistä. Saamani neuvon mukaan oppilaiden pitäisi esittää oma ehdotuksensa kirjallisena rehtorille ja opettajakunnalle. Ja mitä enemmän oppilaita on ehdotuksen takana, sitä todennäköisempää on, että asiaan suhtaudutaan vakavasti, kiho huomautti.

Puhelun jälkeen olin aivan tohkeissani. Mutta kansalaistiedon opetus jatkui. Setäni muistutti, että minulla on oikeus koska tahansa ottaa yhteyttä kehen tahansa viranomaiseen ja pyytää vastausta itseäni askarruttavaan kysymykseen. Niin korkea-arvoista viskaalia ei Suomessa ole, ettei hän olisi velvollinen vastaamaan kansalaisilleen. Olennaista on toimia asiallisesti ja ystävällisesti mutta määrätietoisesti.

Se on yksi elämäni tärkeimmistä opetuksista. Jälkeenpäin olen miettinyt, että setäni asenne ja kannustaminen oma-aloitteisuuteen ja vastausten etsimiseen on saattanut toimia katalysaattorina ammatinvalinnalleni; sille, että minusta tuli toimittaja. Hänen oppinsa on uponnut minuun syvälle.

Episodi palautui mieleeni katsoessani eilen TV2:n Pressiklubia. Timo Harakan juontaman ohjelman aiheena oli ASEM-mielenosoituksen poliisitoimista noussut keskustelu. Studiossa asiaa puivat Aamulehden vastaava päätoimittaja Matti Apunen, MTV3:n rikos- ja oikeustoimittaja Jarkko Sipilä sekä Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen. Keskusteluun oli kutsuttu myös Helsingin poliisipäällikkö Jukka Riikonen. Mikäli hän olisi työtehtävien vuoksi esteellinen, studiovieraaksi toivottiin Helsingin apulaispoliisipäällikkö Jari Liukkua.

Kumpaakaan ei studiossa näkynyt. Kieltämättä yllätyin Harakan esitellessä lehtijuttua, jonka mukaan Riikonen oli vetänyt herneen nenäänsä, koska hän oli joutunut TV1:n Aamu-tv:ssä kasvotusten poliisin pidättämän kaupunginvaltuutetun Paavo Arhinmäen kanssa. Sen vuoksi poliisipäällikkö on päättänyt kieltäytyä esiintymästä Yleisradion ohjelmissa. Voiko kansalaisille toimistaan vastuussa oleva viranomainen enää lapsellisemmin käyttäytyä?

Jäin myös miettimään heinäkuussa tapahtunutta ja aiheettomaksi osoittautunutta pidätystä, jonka kohteeksi ystäväperheeni tyttären poikaystävä kavereineen joutui. Tähän päivään mennessä en ole saanut minkäänlaista virallista vastausta siihen, miksi häkki heilahti ja miksi asianomaisten äideille ei kerrottu pidätyksestä poikien toistuvista pyynnöistä huolimatta. Kuten Matti Apunen eilisessä tv-ohjelmassa totesi, Suomen Puolustusvoimilla on aina tarjota rivi sanavalmiita ja esiintymiskelpoisia majureita, jotka kertovat suurelle yleisölle milloin mistäkin armeijaan tai sodankäyntiin liittyvistä periaatteista ja manöövereistä. Poliisilta ei näemmä löydy edes yhtä ainoaa tiedottajaa, joka olisi vaivautunut antamaan minulle julkisen vastauksen siihen, miksi lähiomaisille ei kerrota pidätyksestä, vaikka se olisi pidätettävien oma toive. Samahan toistui ASEM-mielenosoituksen yhteydessä.

Paljon kysymyksiä, kovin vähän vastauksia.

Ai mitenkö kävi kouluni välituntien kanssa? Asiaa perusteellisesti harkittuaan rehtori ja opettajakunta päättivät, että oppilaille tekee hyvää saada raitista ilmaa, säästä riippumatta. Voisi luulla, että päätös tai pikemminkin se, että tilanne säilyi muuttumattomana, olisi lannistanut minut. Toisin kävi. Tajusin, että minua kuunnellaan ja minulle vastataan, jos avaan suuni ja esitän kysymyksen. En ollut enää osa kiltisti vaeltavaa lammaslaumaa, vaan halusin itsenäistyä ja kasvaa yksilöksi, jolla on omat ajatukset ja oma tahto. Ja mitä näen peilistä nyt? Aika tyytyväisen ja tiedonhaluisen ihmisen. Ja ajoittain jääräpäisen pässin. Haluan yhä saada vastauksen kysymykseeni Tampereen kihlakunnan poliisilaitokselta.

Lisäys 17.9. klo 14.45
Poliisin ja median toimintamalleja pohtii kiinnostavalla tavalla myös tutkija Tommi Hoikkala blogissaan.

Mainokset
kommenttia
  1. Louhi sanoo:

    Sinulla on ollut viisas setä. Hän opetti, että kysyvälle vastataan.

    Näköjään on vieläkin olemassa poikkeuksia, kuten poliisi. Luulen ja ennen kaikkea toivon, että poliisi luopuisi byrokraattisesta jurottamiskulttuurista. Muu yhteiskunta on jo ottanut opikseen, jopa armeija, joka osaa tiedottamisen taidon.

  2. Viides rooli sanoo:

    On myös toisenlaista vastaamattomuutta, byrokratian ja kymmenien lomakkeiden taakse piiloutumista. Siihen olen törmännyt mm. Kelassa. Niissä tilanteissa olen ottanut tavakseni kysyä virkailijalta, miltä hänestä itsestään tuntuisi joutua samanlaisen pompottelun kohteeksi.

  3. Tui sanoo:

    Ja mikä tärkeintä, hän opetti myös miten kysytään. Ei tarvitse olla hyökkäävä, voi olla ystävällinen mutta silti sinnikäs.

  4. Viides rooli sanoo:

    Tismalleen, Tui. Tosin olen myöhemmin joutunut myös tilanteisiin, joissa olen saanut vastauksen vasta sitten, kun olen lisännyt kysymykseen hieman pontta tarkoin harkitulla ärhentelyllä.

  5. jormanen sanoo:

    Toimittajat eivät ole lain eivätkä hyvien tapojen yläpuolella. SK:n Ruokanen on vitsi.