Perkeleen pianovirheet

Posted: syyskuu 7, 2006 in Kirjallisuus, Kulttuurin kentällä

Olen haastatellut kirjailija Matti Mäkelää uusimpaan Apu-lehteen. Siinäpä kiehtova mies ja taitava kirjoittaja, joka ei pelkää sanoa suoraan mielipiteitään. No, käydessäni äsken täydentämässä ruokavarastoja lähimarketissamme, hoksasin lehtihyllyyn ilmestyneen painotuoreen Avun ja katsastin tietenkin, miltä juttu näyttää. Komealtahan se, kiitos valokuvaaja Kari Kaipaisen, jonka työnjälkeä olen niin usein ihaillut.

Sitten jähmetyin. Toimituksessa oli käsitelty tekstiä, niin kuin lehdissä tuppaa olemaan tapana. Tulos näkyy tällä kertaa virheinä. Karjun kaato -nimisen jutun alkuperäinen ingressi kuului näin: ”Kirjailija Matti Mäkelä lietsoo jälleen sukupuolten välistä valtataistelua. Muutto Pohjois-Karjalaan poiki ensimmäisen romaanin, jossa alistuminen on onni ja miehuus muisto vain.”

Ja mitä minä, kirjailija Mäkelä ja Suomen kansa saamme lukea lehdestä? ”Kirjailija Matti Mäkelän muutto Pohjois-Karjalaan poiki miehen ensimmäisen romaanin, Rakkausromaanin. Sadomasokismia käsitteleväsä syksyn kohtuteoksessa alistuminen on onni. Mäkelä lietsoo jälleen sukupuolten välistä valtataistelua.”

Aha, että peräti kohtuteoksen Mäkelä on pusertanut syksyn kirjamarkkinoille. Tämä on ehdottomasti yksi niistä hetkistä, kun vitutuksen määrä on niin suuri, että harkitsen jälleen alanvaihtoa. Tarvitseeko kukaan reipasta kynäniekkaa? Osaan myös siivota ja virkata, tehdä klimppisoppaa ja tiikerikakkua, käyttää iskuporakonetta, viheltää kuin Sörkän katupojat ja äännellä kuin marsu. Olen myös todistettavasti huojunut lentokoneesta varjon varassa viidesti ulos sekä tempaissut auton käsijarrun irti. Seikkailumieltä ja voimia siis piisaa. Vastaukset tämän blogin kommenttiosastoon, kiitos.

Lisäys 8.9. klo 9.50
Tui vihjaili kommenttilootassa siivoojan paikasta ja kysyi samalla tekstin tarkistamiseen liittyvistä periaatteista. Nostin vastaukseni tänne kaikkien nähtäville:

Tsau Tui, tiedä vaikka ilmestyisin jo viikonlopuksi kotiovellenne moppi kainalossa. Tekstien käsittelystä sen verran, että toimittajana tarkistutan tekstin aina haastateltavan sitä pyytäessä, usein ilman pyyntöäkin. Olen haastateltavilleni monesti sanonut, että puolustan tekstiäni kuin leijona, mutta virheiden levittäminen ei palvele kenenkään etua. Tiedän, että jotkut kollegoistani eivät tarkistuta tekstejä, koska he haluavat kirjoittaa “rohkeita” juttuja, sanoa asiat “suoraan”. En vain ymmärrä, mitä rohkeutta on siinä, ettei uskalla vastata tekstistään haastateltavan kanssa kasvokkain.

Näin olin toiminut myös kirjailija Mäkelän kohdalla, joka ei puuttunut tyyliini, vaan ainoastaan korjasi tekemäni virheet (olin onnistunut kirjoittamaan väärin peräti kahden Mäkelän aiemmin ilmestyneen kirjan nimen, vaikka kyseiset teokset olivat työpöydälläni, helposti saatavilla ja tarkistettavissa. Ai-ai, mitä huolimattomuutta!)

Pyrin siihen, että tekstini olisi mahdollisimman hyvää, kieliopillisesti oikein ja tarinakin tarpeeksi vetävä, jotta juttua ei tarvitsisi ruveta toimituksessa sorkkimaan. Näin ei aina nähtävästi ole. Kun kysyin syytä yllä kertomani ingressin muutokseen, sain perusteluksi seuraavan viestin: “Toimituksessa jutusta tietämättömille ei avautunut, mistä jutussa on kysymys: että Mäkelä on tehnyt syksyn puhutuimman kirjan ja mikä sen nimi on. Siksi ingressiä editoitiin.” Kohtuteos-sana on ymmärrettävästi syntynyt tekstin käsittelijän tekemän lyöntivirheen seurauksena, mikä on inhimillistä mutta silti niin turhauttavaa.

Vielä selvennykseksi: haastateltavat saavat lukea toimittajan kirjoittaman tekstin, mutta toimituksessa käsiteltyjä juttuja ei (yleensä) tarkistuteta haastateltavilla saati jutun kirjoittaneilla toimittajilla. Ja kyllä, vastaan seuraavaan kysymykseesi, tämä käytäntö mahdollistaa virheiden päätymisen lehteen, kuten nyt on käynyt. Joinakin raivon hetkinäni olenkin vaatinut, että lehtien sivuilla tulisi mainita toimittajan ja kuvaajan lisäksi myös tekstiä sekä kuvia käsitelleiden henkilöiden nimet.

Lisäys 8.10.
Kirjailija Matti Mäkelästä tekemäni juttu löytyy täältä. Ingressissä olleet virheet on pyynnöstäni korjattu Apu-lehden nettiversioon.

Mainokset
kommenttia
  1. Haavetar sanoo:

    *puist* ja *grrrr* Ymmärrän ärtymyksesi. :/

    Ansioluettelosi on vaikuttavan huisa.

  2. Viides rooli sanoo:

    Kiitos empatiasta, Haavetar. Ehkä minun pitäisikin pyrkiä seuraavaan Survivors-ryhmään, kun pidän tuosta kalastuksestakin ja osaan myös perata vedestä saamani saaliin. Näkisi mualimoo, eksoottisia eläimiä ja liikuntaakin olisi luvassa. Voisi vaikka kokeilla liaaneissa roikkumista…

  3. Tui sanoo:

    Siivoojaa kyllä välillä tarvittaisiin… Mutta oikeasti, etkö saa juttuja tarkastettavaksesi? Oliko Mäkelä lukenut tekstisi ennen lehden painoon menoa? Tuohan on aivan surkea juttu.

  4. medis sanoo:

    Ehkä vähän tämän postauksen ohi, mutta luettavaksi antamisessa on yksi ongelma, jonka väistämiseksi on kaltaisillasi pitkän linjan amattilaisilla varmasti keinoja. Se on se, että haastateltavat puhuvat hämmästyttävän usein hiukan hölmöjä, tai ainakin sellaista, että se näyttää kirjoitettuna hölmöltä tai vähän tyhmältä. Se voi kuitenkin olla jutun kannalta tärkeä pointti Sitten kun he saavat jutun lukeakseen he vaativat sen ja sen lauseen oikaistavatksi ja kirjoittavat usein, että miten se pitäisi olla. Ja silloin se on melkein aina jotain paperinmakuista julkilausumaa. Ymmärrän kyllä, että ei totuudenmukaista sitaattia tarvitse muuttaa, mutta esimerkiksi pienissä piireissä (joita suomessa riittää alueellisesti ja kulttuurillisesti) se voi johtaa siihen, että toimittaja pistetään boikottiin, välit poikki yms. Julkkiksillahan tähän ei ole varaa, mutta joillakin muilla voi olla.

  5. Viides rooli sanoo:

    Moi Medis, sanojensa pyörtäjiä on tullut vastaan, totta. Yleensä toimin niin, että lähetän tekstin haastateltavalle luettavaksi, mutta korjaustoiveista ja -ehdotuksista keskustelen puhelimessa. Silloin voin paremmin hallita tilannetta ja työstää tekstiä niin, että se vastaa haastattelutilanteessa saamaani vaikutelmaa. Näin tekstissä myös säilyy kautta linjan oma tyylini. Väärät tiedot annan oikaista aina. Väärin muistaminen on inhimillistä, lankean siihen itsekin usein. Mutta sanojen pyörtämistä ja/tai mielipiteiden muuttamista jopa vastakkaisiksi en voi sietää. Minulta on urani aikana kerran käämit palaneet tosi pahasti ja raivosin haastateltavalle, ettei kannata tulla puhumaan asioista, jos ei itsekään tiedä, mitä mieltä niistä on. Kuvaavaa on, että näkökantojensa radikaalia muutosta halusi poliitikko.

  6. Mainion otsikon olet keksinyt. Aluksi luulin kirjoitusvirheeksi, mutta iloni oli rajaton, kun ymmärsin sen tahalliseksi.

    Kai Apulehdellä on toimitussihteeri tai joku muu, joka voi oikolukea tekstin?

    Minulla on toiminut hyvin ainakin semmoinen periaate, että tekstiä saa muuttaa, mutta vain sillä ehdolla, että tekee tekstistä parempaa.

  7. Viides rooli sanoo:

    Kiitos Jaakko, olen itsekin ylpeä otsikostani. Kyllähän Avussakin toimitussihteereitä ja -päälliköitä on, mutta kiire on tietysti ollut heilläkin. Itse ihmettelen eniten sitä, ettei taittaja ole millään tavoin reagoinut ruudulla näkyvään kummajaiseen: kohtuteokseen. On se minusta sen verran outo kirjallisuudenlaji.

    Tuo sinun periaatteesi kuulostaa tosi hyvältä!

  8. Tui sanoo:

    Kannatan lämpimästi tekstiin ja kuviin sormensa iskeneiden nimen julkaisua. Kun ottaa huomioon työmäärän ja panostuksen minkä juttuun olet laittanut, tuo surkea sormeilua tuntuu aika halventavalta. Tosin tuo kohtuteos on tosin mainio, mutta tuskinpa Mäkelä sellaista osaisi kirjoittaa :)

  9. Viides rooli sanoo:

    Kiitos, Tui. Olet nähtävästi lukenut jutun. Lyöntivirheiden lisäksi minua kiukuttaa uuden ingressin myötä syntynyt sävy ja tietty yksinkertaistaminen; se, että Mäkelän uudesta teoksesta halutaan tehdä ehdoin tahdoin pelkkä sensaatio.

    Jutun alusta on poistettu seuraava pieni, mutta tärkeä lause: ”Olisi kuitenkin virhe väittää Mäkelää yhden leiman tuotepaketiksi”, vaikka kirjailijahakemistoissa hänet toistuvasti kuvataan miehenä, joka on jo parin vuosikymmenen ajan esitellyt muodin vastaisia näkemyksiään. Sadomasokistisen romaanin voimakas korostaminen ingressissä kutistaa Mäkelän kirjailijakuvaa, vaikka tosiasiassa kiinnostavaa hänessä on juuri se, miten monipuolinen hänen tuotantonsa on. Eikä hän ole tehnyt Rakkausromaania vain hätkähdyttääkseen, vaan kuten jutusta käy ilmi, kirja on selkeä kannanotto yhteiskunnassa tapahtuneelle yliseksualisoitumiselle.