Lähellä taivasta

Posted: elokuu 25, 2006 in Kulttuurin kentällä

”Ortodoksisuudessa on olennaista se, ettei asioita jaotella hyviin ja pahoihin. Kaikki on pyhitettyä, ja kyse on vain siitä, miten asiat toteuttaa.” Näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanin sanat muistuivat mieleeni, kun tutustuin Helsingin kaupunginmuseon uusimpaan saavutukseen, Athosvuoren elämästä ja munkkien kilvoittelusta kertovaan näyttelyyn.

En voi kuin hämmästellä näyttelyn kauneutta. Varsinkin toiseen kerrokseen rakennettu elämyksellinen luostarimaailma lauluineen, munkin huoneineen, pyhättöineen ja mosaiikkilattiajäljennöksineen lähes salpaa hengen. Näyttelyn arkkitehtina on toiminut lavastustaiteilija Ralf Forsström, joka on tutkinut yli 30 vuotta Bysantin taidetta. Tekijöiden antaumuksellisuus näkyy, niin pieteetillä ortodoksinen maailma kaikkine yksityiskohtineen on luotu, sen ymmärtää maallikkokin.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Athosvuoren luostareiden esineistöä esitellään Kreikan ulkopuolella. Mikä tärkeintä, siihen saavat tutustua myös naiset – Athokselle kun ei naisia päästetä, ei edes lehmiä, kanoja tai narttukoiria. Silti paikan ”hallitsijana” toimii Neitsyt Maria, Jumalan Äiti. Kieltämättä näyttelyä kiertäessäni pohdin, miksi meidät tavalliset naiset rinnastetaan automaattisesti syntiin. Se tuntuu niin kummalliselta, suorastaan järjettömältä.

Minusta oli äärettömän kiehtovaa tutustua myös ikonien maalaustekniikkaan. ”Mitä sana ilmoittaa korvalle, sen maalaus näyttää vaieten kuvana”, kerrotaan Basileios Suuren sanoneen. Totta, esillä olevat ikonit ovat vahvasti ladattuja. Paitsi pyhiä tarinoita, ne tuntuvat välittävän katsojalle myös tekijöidensä tunnot, kaiken sen kipuilun ja pohdinnan, mikä varmasti on leimannut munkkien elämää. Jotkut teokset ovat niin pysäyttäviä, että tuntuu kuin tekijä olisi ammentanut työhön koko sielunsa. Neuvonkin kaikkia Tennispalatsiin suunnistavia varaamaan tarpeeksi aikaa, sillä esillä on yli 600 esinettä. Itse aion mennä katsomaan näyttelyn toistamiseen, sillä kerralla ei näyttelyn koko antia pysty ottamaan vastaan.

Poistuessani Pyhän Vuoren lähes taivaallisesta atmosfääristä jäin miettimään Björkmanin erästä toista kommenttia: ”Yksi uskoon liittyvistä suurimmista väärinkäsityksistä on se, että sen oletetaan karkottavan kaikki ongelmat, tuskan ja ahdistuksen, kun ideana on tosiasiassa se, että usko auttaa kestämään niitä.” Miten helppoa olisikaan maallikkona leimata usko pelkäksi pelastusrenkaaksi elämän arvaamattomassa merenkäynnissä, mutta Athos-näyttelyn jälkeen ymmärrän ehkä piirun verran paremmin, miten joillekin usko merkitsee aidosti enemmän, itse elämää.

Mainokset
kommenttia
  1. Anna sanoo:

    Kuulostaa mielettömän kiinnostavalta! Muutenkin aina näitä juttujasi lukiessani muistan aina erityisen kipeästi, kuinka kulttuuripimennossa olemme täällä ;) Kaipaan hirveästi sellaisessa kaupungissa asumista, jossa voi ikään kuin piipahtaa eri paikoissa eikä AINA tarvitse tehdä lähtemisestä sen kummempaa päämääräprojektia.

    Nykynaisen on tosi vaikeaa selvitä tuolla huora-madonna-akselilla – todellisuus on niin kaukana tästä dikotomiasta ja samalla se kuitenkin esiintyy kerta toisensa jälkeen teemana länsimaisessakin kulttuurissa. Syntisiä olemme!

  2. Viides rooli sanoo:

    Joskus tuntuu, että mahdollisuuksia on liikaakin, jolloin ne tavallaan menettävät merkityksensä. Kaikki hukkuu massaan, ne helmetkin. Pienillä paikkakunnilla, joissa kulttuuritapahtumia on vähän, näyttelyiden ja esitysten merkitys taas korostuu.

    Tuota automaattista syntisyyttä minun on vaikea niellä. En väitä olevani virheetön, mutta se, että olen sattunut syntymään naiseksi, ei mielestäni riitä iänikuiseen syyllistämiseen.

  3. Moni suomalainen ortodoksidiggari ei suitsuke-fiilistelyiltään ja kullan kimalluksen sokaisemana tiedäkään, että Ortodoksinen kirkko on viimeisen tuhannen vuoden aikana eliminoinut eli teurastanut noin 100 000 pakanaa, paljon enemmän kuin Katolisen kirkon kaikissa vainoissa.

    Vai että Ortodoksinen kirkko ei jaottele hyvää ja pahaa?
    Uskontotieteilijänä en voi sanoa muuta kuin että paksumpaa puppua en ole kuullut. Se on yksinkertaisesti valhe. Esimerkiksi seksuaalisuus nähdään senverran saastaisena ortodoksien keskuudessa että naisen kanssa naimisissa oleva ei saa toimia piispana.

    Tavalliset siviilit eivät saa nähdä pyhimpiä rituaaleja, joita papisto toimittaa. Siviilit eivät ole tarpeeksi pyhiä edes katsomaan niitä.

    Ortodoksiselle kirkolle on myös hyvin tärkeää ja oleellista, että kirkon jäsenet tuntevat itsensä syntisiksi ja pilaantuneiksi johon vain kirkolla on vastalääke.

    Itse Rasputin kuului myös alunperin venäläiseen Hlystiläiseen lahkoon, jossa etsitään ekstaattisten kokemusten kuten mm pyhien orgioiden kautta yhteyttä Jumalaan ja irtipääsyä tekopyhyydestä. Rasputinin tuttavia myös kidutettiin ja tapettiin Ortodoksisen kirkon toimesta.

    Vai ettei ole hyvän ja pahan jaottelua?

  4. Viides rooli sanoo:

    Terve Arhi, sanon suoraan, etten aio kiistellä kanssasi eri uskonnoista tai lahkoista. Tämä blogi ei ole sitä tarkoitusta varten. En sensuroi kirjoitustasi, sillä jokaisella on oikeus mielipiteeseensä.