Rakkaudesta taiteeseen?

Posted: elokuu 16, 2006 in Kulttuurin kentällä

Olin ajatellut päivittää blogiani lähitulevaisuudessa vain kevyin vedoin, mutta Kannuvalimon Tero-Pekka Henellin kirjoitus sai minut heti aamusta niin raivoihini, että oli pakko ottaa leipätyöstä aikalisä ja naputtaa mielipiteeni näkyville. Samaa asiaa, edustuksellisen kulttuurin ideaa kuten edesmennyt runoilija Arto Melleri sitä osuvasti kutsui, on puinut kirjoituksissaan saman blogitrion toinenkin herra, Visa Nurmi.

Osin kiukkuani on kasvattanut se, että kuulun Kannuvalimon faneihin ja luen mielelläni herrojen merkintöjä Turun (ja vähän muunkin maailman) arjesta ja juhlasta. Mutta tätä kulttuurirakennusten ihailua ja haikailua (Nurmi tahtoisi Turkuun pikimmiten uuden konsertti- ja kongressitalon) en jaksa käsittää. Tuoreimmassa merkinnässään Henell muistelee Lahden kultahetkiä 1990-luvun alussa ja ylistää kaupungin keskustaan nousseita rakennuksia: teatteria ja kirjastoa.

Miksi minä siis tässä urputan, henkeen ja vereen paatoksellinen kulttuurihörhö, joka yritän omassakin blogissani huudella julki kulttuurin ja taiteen ilosanomaa? Eikö ole vain mukavaa, että joka kuntaan pystytettäisiin komeita kulttuuripytinkejä – vai pitäisikö peräti sanoa – kulttuuripyhättöjä?

No ei. Otetaanpa esimerkiksi tuo Henellin esiin nostamista rakennuksista toinen, teatteri. Vuonna 1983 valmistunut Lahden kaupunginteatteri kuuluu kokoluokaltaan maamme ammattiteattereiden jättiläisiin. Suuri katsomo vetää 750 ihmistä ja pieni 290. Kaupungin taloudellisen ahdingon (ja tämä pätee valtaosaan suomalaisista kunnista) vuoksi teatteri on jo vuosia kamppaillut ylimitoitettujen katsojatavoitteiden ja kustannustehokkuusvaatimusten kurimuksessa. Kun rukkaset nyt naulaan viskannut ja kesken sopimuskauttaan eronnut teatterinjohtaja Kari Rentola aloitti johtajankautensa tammikuussa 2001, kaikki ohjaajavakanssit sekä kapellimestarin vakanssi oli lakkautettu, ja näyttelijäkuntaa oli pienennetty 35:stä 25:een. Jotta kaupungin asettama budjettitavoite toteutuisi, teatterin pitäisi vuosittain saavuttaa maaginen 100000 katsojan raja. Luku on sama kuin kaupungin asukasmäärä. Vaikeuskertoimia on lisännyt se, että tuotantojen määrää on Lahdessa jouduttu vähentämään rajusti. Aiemman 15 ensi-illan sijaan teatteri kykenee nykyään tuottamaan kuusi ensi-iltaa vuodessa.

Sama lyhyesti: suuri osa suomalaisista kulttuurirakennuksista on kooltaan ylimitoitettuja sekä ylläpito- ja käyttökustannuksiltaan järjettömän kalliita. Mikä pahinta, osa niistä on taiteentekijöiden näkökulmasta jopa käyttökelvottomia. Kun aikoinaan haastattelin Melleriä, hän käytti esimerkkinä Finlandia-taloa: ”Finlandia-talo voi olla miten hieno päältä – itse en ole vakuuttunut sen hienoudesta – mutta sali saa olla akustisesti toimintakelvoton. Minusta se kuvastaa aika pitkälle symbolisesti kulttuurin asemaa maassamme.” Mellerin mukaan kyse ei olekaan aidosta rakkaudesta taiteisiin tai ympäristöön, vaan hillittömästä halusta edustaa. Ja sehän sopii poliitikoille – tästähän meillä on esimerkkejä pilvin pimein.

Mellerin mielipiteen jakaa vahvasti elossa ja iskussa oleva mies, Turun kaupunginteatteria johtava Ilpo Tuomarila, joka sanoo olevansa kyllästynyt kaupunkinsa tarjoamaan mielikuvahuttuun. Myös hän suhtautuu epäillen uuteen konsertti- ja kongressitalohankkeeseen ja olisi kovin kiinnostunut tietämään, miten sen toiminta aiotaan rahoittaa, kun muut Turun taidelaitokset ovat joutuneet supistamaan tarjontaansa ja vähentämään henkilökuntaansa. Kuten Tuomarila sanoo, poliitikot rakentavat mielellään seiniä, mutta substanssi ei heitä kiinnosta.

Surullista on tietenkin se, että mammuttimaiset rakennushankkeet nielevät niin suuria summia, ettei muille jää kulttuurin tukemiseen tarkoitetuista rahoista kuin vaivaisia murusia, jos niitäkään. Toki kulttuurin rahoittajina on muitakin tahoja kuin valtio ja kunnat, mutta harva yksityisen sektorin jehu on halukas sponsoroimaan marginaalitaidetta tai sellaisia teoksia, jotka kyseenalaistavat yhteiskunnan nykymenon. Helpointa on antaa rahaa klassiselle musiikille. Sibeliuksesta kun on loppujen lopuksi aika vaikea tehdä sellaista tulkintaa tai konserttiversiota, että suuret yritysjohtajat repisivät siitä peliverkkarinsa.

Tiedoksi, että olen haastatellut Rentolaa ja Tuomarilaa täyskunnallisten teattereiden tilanteesta Teatteri-lehteen (3/2006) ja hyödyntänyt tekemäni jutun aineistoa tässä blogimerkinnässäni. Aion ehdottomasti jatkaa samasta aiheesta, mutta toivoisin myös kommentteja ja mielipiteitä, niin puolesta kuin vastaan. Sana olkoon vapaa!

kommenttia
  1. merja kirjoitti:

    Puhut asiaa, viides rooli! Ruohonjuuritasolla on innokasta ja tuotteliainta kulttuurintekemistä, sitä pitäisi tukea! Tekeminen ja ihmiset ovat tärkeämpiä kuin hulppeat ja näyttävät puitteet!

  2. Visa Nurmi kirjoitti:

    Kiitos vaan palautteesta!

    En ole haluamassa pikimmiten mitään vaan ehdottamassa, että kun sinne sellainen joka tapauksessa ennen 2011 rakennetaan, ei rakennettaisi huonoa. Olen siinä(kin) mielessä varmaan kummallinen, että pidän arkkitehtuuriakin taiteena.

    Talo, joka rakennetaan on muuten kongressi- ja konserttitalo, siinä järjestyksessä. Kongressifasiliteetit Turussa ovat heikommalla. Nykyisestä konserttitalosta saisi masiivisella remontilla ihan kelvon nykyiseen käyttöönsä.

    Laajemmin kyse on kulttuurin määrärahoista, jotka esim. Turussa sekä per asukas että absoluuttisesti ovat liian pienet.

  3. Viides rooli kirjoitti:

    Hei Merja ja Visa, ja kiitos kommenteista. Arkkitehtuuri on taidetta, sitä tuskin kukaan kiistää. Kritiikkini kärki ei kohdistu talon suunnittelijoihin, vaan haluun rakentaa uusia, jopa megalomaanisiksi luonnehdittavia kulttuurilaitoksia (käytän tietoisesti tätä sanaa).

    Itse nautin monista taiteenlajeista enemmän pienessä, intiimissä ja viihtyisässä ympäristössä kuin valtavissa saleissa, mikä on ollut viime vuosi(kymmeni)en trendi kulttuurirakennusten osalta. En tiedä Turun nykyisen konserttitalon kuntoa tai sen vaatiman remontin laajuutta, mutta tiedän, että maassamme on monia vanhoja rakennuksia, joista todellakin saisi kunnostamalla hyviä, inspiroivia tiloja kulttuurintekijöiden ja taiteilijoiden käyttöön. Kaikki eivät tarvitse eivätkä edes vaadi huipputekniikan uusimpia laitteita tai viimeisimmän trendin mukaista sisustusta voidakseen toteuttaa itseään ja luodakseen taidettaan meille muille.

    Kiitos myös täsmennyksestä, Visa. Käytän hankkeesta vastedes sen oikeaa muotoa, kongressi- ja konserttitalo. My moka.
    PS. Missä viipyy vastauksesi kirjakiertikseen?

  4. Visa Nurmi kirjoitti:

    Kiitos!

    Tulee kyllä kirjoista. Sietämättömän vaikeita kysymyksiä, muuten. Elämää suurempia…

    Visa

  5. Jaakko Vasankari kirjoitti:

    Vielä inhottavampaa on rakentaa uusia ja suuria urheilustadioneita yhtä tapahtumaa varten, jonka jälkeen niille ei löydy enää käyttöä tai edes katsojia.

    Ja teatteriakin voi tehdä melkein missä haluaa. Jyväskylästäkin löytyy huomattava määrä teattereita, mutta kaikki sopivasti pieniä. Käyttöastekin on huomattavasti parempi pikkulintujen mukaan.

  6. Viides rooli kirjoitti:

    Tsau Jaakko, kieltämättä kertakäyttöstadikat kuulostavat tosi pahalta. En ole kirjoituksellani ampumassa kaikkia kulttuuri- tai teatterirakennuksia kartalta, mutta mielestäni olisi jo aika ottaa opiksi tehdyistä virheistä ja pyrkiä jatkossa toteuttamaan uudet hankkeet ns. maalaisjärkeä käyttäen. Sitä voisi myös kutsua realismiksi.

    En jaksa ymmärtää tätä loputonta suuruudenhullua isottelua, johon poliittiset päättäjät niin usein sortuvat. Lopputuloksena meillä on liuta erilaisia hehtaarihalleja, joiden käyttökustannukset ovat niin suuret, ettei varsinaiselle sisällöntuottamiselle juuri liikene resursseja. Se myös selittää osin paremmat käyttöasteet pienissä taloissa ja tiloissa, joissa ensisijainen tavoite on panostaa sisältöön ja laatuun. Tieto kiinnostavista ja puhuttelevista esityksistä ja tapahtumista kulkee aina viidakkorummussa joutuin.

  7. Anu kirjoitti:

    ”Kaikki eivät tarvitse eivätkä edes vaadi huipputekniikan uusimpia laitteita tai viimeisimmän trendin mukaista sisustusta voidakseen toteuttaa itseään ja luodakseen taidettaan meille muille.”

    Asiassa on aina kaksi puolta. Pienet paikat ovat kodikkaita ja niissä voi kokea intiimejä elämyksiä, mutta toisaalta tarvittaisiin hyviä tiloja myös esimerkiksi isoille (populaarimusiikki)konserteille ja muille vastaaville kulttuuritapahtumille – jäähallit eivät ole sellaisia.

    Itse nautin välilä pienestä ja kotikutoisesta ja välillä huipputekniikan saavutuksista enkä koe niitä mitenkään toisensa poissulkevina. Joskus tekniikka on merkittävä osa elämystä.

  8. Viides rooli kirjoitti:

    Tiedän, että kaikilla asioilla on aina kaksi puolta. Kuten Jaakolle vastasin, en ole ampumassa kaikkia vaihtoehtoja kartalta. Mutta aikana, jolloin rahaa ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen, on valintoja tehdessä mietittävä tarkoin, mikä on järkevää ja palvelee parhaiten sekä taiteentekijöitä että yleisöä.

    Jos kahdesta pitää valita, antaisin tällä kertaa tilaa pienille. Kun kuntaan rakennetaan esimerkiksi monia satoja (tuhansia?) katsojia/kuulijoita vetävä kulttuurirakennus, se sekä syö rakennusaikana että sitoo valmiina vääjäämättä muiden samalla alueella toimivien eri kulttuuritahojen taloudellisia mahdollisuuksia. Rahaa ei suuriin kulttuurilaitoksiin tule tarpeeksi joka päivä oman ohjelmatarjonnan kautta. Nykyiset kulttuuritalot (esimerkiksi Tampere-talo ja Kuhmo-talo) eivät pysty kattamaan ylläpito-, käyttö- ja henkilökunnasta koituvia kustannuksia pelkillä konserteilla, vaan rahaa on saatava muualta, esimerkiksi kongresseista.

    Montako suurta kulttuurirakennusta tähän maahan todella tarvitaan? Itse ottaisin aikalisän uusien kulttuurilaitosten/musiikkitalojen/ym. rakentamisen suhteen ja kartoittaisin sekä yleisö- ja tekijöiden toiveita että pienimuotoisten tilojen tilanteen.

  9. Blogikäki kirjoitti:

    Ja luoja varjelkoon meitä keskuskirjasto-monumentilta! Kun olevien kirjastojen pyörittämiseenkään ei riitä rahoja. Mitä ne rakentamiseen mahd. hankittavat sponsorirahat auttavat, kun toimintaa ei kuitenkaan hoideta sponsorirahoilla?

  10. Tero-Pekka kirjoitti:

    Kiitos, Viides rooli, mahtavasta kommentista blogiini Kannuvalimossa!

    Olet lukenut kirjoitukseni minut yllättäneellä tavalla – en vieläkään löydä siitä esittämiäsi merkityksiä! Anna minulle hieman aikaa tarkempaan kommenttiin! Mutta nyt lyhyesti: Lahden teatteri oli aikanaan toki rakennettu liian suureksi. Mutta Nika Rantalan aikaan se ei ollut ongelma. Se oli myös Suomen paras oopperatalo, ja minunkin Lahden-aikanani siellä tehtiin upeita produktioita, jossa orkesterimme oli mukana. Mutta ajat ovat muuttuneet – tästä vielä enemmän myöhemmin.

    Pääasia: tärkeäta eivät ole seinät, vaan sisältö. Sisällön rakentavat taiteilijat eli tässä tapauksessa laitokset. Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, ns. laitoskulttuuri maksaa joka tapauksessa ns. paljon, on se sitten ns. hyvää tai ns. huonoa. Hyvän ja huonon taloudellinen erotus on pieni. Jos se on huonoa, sitä tehdään vain muutamalle sadalle tai tuhannelle veronmaksajalle. Jos se on hyvää, se tehdään koko kaupungin, siis jokaisen veronmaksajan eli myös niitä palveluja käyttämättömän eduksi. Kaupungin virkamies- ja luottamusmiesjohdon tulisi nähdä kokonaisuus, jossa kulttuuri ei ole vain kaupunkipizzan (anteeksi sivistymätön vertaus, mutta sen saattaa joku poliiitikkokin ymmärtää) pala, vaan se oregano tai muu hyvä mauste jokaisessa palassa. Tämä koskee myös epävirallista, laitosten ulkopuolista kulttuurituotantoa ja niiden avustuksia.

    JOS kaupunki EI anna mahdollisuuksia HYVÄN, taiteellisen ja kiinnostavan kulttuurin tekemiseen, laitosten ylläpito on verorahojen haaskausta. JOS kaupunki näkee kokonaisuuden, tukee HYVÄÄ kulttuuria kokonaistaloudellisesti järkevällä tavalla, se on investointi eli se tuottaa kaupungille lisäarvoa ja myös silkkaa rahaa. JOS kaupunki EI käytä HYVÄÄ kulttuuria identiteettinsä syventämiseen ja imagonsa rakentamiseen, se ei ole veronmaksajan etu.

    Itse pidän pitkän kunnalliskulttuurikon kokemuksen perusteella suurimpana ongelmana kaupunkien päätöksentekoa. Harvassa kaupungissa johtohenkilöillä riittää sivistystä ja kulttuurin osaamista päätösvaihtoehtojen punnitsemiseen, valtuutetuista puhumattakaan. Kulttuurilla ei kerätä ääniä. Jopa kulttuurilautakunnassa, niin kuin Turussa viime vaalien jälkeen, kulttuurista ollaan päättämässä ilman minkäänlaisia edellytyksiä edes kulttuurista keskustelemiseen. Big Picture jää tyystin näkemättä, kun omassa luupissa loistaa Very Small Picture. Näin ei voi jatkua enää kauan valtiollisen ja kunnallisen talousahdinkon kasvaessa. Säätiö tai jokin muu vastaava järjestely on pelastuskeino edes jonkinlaisen tulevaisuuden turvaamiseksi. Täydellisillä maallikoilla on liian suuri valta ja vastuu, mikä aiheuttaa suuria taloudellisia menetyksiä. Ammattitatoinen johtokunta, jossa toki voi olla kaupungin edustus, on ainoa ratkaisu. Poliitikot päättäkööt määrärahan suuruuden.

    Sinfoniaorkesteri, teatteri ja ooppera vaativat erityiset tilat toimintaansa. Olin Lahden konsertti- ja kongressitalon (josta sitten tuli Sibeliustalo) ideoija ja alullepanija. Mutta en ole päätä pahkaa rakentamassa joka kaupunkiin uusia kulttuuritemppeleitä. Jos kaupungissa yhtälö: kulttuurin ns. kiinnostavuus – ns. taiteellinen taso – ns. resurssit – ns. päätöksenteko/ns. sivistyneisyys – ns. veronmaksajan kokonaisetu toimii, kulttuuri voi ns. tuottaa voittoa. Näin en enää tällä hetkellä ole Lahdessa, kun ihmiset ovat vaihtuneet päättäjäpuolella (kiitos, Kari Salmi, omasta panoksestasi silloin!). Jos tilat toimivat, niiden käyttöön pitää antaa mahdollisuus.

    Kulissit ovat jäljellä Lahdessa, ja monessa mielessä Lahti ON Suomen kulttuuripääkaupunki. Turusta en nyt sano mitään, odotan tietoja ensi vuoden, siis ensimmäisen 2011-talousarvion, sisällöstä, panostamisesta laajapohjaiseen kulttuuriin (mm. Jokikadun taiteilijakiinteistön säilyttäminen…).

    Näin jälkeen päin vielä kiitos mahtavasta Teatteri-lehden jutusta. Kadehdin Ilpo Tuomarilan rohkeutta. Itse en vielä ole pystynyt kuin raottamaan suutani näissä paikallisasioissa. Vahinko, että juttua ei joko huomattu tai sitten se todella huomattiin. Suut ovat olleet kummasti supussa täällä päin viime aikoina.

    Kannuvalimon TP

  11. Viides rooli kirjoitti:

    Oi, miten ihana kommentti: asiallinen, informatiivinen ja huolellisesti perusteltu. Näitä lisää! Kiitos, Tero-Pekka.

    Ystäväni ovat sanoneet minulle useammankin kerran, ettei minun pitäisi lukea aamutuimaan sanomalehtiä saati ottaa kantaa asioihin heti herättyäni. He ovat oikeassa. Nyt pitää näemmä laittaa aamuboikottiin myös blogit. Tunnustan vauhtisokeuteni ja ylilyöntiin sortumisen, mutta luettuani aamulla merkintäsi näin silmissäni vain nuo Lahden keskustan kolossaaliset betonirakennukset, ja pääni oli saman tien täynnä niiden nykyiseen taloudelliseen ahdinkoon liittyvää tietoa.

    Jossakin vaiheessa työpäivää luin Lahden kaupunkia koskevan kirjoituksesi uudelleen ja puntaroin samalla omaa merkintääni, mutta toisaalta en halunnut poistaa sitä, koska kirjoitin mielestäni asiaa. Se, että toimit tahtomattasi sytykkeenä, luettakoon sinulle vain ansioksi. Ja olet oikeassa: Raija-Sinikka Rantalan johtajakaudella Lahden kaupunginteatterin ohjelmisto oli kiinnostava, kunnianhimoinen ja taiteellisesti korkeatasoinen. Sitä tosiasiaa, että teatterirakennus on auttamatta ylimitoitettu Lahden kokoiseen kaupunkiin, ei voine kuitenkaan kukaan kieltää.

    Sinfoniaorkesteri ja ooppera tarvitsevat, kuten sanoit, toiminnalleen erityiset tilat. Teatterin kohdalla voidaan jo pohtia syvemmin, minkälaiset tilat ja varustelun teatteri tosiasiassa tarvitsee. Minusta oli kiinnostavaa kuulla Ilpo Tuomarilan ajatusleikittelyä uudenlaisilla (lue: vanhoilla) tiloilla. Kuten hän totesi, Turussakin on äärettömän kiehtovia, tyhjillään olevia tehdassaleja, jotka tekninen henkilökunta pystyy muuttamaan nopeastikin teatterille sopiviksi. Palaan aiheeseen joskus myöhemmin, sen verran tärkeä se on mielestäni.

    Yksi syy, miksi reagoin niin voimakkaasti uusien kulttuurilaitosten rakentamiseen, johtuu työstäni. Olen lukemattomat kerrat kuunnellut ammattitaiteilijoiden ja ruohonjuuritasolla työskentelevien kulttuurintekijöiden surullisia kertomuksia siitä, miten vaikeaa on saada edullisia työ-, esitys- ja näyttelytiloja. (Ja tämä pätee kaikkialla Suomessa.) Monet tapaamistani ihmisistä eivät kaipaa prameita seiniä ja huippumoderneja teknisiä fasiliteetteja, vaan paikan luoda ja esittää luomaansa musiikkia, kuvataidetta, tanssia, teatteria – sanalla sanoen sisältöä.

    Kulttuurilaitosten ongelmana on, paitsi niiden kalleus, myös eri tavoin rajoitettu käyttäjäkunta. Helsingin Sanomissa on käyty ajoittain ankaraakin väittelyä siitä, miten Kansallisoopperan/baletin näyttämöitä tulisi käyttää. Pitäisikö Alminsali ”avata” talon omien tanssijoiden lisäksi pääkaupunkiseudun nykytanssiryhmille? Minusta on surullista, että uudet kulttuurirakennukset palvelevat usein vain pientä piiriä, kun samalla summalla voitaisiin tehdä ratkaisuja, joista hyötyisivät huomattavasti useammat. Viittasin jo Visa Nurmelle antamassani vastauksessa myös vanhojen tilojen kunnostamiseen. Mutta se ei tunnu poliitikkoja kiinnostavan. Onhan paljon hienompaa edustaa uutuuttaan säihkyvässä lasilinnassa kuin vanhasta tehtaasta tehdyssä teatterissa.

    Kiitos muuten kehuistasi. Kierrätän osan niistä heti eteenpäin. Olin itsekin hyvin otettu Teatteri-lehteen haastattelemieni teatterinjohtajien, Aila Lavasteen, Kari Rentolan ja jo mainitsemani Ilpo Tuomarilan, avoimuudesta. He uskalsivat puhua ongelmista ja erilaisista ratkaisumalleista rehellisesti ja kiertelemättä. Sellaista keskustelua haluaisin kuulla myös kuntien kulttuuripoliittisella areenalla.

  12. kati kirjoitti:

    No niin, annan sinulle kirjaimen..V. Vassokuu!

  13. Tui kirjoitti:

    Arkkitehtuuri on taidetta, kyllä. Mutta kulttuurirakennuksissa tärkeintä on kuitenkin substanssi, mitä tehdään ja miten tehdään. Kaunista arkkitehtuuria voi rakentaa vaikka mille firmalle, hieno rakennus näyttää hienolta oli se kulttuuritalo tai Nokian pääkonttori.

    Massiivisen kokoisessa kulttuurirakennushankkeessa keskeistä on miten tilanhaltijan toiminta rahoitetaan, kykeneekö se antamaan jotain oleellisesti uutta asiakkailleen, miten sen toiminta perustellaan. Jos esimerkiksi rakennetaan hieno uusi keskuskirjasto, mistä rahat sen pyörittämiseen saadaan? Lopetetaanko lähikirjastoja ja siten pidennetään esimerkiksi vanhusten ja lasten kirjastomatkoja? Rakennetaanko hieno teatteri, jonka tylsää ohjelmistoa kukaan ei halua tulla katsomaan eikä sen toimintaa kukaan jaksa johtaa edes yhtä sopimuskautta?