Jokapäiväinen leipämme

Posted: heinäkuu 15, 2006 in Arjen ilot

”Kun me kuljemme Jeesuksen askelissa, meidät johdetaan köyhien luo. Meidän on kysyttävä itseltämme, tahdommeko yhtä mielellämme verrata omaa elintasoamme köyhien elintasoon kuin olemme innokkaita vertaamaan sitä naapureiden elintasoon.” Sanat ovat amerikkalaisen teologin ja kirjailijan Richard Fosterin, jonka kehotus itsetutkiskeluun muistuttaa omaa toppuuttelutekniikkaani.

Kun huomaan kärvisteleväni yltiöpäiseksi äityneen materialismin (lue: turhanpäiväisen shoppailun) pauloissa, pakotan itseni pysähtymään ja kääntymään 180 astetta. Ketkä kaikki ovat tässä elintasokilpajuoksussa jääneet selkäni taakse? Kun jälleen kerran tajuan, että pallolla elää miljardeja ihmisiä, joiden elämä on äärettömän paljon niukempaa ja ankeampaa kuin omani, himoitsemani sohva, rannekello tai saapikaspari menettää saman tien lumonsa. Mutta miten helppoa onkaan sokaistua todellisuudelle, kun media ja mainokset tykittävät taukoamatta taloudellisesti menestyneiden tuhlailevaa elämäntapaa ja tavarapaljoutta ainoana tavoiteltavana vaihtoehtona. Siinä rumbassa ei ekologiselle ja yksinkertaiselle elämäntavalle saati köyhille ole sijaa.

Näihin mietteisiin ajauduin, kun uppouduin ruotsalaisen Anna Braw´n toimittamaan Taivaallista leipää -kirjaan (Kustannus Oy Arkki, 2006). Kuten kirjan takakannessa todetaan, kyseessä on reseptikirja, joka on tarkoitettu niin innokkaille jauhopeukaloille kuin kaltaisilleni nojatuolissa selailijoillekin. Lähes 300-sivuinen opus on lukuisin aforismein, näppärin vinkein ja loisteliain kuvin ryyditetty matka leivän juurille. Kansien väliin mahtuu reseptejä ja matkakertomuksia niin Pohjoismaista, Virosta, Unkarista, Britanniasta, Ranskasta, Saksasta, Egyptistä, Burundista kuin Yhdysvalloistakin. Samoilta sivuilta löytyy myös Fosterin kehotus. Kuten kustantajan nimestä voi päätellä, kyse on kristillisestä julkaisusta, mutta se älköön karkottako muunlaisen elämänfilosofian sisäistäneitä. Braw´n kirja on ennen kaikkea herkullinen ja valloittava ylistys jokapäiväiselle leivällemme, rakkaalle rievälle.

kommenttia
  1. Maria kirjoitti:

    Hei.
    Epäilen, että miltei kaiken muodikkuuden ja trendikkyyden, ostokykyjen rajojen korostamisen takana piilee itsen vertaaminen ”köyhiin ja tyylittömiin. Imago luodaan kertomaan itsestä jotakin, harvempi haluaa näyttää köyhältä, vaikka tosin omasta mielestäni nuorten hintavakin nykymuoti näyttää usein kovasti kirpputorikamalta. Siis jonkinlainen köyhäily on pinnalla, ehkä osaksi hip hopin ja ganstaräppäreiden myötävaikutuksesta… tuo arvio voi kyllä joutaa mäkeen, siis liian kaukaa haettu – no ehkä musiikkivdeot voisivat toimia aasinsiltana…

    Itsellä on se tunne, että oikeasti todella köyhät ovat aina luonamme halpisvaatteiden myötä. Halpahalleissa jotain ostaessani mietin aina, että kukahan orjatyöläinen tai lapsi tämänkin vaatteen on valmistanut ja missä… sama taitaa päteä kalliisiin designertuotteisiinkin, halpatyövoimalla (kaukaisessa maassa, kaukaisessa tehtaassa) nekin on melko varmasti valmistettu.

  2. Viides rooli kirjoitti:

    Hei Maria, nostit esiin hyviä pointteja. Se, mihin itsessäni välillä tuskaannun ja johon kirjoituksellani yritin viitata, on tämä käsittämätön into haalia tavaroita silloinkin, kun todellista tarvetta siihen ei ole. Varsinkin naiset selittävät usein olevansa kenkä-, laukku-, koru-, astia- tai whatever-friikkejä, mikä ikään kuin antaa luvan järjettömälle hamstraukselle. Siis kuka tarvitsee 50 tai sata erilaista laukkua?

    Köyhillä tarkoitin aidosti köyhiä; heitä, joilla ei ole varaa edes ruokaan saati turhaan roinaan. En halua kuulostaa tekopyhältä, mutta tapani muistuttaa itseäni toistuvasti maailman todellisista ongelmista auttaa minua säilyttämään edes jonkinlaisen suhteellisuudentajun tässä elämässä ja varsinkin omassa kuluttamisessani.

  3. Arhi kirjoitti:

    Muutama vuosi sitten joku teki tutkimuksen lasten pilkkaamisen käytänteistä. Eli mikä pilkkasana on tehokas toista kohtaan. Tehokkain eli ilkein oli ”luuseri”. Eli sosiaalinen ulosrajautuminen on ankara paikka jo ala-asteella. Kännykän perusteella voit joutua vain katselemaan eliittijenngin kikattelua, sillä känny on tärkein elvistelyn keino lapsillekin. On se hurjaa, jos ei voi olla kaveri kännykän perusteella mutta lapset jo oppivat vanhemmilta epätoivon aakkoset: kuinka ostaa hyväksyntää, kuinka tuntea varmuutta dissaamalla ja havaitsemalla ”alempana olevia”.

    Kapitalismihan perustuu puutteelle.
    Eli haluat olla jotakin, haluamalla määrität itsesi. Mainoksissa viitataan aika useasti häpeään ja häpäisyyn, jos mainoksen henkilöltä esim puuttuu mainostettu tuote.