Kaasua, pilotti Abendstein!

Posted: heinäkuu 9, 2006 in Arjen ilot

Sain perjantaina mahdollisuuden tutkailla Helsinkiä lintuperspektiivistä, kun ystäväni kutsui minut mukaansa kuumailmapallolennolle. Näin jälkeenpäin valokuvia katsoessani hiukan huvittaa: kaikenlaisiin pärekoreihin sitä ihminen kipuaakin päästääkseen liitelemään ilmojen halki. Olen usein miettinyt itsessäni piilevää vahvaa lentämisen halua – mikä ihme siinä oikein kiehtoo? Kun saan kuulla pitkistä työmatkoista, riemuitsen: ihanaa, taas lennetään! (Tiedän, lentoliikenne on haitallista ympäristölle ja eritoten ilmakehälle. Mutta nyt puhun tunnoistani, en järjellisestä toiminnasta.) Lennän myös unissani, mutta silloin en koskaan matkaa Teräsmiehen lailla, vaakatasossa ja kädet ojennettuina. Ehei, minä vain pidennän askeliani ja lopulta liidän kevyesti katujen, laaksojen, kaupunkien ja merien yli.

Kuvataiteilija Jyrki Siukonen tutki viisi vuotta sitten taiteen tohtorin opinnäytteessään lentämisen haavetta. Hän osoitti, miten yllättävän moni lentopioneeri oli saanut kuvataiteilijan koulutuksen. Tämä päti myös Suomessa, jossa ensimmäisen lentokoneen hankki kuvanveistäjä Adolf Aarno. Katja Matikaisen Ylioppilaslehdelle tekemässä jutussa Siukonen sanoo lentämisen olevan vertauskuva onnellisuudelle, syntymälle, rakkaudelle sekä paremmalle tulevaisuudelle. Hänen mukaansa se edustaa sielun perimmäistä kaipuuta todelliseen kotiinsa, taivaisiin. Siukosen taiteen tohtorin tutkintoon kuului myös Kiasmassa esillä ollut Lentämisen haave -näyttely. Nimiteokseksi Siukonen oli tehnyt kuumailmapallon, jonka korkeutta näyttelyvierailla oli mahdollisuus säädellä syömällä auringonkukansiemeniä pallosta roikkuneesta ämpäristä.

Ehkä yllättävintä kuumailmapallolla lentämisessä on kyydin tasaisuus. Ei tärinää, ei lentokuoppia. Selitys on yksinkertainen: mehän lennämme tuulen mukana, osana ilmavirtaa. Kiinnostavaa on myös se, miten hyvin äänet maan pinnalta kantautuvat yläilmoihin. Kuumailmapallot lentävät yleensä 300 metrin korkeudessa, mutta keskustelun kannalta välimatka tuntui vain muutaman metrin pituiselta, sillä niin selkeästi viljelypalstoillaan puuhanneiden ihmisten tervehdykset ja leikkivien lasten riemukkaat kiljahdukset kuuluivat taivaalle.

Kun ensimmäisen kerran lensin kuumailmapallolla (siitä on ehtinyt kulua jo yli kymmenen vuotta – miten aika lentääkään), alastulo ei ollut niitä onnekkaimpia. Laskeutuessamme kori kaatui kyljelleen ja varjoon osunut maan pinnalla puhaltanut tuuli oli niin voimakas, että se alkoi hypittää koria kuin pientä kengurua: boing, boing, boing. En edes muista, kuinka pitkään pompimme jonkun viljelijäpolon kaurapellossa. Tein vain kuten käskettiin: puristin rystyset valkoisina köysistä tehtyjä kädensijoja ja toivoin hartaasti, etten rikkoisi kylkiluitani. Tällä kerralla kaikki sujui tyylikkäästi ja varmoin ottein, kiitos pilottina toimineen Hartmann Abendsteinin, joka on yksi Suomen kokeneimmista kuumailmapallolentäjistä. Laskeutuminenkin onnistui puolen metrin tarkkuudella kahden pellon välissä olleelle hakepintaiselle kävelytielle.

Kuin pisteeksi i:n päälle lentäjille – tai ehkä totuudenmukaisempaa on puhua reilusti matkustajista – tarjoiltiin iltapala luonnon helmassa: itse leivottua leipää, juustoja, kahvia ja tietenkin kuohuviiniä, jolla pilottimme kastoi ja antoi kuumailmapallolentämisen traditioiden mukaisesti kaikille mukana olleille komeat kunnia-arvot. Tiedoksi kaikille, että ystäväni on nykyään ruhtinas ja minä ruhtinatar.

kommenttia
  1. Anna kirjoitti:

    Tuo lentämisen haave on kyllä ihmeellistä ja voimallista – minäkin koen sitä, vaikken edes ole kovin rohkea lentäjä. Isoilla koneille edestakaisin suhailu menee tietenkin rutiinilla, mutta pikkukoneessa pelotti ensimmäisellä kerralla kauheasti ja helikopterissa vielä enemmän. Mies on yrittänyt viedä minua purjeliitämään mutta en ole varma uskallanko – ja tuo pallolla lentäminen kuulostaa jotenkin tosi pelottavalta. Silti se on ollut haaveissani ja unissani tosi kauan. Tähän liittynee myös jotain sellaista vanhanajan seikkailuhengen ihainnointia…

    Mutta jos siellä oikein kunnia-arvonkin saa, niin pakkohan sitä kai on rohjeta. Olisin erittäin mielelläni esimerkiksi kreivitär, siinä on sopivaa arvokkuutta jota minusta ei ehkä muuten löydy. Mies haluaisi olla Viceroy, mikään suomenkielinen versio ei kuulemma kelpaa.

  2. Viides rooli kirjoitti:

    Hei Anna, lähde ihmeessä kokeilemaan purjelentämistä! Itse en ole sitä koskaan harrastanut, mutta katselen aina kadehtien, kun näen koneiden liitelevän taivaalla. Kreivitär kuulostaa arvokkaalta, siitä olen kanssasi samaa mieltä. Meidän ryhmästämme yksi päätyi peräti tsaariksi, mikä on jo aika polleaa ;)

  3. Haavetar kirjoitti:

    Oi millainen ruhtinatar-päivä! : )

    *haaveilee lentämisestä lintuna*

  4. Viides rooli kirjoitti:

    Hei Haavetar, osuit nappiin. Kuumailmapallolla lentäminen ja iltapalan nauttiminen luonnossa lennon jälkeen oli ruhtinaallinen elämys.