Palapeliä

Posted: kesäkuu 1, 2006 in Meemit ja kiertikset

Tui haastoi minut samplausmeemiin. Tehtävänä on koota pieni tarina vähintään kolmesta seuraamistani blogeista siten, että kustakin otetaan vähintään yksi virke. Lisäksi on poimittava vähintään yksi virke haastajan blogista. Lopuksi haastetaan tarinaan lainatut kirjoittajat, haastajaa lukuun ottamatta. Tällä kertaa linkkien kautta päästään Kiinaan asti. Ja tässä oma palapelini:

Tänään teimme muutaman tunnin retken lähimaaston luostariin, jonka puutarhassa kasvaa 500 vuotta vanha tuhansien kukkien kameliapuu, kameliapuiden kuningas. Ei aikaakaan, kun kuulin takaani tutun äänen. Kokonaistaideteos, jossa yhdistyy polveileva ITE-taide ja hieman vulgaarimpi outsider art kuvailee kriitikko ja haastaa menemään omalla vastuulla ja mieli avoimena säilyttäen kokemaan tämä sysmäläinen yhden miehen kansantaidenäyttely ja taide-, tieto- ja huviryväs. En usko, että enää tavoittaisin tuota tunnevälähdystä.

Advertisements
kommenttia
  1. Tui sanoo:

    Hienoja kuvia, täytyykin käydä tutustumassa blogeihin paremmin.

  2. Viides rooli sanoo:

    Palapelin blogeista ensimmäinen, Kaija Saarelman Kiinalainen juttu, jossa hän kertoo vuorotteluvapaastaan Kiinan Venetsiassa, Lijiangissa, on äärettömän kiehtovaa luettavaa ja katsottavaa. Suosittelen!