Säkeitä sotkuna

Posted: Touko 25, 2006 in Sanojen mahti

Vaikka en runoja kirjoitakaan, pähkäilen omalla tavallani Runotorstain ensimmäistä aihetta: uutta, uudistumista. Jokainen kirjoittaja tuntee sen epätoivoa tihkuvan hetken, kun käsillä on uusi työ. Nimikin on tietokoneiden myötä muuttunut – valkoisen paperin kammosta on tullut tyhjän näytön kauhua.

Dead line on paras muusa, kuuluu freelancereiden hokema numero yksi. On totta, että aikaraja pakottaa tekemään työn valmiiksi, mutta tekstin synnyttäminen vaatii kosolti muutakin. Kirjoittaminen on tavallaan jäävuoren huippu, jota edeltää usein pitkäänkin kestänyt ennakkovalmistelu. Vauhtiin pääseminen, kieleen siirtyminen, vaatii myös lämmittelyä. Itse vietän ensihetket tietokoneen ääressä rutiinitöitä tehden, sähköpostiviestejä lukien ja niihin vastaillen. Pikku hiljaa sormet alkavat juosta näppäimistöllä yhä nopeammin, ja siirtyminen varsinaiseen työhön tapahtuu sitten, kun alan kuulla mielessäni valmiita lauseita. Toisinaan ne hivuttautuvat esiin hitaasti madellen, joskus pää on yhtäkkiä täynnä toisiinsa törmäileviä sanoja, jotka vaativat päästä näytölle hetikohtapiannyt!

Kirjoittaminen vaatii ennen kaikkea tiukkaa itsekuria. Tietokoneeni on auki koko päivän, mutta en istu sen ääressä jatkuvasti. Olen oppinut, ettei ajatuskatkon tullessa pidä jäädä koneen ääreen junnaamaan, vaan silloin kannattaa tehdä jotakin muuta: viedä roskat, lajitella pyykit, juoda rauhassa kupillinen kahvia. Antaa ajatusten muovautua. Olen myös aiemmin blogissani kertonut tehneeni itsestäni tietoisesti Pavlovin koiran. Hetkinä, jolloin kone ei kerta kaikkiaan käynnisty, laitan soimaan Jean Sibeliuksen toisen sinfonian. Tänään ei kansallissäveltäjään ole tarvinnut turvautua, vaan naputtelen leppoisasti jammaillen Frankie-boyn seurassa.

Juttujeni rakenteen ja näkökulmat työstän usein kävellen. Tiedän monia kirjoittajia, jotka tekevät samoin. Yksi viehättävimmistä kirjoitustyön kuvauksista löytyy Ritva Haavikon toimittamasta teoksesta Kirjailijat puhuvat (SKS, 1976), jossa Tulenkantajiin kuulunut Elina Vaara kertoo ”kävellyistä runoistaan”. Ennemmin kuin kirjoituspöydän ääressä istuen, hän etsi runoilleen rytmiä liikkeellä. Mieleen tulleet asiat hän merkitsi kiireesti muistiin mille tahansa paperinpalalle. Usein hyppysiin osui Klubi 7 -niminen savukerasia, jonka pohjaan ja kanteen Vaara raapusti ”säkeitä sotkuna”, kuten hän itse sanoo. ”Tuntuu kuin luomisprosessia olisi edistänyt se, ettei ollut tarjolla oikeita kirjaanviemisvälineitä, jopa tuo savukerasian pahvin tai paperilapun ahdas tilakin saattoi kiihdyttää.”

Niinpä. Miten monta kertaa olen itsekin kävelyretkilläni kironnut sitä, ettei taskuistani löydy kunnon paperia, vain rutattuja kassakuitteja ja pehmeiksi nuhjaantuneita nenäliinoja. Mutta miten ihana onkaan se hetki, kun epämääräisenä ajatusmössönä vellonut lause löytää muotonsa. Vaikka olen kirjoittanut ammatikseni jo yli 20 vuotta, sanojen syntyminen tuottaa yhä edelleen iloa. Ja uuden löytäminen, olipa se miten pientä ja haurasta tahansa, palkitsee aina.

Lisäys klo 17.30
Kävin työstämässä huomista kirjoitustyötä ja suunnistin merenrannalla sijaitsevalle lintubongareiden tornille, jossa ihailin lapintiiran taidokasta lentonäytöstä. Paluumatkalla näin ensimmäiset kielot. Ja miten huumaavasti tuomi tuoksuukaan. Luonnon ihmeistä toivuttuani kehitin jutulle otsikon. Ei hullumpi kävelyreissu.

Mainokset
kommenttia
  1. Louhi sanoo:

    No niin, täältä pukkkkkkaaaa rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrunnnnnooooo!

    *jää innokkaana odottamaan*

    : )

  2. Viides rooli sanoo:

    Jaa että vielä runoja vai? Huh-huh, Louhi! Vai tarkoititko, että teikäläisen blogissa ne säkeet ryskää? Niin tai näin, mukavaa kun poikkesit.

  3. Louhi sanoo:

    Ei vaan runo pukkaa sinun blogissasi ; )

    Juolahti vain mieleen yksi lastenohjelma aikojen alussa. Siinä Muistaakseni Anna-Leena Sariola (???) = (Pokelan tytär aikuisena)aina hoki, että nyt tulee runo! Oikein innoittava ohjelma! Minä varmaan tykkäsin siitä enemmän kuin lapseni ; )

    Ei tosiaankaan ole tullut käytyä täällä aikaisemmin. Olisi varmaan pitänyt. Onneksi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan.

    Tervetuloa vastavierailulle : )

  4. Maria sanoo:

    Hyvä artikkeli kirjoittamisesta yleensä. Sopisi Runotorstaihin minun mielestäni.

  5. Viides rooli sanoo:

    Kiitos kutsumasta, Louhi. Kyllä täältä tullaan, kunhan keretään.

    Maria, olen ilmoittanut kyseisen kirjoituksen Runotorstaihin. Lisäsin myös blogini kategorioihin oman Runotorstai-osion, johon vastedes naputtelen Sinun ja Tuin ideoimista aiheista.

  6. Maria sanoo:

    Tarkoitin oikeastaan, että se voisi olla Runotorstai-blogilla artikkelina, ei vain linkin takana.

  7. Tui sanoo:

    Samaa mieltä Marian kanssa. Voimmeko liittää kirjoituksesi yhdeksi artikkeliksi allekirjoituksena Viides rooli ja linkki sivullesi. Mutta siten, että artikkelin voisi lukea myös Runotorstaissa? Se on yksi asia, mitä Marian kanssa olemme ajatelleet. Eli julkaisisimme myös osallistujien kirjoituksia, emme pelkästään haasteita.

  8. Haavetar sanoo:

    Hyvä kirjoitus ja vieläpä aiheesta. :))

    Tuttuja kuvioita. – Ajatuskatkosten takia teen mielelläni töitä kotona, mutta deadlinen lähestyessä minut löytää kummasti työpaikan työhuoneesta… ;)

  9. Viides rooli sanoo:

    Hei Maria ja Tui, ja anteeksi, että vastaan viiveellä. Toki merkintäni saa laittaa Runotorstain sivustolle, mutta teksti ei mielestäni mallaa täysin runoille tarkoitettuun foorumiin. Kerronhan heti alussa, etten kirjoita runoja, vaan pähkäilen kirjoittamisen vaikeutta silloin, kun käsillä on uusi työ. Siinä on runoblogin suhteen lievä ristiriita, tai näin koen sen itse. Mutta päättäkää te. Minähän olen aivan otettu pyynnöstä. Kiitos.

  10. Maria sanoo:

    Tekstissäsi käsitellään kirjoittamisen prosessia hyvällä tavalla mielestäni. Palataan piakkoin asiaan.

  11. Tui sanoo:

    Eihän Runotorstain ole tarkoitus olla blogi, jossa on vain linkkejä runoihin. Sehän runoudesta pitävien kohtauspaikka – eivätkä kaikki tunoudesta pitävät kirjoita runoja.