Kaukaista kajastusta

Posted: Touko 10, 2006 in Sanojen mahti

Jo manalle menneen mestarin sanoin toivotan kaikille hyvää kirjan ja ruusun päivää. Arto Mellerin runo Maailman ajat on ilmestynyt alun perin kokoelmassa Zoo (Otava, 1979).

Spiraalia, spiraalia
minä olen laulanut pyörrytykseen asti,
mutta näkinkengät hitaasti
siirtyvät kosteassa hiekassa,
olen laulanut tuntemattomista mantereista,
haaksirikoista, ihmissydämen salatuista vesistä:
kun myrsky ravistaa meitä,
ne läikkyvät yli, kasvot ovat seula, seulovat
kirkasta vettä karkean hiekan läpi.

Spiraalia, spiraalia
olen laulanut, potenut kaikuvaa
korvasärkyä autiossa talossa, kun ajan vasara
on nyrjähtänyt eikä tavoita alasinta;
eikä mikään toistu samanlaisena, mikään
ei ole yhtä viivaa, geometriaa,
ja oikeaan paikkaan pantu ajatusviiva
sortaa koko lauseen; jäljelle jää
lihaan viiltyvä verkko, kylkiluut, kaltereina
kaareutuvat.

Aurinko ei ole vielä noussut,
mutta yötaivas on jo seula, seuloo
tähtiä, kaukaista kajastusta; tämän katoavan
hetken äärellä, ainutkertaisen melodian viivastolla
minä ymmärrän miten nopeasti maailman ajat
kuluvat, kuin vaatteet kuluvat
puhki, ja palkeenkielessä lepattavat linnunradat.
Ja jos kyyneleet kuivuvat, kasvot
ovat vesijättömaata, umpeenluotu hauta.

Advertisements
kommenttia
  1. Tui sanoo:

    Hyvää kirjan ja ruusun päivää Sinullekin!

  2. SusuPetal sanoo:

    Ai niin, se päivä. Eilen vietettiin Eurooppa-päivää, tänään tätä ja kohta on äitienpäivä, elämme juhlavia aikoja:)
    Ruusuja ja kirjoja kaikille tasapuolisesti!

  3. Viides rooli sanoo:

    SusuPetal, tuota ideaa – ruusuja ja kirjoja kaikille tasapuolisesti – kannattaisi lähteä masinoimaan. Heti meiliä eduskuntaan! Tahdomme kirjoja! Tahdomme ruusuja! Tahdomme kirjoja ja ruusuja!

  4. Haavetar sanoo:

    Kiitos samoin! :) Ja kirjoja ja ruusuja!!

  5. Viides rooli sanoo:

    Kiitos, Haavetar. Pitäisiköhän sitä ryhtyä laatimaan toivekirjalistaa… Ja ruusujen tahtoisin olevan valkoisia!

  6. Maria sanoo:

    Kiitos, samaa sinulle. :) Jätin sinulle eiliseen juttuun vielä yhden viestin.