Pastillit merihädässä

Posted: toukokuu 7, 2006 in Kulttuurin kentällä

Kävin eilen kiertelemässä kirpputoreja. En ole kovin harjaantunut poimimaan tavararöykkiöiden joukosta antikvaarisia aarteita, mutta toisinaan onnistun tekemään löytöjä, joiden tiedän ilahduttavan itseäni vielä aikojenkin päästä. Eilen bongasin oikean muotovalion, vaaleanvihreän Pastillin, jonka kimpussa oli jo vääjäämättömän ostopäätöksen tehnyt nuori mies. Omaan sisustukseeni Eero Aarnion vuonna 1963 suunnittelema istuin on (yhä!) aivan liian moderni, mutta hänen huonekalunsa saavat minut aina hyvälle tuulelle.

Kun Eero Aarnio aikanaan esitteli lasikuidusta tehtyjä huonekalujaan, moni piti häntä Speden veroisena pähkähulluna. Nykyään hän kuuluu siihen suomalaisten mestaritekijöiden sarjaan, jonka ansioluettelon perkaamiseen saa varata tovin jos toisenkin. Aarnion suunnittelemat tuotteet – Pastillit, Ponit, Tomaatit, Cacadut, Kimarat, Discot, U-23:t, Ruuvit, Delfiinit ja muut – ovat tuoneet tekijälleen läjäpäin palkintoja. Puhumattakaan Pallotuolista, joka on koristanut muun muassa Sammy Davis Jr:n, Frank Sinatran, David Frostin, Bing Crosbyn, Iranin shaahin, Jacques-Yves Cousteaun ja Monacon ruhtinatar Gracen olohuoneita. Harri Kalhan toimittamassa kirjassa Oleta pyöreä tuoli (2003) Minna Sarantola-Weiss huomauttaakin, että Pastilli, Konjakki ja Pallotuoli ovat muotoilun historiassa nousseet 1960-luvun symboliesineiksi. Pop-estetiikan aikakaudesta kiinnostuneille Aarnion tuotantoa upein valokuvin esittelevä teos on oikea namu.

Minulla on ollut ilo tavata myös itse suunnittelija, joka lättyjen syönnin lomassa esitteli suunnittelemansa kodin silmäterät: avokeittiön leivinuunin, kattoikkunat, tasoratkaisut, saunan. Edellisellä viikolla taloa olivat ihailleet japanilaiset toimittajat. Menestyksensä reseptiksi Aarnio nimeää ahkeruuden, rohkeuden ja vankan ammattitaidon – vanhoja hyveitä, siis. Hyvä suunnittelija osaa hänen mukaansa myös myöntää epäonnistumisensa ja tarkastella virheitään avoimesti, koska juuri ne avaavat usein tien uuteen ratkaisuun.

Tämän ajatuksen olen kuullut useilta suunnittelijoilta ja taiteilijoilta. Miten ristiriidassa se onkaan koulumaailmassa vallalla olevan käytännön kanssa, jossa arviointia toteutetaan yleensä latistavassa merkityksessä. Kun oppilas epäonnistuu, hänet leimataan huonoksi, mikä tietenkin syö muotivaatiota. Kuitenkin tärkeintä ja palkitsevinta kaikessa tekemisessä on oppimisen ilo. Sen tiedän itsestänikin.

Mieleeni on jäänyt hauska anekdootti siitä, miten voi käydä, kun testaa tuotteidensa prototyyppejä. Kun Pastilli-tuoleista piti ottaa mainoskuvia, Aarnio halusi ehdottomasti kelluttaa niitä meressä. Kuinka ollakaan, virta oli voimakas ja kevyet lasikuitutuolit karkasivat. Siinä sai muutama ohikulkija aiheen äimistellä suomalaista muotoilumaailmaa suunnittelijan soutaessa kiireen vilkkaa värikästä laumaansa kokoon Helsingin Lauttasaaren edustalla. Sitä näkyä olisin halunnut olla todistamassa.

kommenttia
  1. Tui kirjoitti:

    Kelluvista patelleista olisi saanut oivia mainoskuvia. Pastilli-tuolista tulee hyvälle tuulelle, mutta harvan sisutukseen se oikeasti sopii.

  2. Viides rooli kirjoitti:

    Itse asiassa Aarnio paimensi lopulta laumansa kokoon, ja valokuvaaminen vesillä onnistui. Myöhemmin tuolit kuvattiin myös hangessa, Pastellilla voi todistettavasti laskea mäkeä kuin pulkalla.

    Sallittakoon tässä pieni huvittava yksityiskohta. En ollut varma, olitko kommentissasi tehnyt kirjoitusvirheen, joten tarkistin, mitä patellit voisivat olla. Niitä en löytänyt, mutta sivistyssanakirjan mukaan patella on polvilumpio. Kelluvat polvilumpiot – mikä mainio bändin nimi!

  3. Tui kirjoitti:

    Juu, bändin nimeksi se kyllä sopisi…

    toteaa kirjoitusvirheitään naureskeleva, kymmensormijärjestelmää hallitsematon Tui