Lastentarhan teesit

Posted: huhtikuu 24, 2006 in Mietteitä

Työviikon alkajaisiksi järjestelen papereitani ja pysähdyn ohjaaja Taru Mäkelän ajatusten äärellä. Hänen mukaansa lapset oppivat jo lastentarhassa elämän perusasiat: jos loukkaa toista ihmistä, on pyydettävä anteeksi, eikä tavaroita saa ottaa toisen kädestä. ”Jos aikuiset toimisivat näin, tässä elämässä päästäisiin aika pitkälle”, Mäkelä sanoo ja uskoo, että asiat selviävät puhumalla, niin työssä kuin elämässäkin. Käskyttämällä ihmiset saa tekemään vain sen, minkä käskee heidän tehdä.

Mainokset
kommenttia
  1. SusuPetal sanoo:

    ”Jaa kaikki. Pelaa reilua peliä. Älä lyö ihmisiä.
    Pane tavarat aina takaisin sinne, mistä otit ne.
    Siivoa omat sotkusi.
    Älä ota tavaroita, jotka eivät ole sinun.
    Pyydä anteeksi, kun loukkaat jotakuta.
    Pese kätesi ennen kuin rupeat syömään.
    Vedä vessa.
    Pikkuleivät ja kylmä maito tekevät hyvää.
    Elä tasapainoista elämää -opi jotakin ja ajattele jotakin ja piirrä ja maalaa ja laula ja tanssi ja leiki ja tee työtä vähän joka päivä.
    Ota nokkaunet iltapäivisin.
    Kun lähdet ulos maailmaan, varo liikennettä, pidä toista kädestä ja pysyttele yhdessä muiden kanssa.
    Tajua ihme.
    Kultakalat ja hamsterit ja hiiret ja pieni siemenkin viilipurkissa kuolevat. Niin mekin.
    Ja sitten muista Astrid Lindgrenin kirjat ja ensimmäinen oppimasi sana, suurin kaikista: KATSO!”

    Tämä tuli mieleen, kun luin tuota kirjoitustasi(joo, en osaa ulkoa tuota, löytyi onneksi arkistostani). Nämä otteet ovat Robert Fulghumin kirjasta ”Kaikki mitä minun on todella tarvinnut tietää opin jo lastentarhassa”.

  2. Viides rooli sanoo:

    Luulen Mäkelän puhuneen kokemuksen äänellä, onhan hän kahden lapsen äiti, mutta saattaa olla, että aatosten takana häilyy myös Fulghumin kirja. Se nousi muistaakseni Yhdysvalloissa bestselleriksi, eikö? Tärkeitä ajatuksia kaikki. Erityisesti ihastuin tuohon Tajua ihme -kehotukseen. Se pysyköön mielessäni ja pitkään. Kiitos, SusuPetal.

  3. SusuPetal sanoo:

    En sen tarkemmin tiedä tuosta Fulghamista, jonkin sortin elämäntapabestselleristi taitaa olla, mutta tuo ”runo” oli hyvin suosittu ja siteerattu ainakin 80-luvulla, jolloin törmäsin siihen silloisen työni puolesta jatkuvasti.
    En ole noita sitaatteja miettinyt pariinkymmeneen vuoteen, mutta jostain ne aktivoituivat, kun luin postauksesi; ihmisen mieli ja muisti on kummallinen, sinne varastoituu ihmeen paljon asiaa, jonka luulisi jo deletoituneen:)
    Ja niin, jokainen vanhempi varmaan ajattelee tuolla tavalla tai ainakin pyrkii siihen:)

  4. Viides rooli sanoo:

    Totta, aivot ovat merkillinen aparaatti. Toisinaan etsit tietoa kuumeisesti, etkä löydä, toisinaan riittää yksi pieni sana, kuva, tuoksu tai maku, ja kokonainen muistojen maailma avautuu ihmeteltäväksi.

  5. merja sanoo:

    vaikea noita perusasioita on tosiaan myöhemmin oppia ja murkkuiässähän ne sitten tsekataan ja jätetään turhat pois.

    minä olen keittiön seinään kirjoittanut nuorilleni käyttäytymissäännöksi SPOTTA EJ PÅ GOLVET, jotta edes sen verran sivistystä olisi.
    oikeesti, ei ne meidän nuoret ihan barbaareja ole, tuo nyt on vaan semmonen hirveä lapsuusmuisto yrjönkadun uimahallin saunan seinästä. se tuli mieleen tapojen muuttumisesta, kun mietin mitä sivistyneitä tapoja haluaisin lasteni ainakin noudattavan.

  6. Viides rooli sanoo:

    Hei Merja, eikös tuo syljeskelyn kieltänyt kyltti roikkunut myös ennen raitiovaunujen seinällä, vai muistanko nyt väärin? Tuostahan kehkeytyi hauska idea: koota entisaikojen käskyjä ja kieltoja. Niiden kautta on varmasti luettavissa maailman ja tapojen muuttuminen, kuten sanot.

  7. SusuPetal sanoo:

    Stig framåt i vagnen ja Spotta ej på golvet :) Joo, ihmisen mieli on mielenkiintoinen, kaiken se muistaa mitä ei tarvitse:)
    Oikeastaan nuo ohjeet pätevät vieläkin, tai siis pitäisi ottaa uudestaan käyttöön! Aikanaanhan tuo ”spotta ej…” kuului tuberkuloosinvastustamisohjelmaan.
    Nykyäänhän räkiminen tuntuu olevan yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Valitettavasti.

  8. Tui sanoo:

    Kyllä noilla ohjeilla jo hyvin pärjää. Kun naisille lisää vielä ”pidä jemmasuklaata jauhopussin takana” niin menee vielä paremmin.

    Mutta oikeasti perusasiat opitaan jo tenavana, kunhan joku ne vaivautuu opettamaan.

  9. merja sanoo:

    ja pojat varmaan oppii isiltään, että pullo jemmataan autotalliin tai halkopinoon.

    heh, mun suklaat on aina jauhopussin takana, niin kauan kun ovat. ja tyttäret kyllä on hiffanneet sen piilon.

  10. Tui sanoo:

    Merja, sun täytyy keksiä uusi jemmapaikka. Pidä näön vuoksi = tyttäriä varten yksi levy jauhopussin takana.

  11. Viides rooli sanoo:

    Hätävarasuklaata ei keittiöstäni löydy, mutta kahvia pitää talossa aina olla. Ilman sitä elämästä puuttuu napakka, maukas potku, ja herääminen onnistuu vain osittain.