Reinolla on asiaa

Posted: huhtikuu 20, 2006 in Kulttuurin kentällä
Avainsanat:, , ,

Minä lähden Pohjois-Karjalaan/ vaihdan farkut verkkarihousuun/ kotiseudulle Pohjois-Karjalaan/ juon kaljaa auringonnousuun.” Niin hämäläinen kuin olenkin, edesmenneen Gösta Sundqvistin ikivihreä herättää minussa aina halun sulkea kännykkä ja kannettava, pakata reppu ja suunnistaa saman tien maalle.

En ole ainoa, joka halajaa omaa onnelaa liplattavan veden äärellä ja honkien hiljaisuudessa. Kuluttajatutkimuskeskus raportoi eilen maaseudun vetovoimaisuuden syitä ja ennakoi muuton kasvavan reippaasti, mikäli kunnat kykenevät kehittämään asuinympäristöjä ja palveluja.

Karjalainen kulttuuri on innoittanut minua jo pitkään, enkä nyt puhu vain Värttinän riehakkaista runolauluista tai Heikki Turusen riemastuttavista romaaneista, joissa hän ylistää vahvoin vedoin kotiseutunsa luontoa ja sinnikkäitä kyläläisiä. Lumon on tunnustanut myös lapsuutensa maisemiin palannut elokuvaohjaaja Markku Pölönen, jonka mielestä tuoreet ajatukset muhivat syrjässä. Hän kutsuukin Pohjois-Karjalaa ajatustilaksi – hieno ilmaus!

Myös teatterin saralla karjalaiset tekevät ennakkoluulotonta työtä. Tuskin maltan odottaa kesäkuun loppuun, jolloin Suomen huikeimmissa kulisseissa – Kolin henkeäsalpaavassa kansallismaisemassa – maailmankantaesityksensä saa Panu, Juhani Ahon klassikkoromaanista tehty teatterisovitus.

Kyseessä ei ole mikään halvoin kikoin kasaan hönkäisty puskateatterivedätys, vaan tuottaja Elli Oinonen-Edénin kunnianhimoinen visio, joka tuo Panu-velhon ammattilaisten ottein takaisin juurilleen. Ideoita ja energiaa ei puutu myöskään Tiina Hallakorvelta ja Eeva Suutarilta, joiden ansiosta Pohjois-Karjalassa on ensi kesänä tarjolla koko maakunnan kattava kuvataiteen pitopöytä.

Joka kerta Pohjois-Karjalassa käydessäni olen ihaillut kaikkea sitä voimaa ja halua kamppailla oman alueensa puolesta. Siksi minua äimistyttää valtakunnan päälehden, Helsingin Sanomien, tapa kuvata Pohjois-Karjalan tapahtumia, ilmiöitä ja ihmisten arkea. Toistuvasti olen saanut lukea, miten itäkolkalla asuva väki häviää kohta kartalta.

Helmikuussa alueelle luettiin suorastaan madonluvut, kun HS kertoi viinan korvanneen sydänkohtaukset ennenaikaisten kuolemien tuottajana (HS 2.2. 2006). Saman sivun toisessa jutussa julistettiin, miten Rääkkylän naiset selviävät kahvin voimalla, mutta miehet voivat yhtä pahoin kuin toverinsa Vienan Karjalassa (otsikko kieltämättä myös huvitti; selviytyä olisi ehkä ollut parempi sanavalinta).

Maaliskuussa karjalaisten avoimuus, iloisuus ja avarakatseisuus joutuivat jälleen outoon valoon, kun Hesari uutisoi koko sivun voimalla, miten Valtimossa asuu ihmisiä, jotka eivät ole koskaan käyneet Helsingissä (HS 12.3. 2006). Ikään kuin se olisi jokin elämän sisällön tai merkittävyyden mittari.

Haluaisinpa huvikseni tietää, kuinka moni pääkaupunkilainen on käynyt Valtimossa. Stereotypioiden maailma tuntuu jylläävän Sanomatalossa, sillä kuin pisteenä i:n päällä samassa lehdessä Etelä-Pohjanmaan raportoitiin porskuttavan, vaikka väki vähenee. Eiväthän jussipaitaiset voi olla luusereita, vaikka tosiasiassa maakunnissa kärsitään samoista ongelmista.

Onneksi aluekehityksen harmaa pantteri, tänä vuonna 70-vuotista taivaltaan juhliva Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, ei pienistä lannistu, vaan on valjastanut väkensä taistoon karjalaisen kulttuurin ja elämäntavan puolesta. Pääkaupunkiseudulle isketään jo ensi kuussa, kun lähes sata Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun opiskelijaa jalkautuvat Helsinkiin ja haastavat kaupunkilaiset juttusille.

Keskustelujen anti päätyy lopulta koko kansan nähtäville, sillä opiskelijoiden invaasio on osa netissä näkyvän uuden Reino.TV-kanavan toimintaa ja samalla Pohjois-Karjalan maakuntaliiton tulomuuttokampanjaa. Luvassa on uusi trendi iki-ihanan Göstan hengessä, reinoilu.

Advertisements
kommenttia
  1. Viides rooli sanoo:

    Hei Elean, ja mukavaa nähdä sinut täällä! Surullista mainitsemissani jutuissa on se, että ne on julkaisu valtakunnan pääsanomalehdessä, joka on hyvin voimakas asennevaikuttaja. Huvittavaa tuollaisessa maalaisten elämäntapojen päivittelyssä on taas se, että se niin selvästi paljastaa kirjoittajan asenteet. Tosiasiassa suomalaisista neljä viidesosaa asuu pääkaupunkiseudun ulkopuolella, aikamoinen enemmistö siis. Unohtamatta tietenkään ulkosuomalaisia, jotka asuvat joko väliaikaisesti tai pysyvästi muualla maailmassa.

  2. Elean sanoo:

    Helsingin Sanomat onkin yleensa aika maaseutuvastainen, tai miten sen sanoisi, eivat oikein ymmarra maalaisia tai heidan elamaansa. Ja juuri tuollainen kauhistelu, jos joku ei ole koskaan kaynyt Helsingissa, on niin naurettavaa, mutta tyypillista etelasuomalaisille kaupunkien kasvateille (yleistysta ;)). Kylla sita aika pitkalle moni parjaa ilman Helsingissa kaymista. On niita paikallisia vahan isompia kaupunkeja lahempanakin, ja ainakin viela palveluja siella. Aivan kuin se tosiaankin joku ihmisen mitta olisi, onko kaynyt Helsingissa. Toimittajalla ja yleensakin helsinkilaisilla voisi kuitenkin olla aika paljon opittavaa niilta maaseudun papoilta ja mummoilta.

  3. Viides rooli sanoo:

    Hei Tui, tunnustan avoimesti, että Suomen kartalla on läjäpäin kaupunkeja ja kuntia, joissa en ole käynyt enkä näin ollen tunne niiden ominaispiirteitä ja kauneutta enkä toisaalta mahdollisia ongelmia. On totta, että pääkaupunkiseudulla työskentelevät toimittajat sokeutuvat helposti. En tiedä onko kyse niinkään vallasta, ehkä ennemminkin oman elämänpiirin tietynlaisesta pienentymisestä. Muualla Suomessa tapahtuvat asiat eivät ole enää "mitään", vaan kaikki hieno, ihmeellinen, trendikäs ja tärkeä tapahtuu (mukamas) ykkösmestassa, Helsingissä.

    Olen usein miettinyt maakuntien kansanedustajien ja yhteiskunnallisten päättäjien roolia ja vastuuta. Miten itse toimisin, jos oma kuntani olisi kirjaimellisesti henkihieverissä samaan aikaan, kun pääkaupunkiseutu ja muut suuret keskukset vetävät niin yrityksiä kuin työntekijöitäkin uupumattomalla voimalla? On pakko sanoa, että sympatiani on tässäkin pienten puolella, vaikka tunnistan ja tunnustan pääkaupunkiseudun erityisaseman. Tilanne on tavallaan sama kuin kehitysapuprojekteissa: jo pienilläkin hankkeilla – kunhan niitä tuetaan tarpeeksi pitkään – saadaan isoja muutoksia aikaan maaseudulla.

  4. Tui sanoo:

    Olen tavannut Pohjanmaallakin ihmisiä, jotka eivät tuolloin olleet käyneet Helsingissä. EI kaikilla ole asiaa pääkaupunkiin. Kuinkahan moni meistä on käynyt kaikissa Suomen suurehkoissa kaupungeissa?

    On aina hieman ongelmallista, kun on vain yksi valtakunnallinen valtalehti. Toimittajille saattaa tulla valtasokeus, he luulevat, että pääkaupunkiseutu on Suomen napa. Ehkä onkin, mutta se ei estä sitä, etteikö muualla olisi vireää ja hyvää elämää. Mutta on toinenkin puoli. HS on oikeassa kuitenkin silloin, kun puhutaan esimerkiksi yhteisöverotuksen muutoksen vaikutuksesta pääkaupunkiseudun kuntiin. Epäilen myös, että kansanedustajat, jotka tulevat pääasiassa pääkaupunkiseudun ulkopuolelta, eivät oikeasti tajua pääkaupunkiseudun erityisasemaa ja ongelmia. Maakuntien edustajilla ei riitä kiinnostus Helsingin asioihin rakentavassa mielessä.

  5. anNu sanoo:

    Mielenkiintoinen postaus. Aihe on läheinen, sillä olenhan Pohjois-Karjalassa syntynyt ja lapsuuteni, nuoruuteni elänyt.

    Sain pari kuukautta sitten kuulla kuinka pieni kotikyläni, jossa olen asunut lapsuuteni, voi hyvin. Esim. koulussa on luokkia enemmän kuin aikanani. Se lämmitti mieltäni, ettei kylä kuollutkaan vaan päin vastoin on herännyt eloon, virkistynyt.

    Kaipaan säännöllisesti takaisin. Harkitsen paluumuuttoa, varsinkin kesän lähestyessä, mutta tähän asti suurin este on ollut työpaikka ja samoin lapset (koulu, ystävät). Ja Göstan biisi, se herättää väristyksiä aina vaan.

  6. Viides rooli sanoo:

    Moi anNu, tarkoitin mitä kirjoitin: pidän aidosti karjalaisesta mentaliteetista, ja myös maisemallisesti Etelä- ja Pohjois-Karjala ovat hurmanneet minut. Tuntuu pahalta, kun ihmisten on jätettävä rakkain sielunmaisemansa ja sullouduttava töiden tähden suurkeskusten jo muutoinkin ahtaisiin lähiöihin. Olikin hauskaa lukea kotikyläsi pärjäämisestä ja koulusi luokkien lisääntymisestä. Niitä käänteisiä tarinoita olen saanut kuulla jo riittämiin.

    Kun viimeksi kävin Kolilla – en ole siellä liikoja juossut – nautin siitä, miten maisema jatkui ulottumattomiin ja hiljaisuus vain humisi ympärillä. Että yhteen näkymään voikin mahtua kaikki: taivas, maa, vesi ja jylhät metsät. Helsingissä katse törmää alati seiniin ja korviin virtaa katkeamaton melu. Se on joskus todella ahdistavaa.

  7. Viides rooli sanoo:

    Tui, en uskonutkaan sinun vähättelevän vaikeuksissa olevien maaseutukuntien tilaa. Tuo mainitsemasi yhteisöverotuksen muutos Helsingin osalta (25% tuloista) kuulostaa todella suurelta. Siksi kulttuurin puolustaminen tuntuu itsestänikin usein elitistiseltä, kun tiedän, miten hurjasti sosiaali- ja terveyssektorilla joudutaan venymään yhä vähenevien resurssien puristuksessa.

    Uusimmassa Teatterikorkea-lehdessä (1/2006) on Pekka Vänttisen kirjoittama kiinnostava artikkeli, jossa Helsingin tuore kulttuurijohtaja Pekka Timonen ja Teatterikorkeakoulun rehtori Paula Tuovinen keskustelevat mm. rahoituksesta ja kaupunkien kulttuuripolitiikasta. Siinä Timonen toteaa, miten vaikeaa poliittiseen keskusteluun on syöttää kulttuuripoliittisia teemoja nykytilanteessa, jossa kasvavat sosiaalimenot sanelevat painotusten suunnan. Hänen mukaansa terveyteen kuluu nyt yli puolet jokaisesta veroäyristä, ja osuus vain nousee.

  8. Tui sanoo:

    En aliarvio pienten kuntien tilannetta, mutta ei pääkaupunkiseudullakaan hyvin mene kaikin osin. Luin jostain – en tiedä onko luku oikein – että yhteisöverotuksen muutos olisi vienyt Helsingiltä n. 25 % tuloista. Melkomoisen kiristysvyön kanssa on kaupunki elänyt. Olisikohan näissä puuttuvissa varoissa yksi syy pääkaupunkiseudun heikentyneisiin sosiaali-, terveys-, koulutus- ja kulttuuripalveluihin?

    Ongelma on se, että miten rahat saataisiin joka puolella riittämään ja maaseutu pysymään elävänä. Minusta on karsea ajatus, että ihmiset joutuisivat muuttamaan etelään työn ja elannon perässä vaikka haluaisivat jäädä kotiseuduilleen. Mitä tehdä, että jokapaikassa olisi mahdollisuus saada kunnon palveluja ja elää hyvää elämää?

  9. Viides rooli sanoo:

    Haavetar, kiitos sanoistasi. Vaikka äskeisessä vastauksessa myönsinkin kulttuurista kirjoittamisen tuntuvan usein elitistiseltä, uskon kuitenkin lujasti kulttuurin tarjoavan myös vastauksen – tai ainakin helpotuksen – moniin ongelmiin. Kulttuurisektori leimataan usein yhteiskunnan varoja nieleväksi mustaksi aukoksi, mutta tosiasiassa kulttuuri, taide ja luova toiminta synnyttävät tekijöilleen ja toiminta-alueilleen myös tuloja (henkisestä pääomasta puhumattakaan), eikä kyse ole suinkaan pienistä summista. Kulttuurin arvoa ei silti vieläkään täysin ymmärretä poliittisessa ja alueellisessa päätöksenteossa, mikä on minusta merkillistä.

    Työnkuvastani sen verran, että olen neljä viime vuotta ollut etätyöläinen ja voin täydestä sydämestäni sanoa, että Helsingistä pois muuttaminen on ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä. Kilometrejä olen tänä aikana taittanut tuhatmäärin, mutta en voi kuin kehua suomalaista julkisen liikenteen verkostoa. Ja työmatkat, ne käytän lukemiseen!

  10. Haavetar sanoo:

    Asumisen mahdollisuuksia poissa ruuhkakeskuksista kaipaan minäkin.

    On muuten kummaa, että suhtautuminen etätyöhön on usein varsin nuivaa – siis silloinkin, kun se työn sisällön puolesta hyvin onnistuisi. Olisi niin eri asia matkustaa työpaikalleen vaikkapa 1-2 kertaa viikossa, kuin joka työpäivä. Mikäköhän päivälehti pitäisi keskustelua tästä asiasta yllä… Ei HS ainakaan.

    Blogissasi olen muuten ihaillut sitä, kuinka nostat esille kulttuuritapahtumia niin monipuolisesti – ihan jo maantieteellisestikin. :)

  11. Viides rooli sanoo:

    Marja-Leena, olen todella otettu sanoistasi. Olet varmastikin oikeassa, asiat eivät avaudu lähietäisyydeltä samalla tavalla kuin silloin, kun niitä katsoo pitkän matkan (tai ajan) päästä. Suomessa on viime vuodet hoettu niin vahvasti uuden teknologian tuovan maalle vaurautta, että kaikki muu on menettänyt merkityksensä. Hätkähdyttävintä tässä talouspainotteisessa ajattelussa on sen mukanaan tuoma raju pudotuspeli, jossa hävinneiden määrä näkyy jatkuvasti kasvavina mielenterveysongelmina.

    Vielä pari sanaa Kolista: minusta oli ihanaa kuulla, että kansallismaisemamme lumoon on todistettavasti langennut myös kirjailija Kurt Vonnegut, joka vielä vuosia vierailunsa jälkeen muisteli onnellisena poimimiaan yöpakkasissa jäätyneitä mustikoita. Uskomaton paikka!

  12. marja-leena sanoo:

    (Äh, ensimäinen komenttini hävisi hukkaan! Ja kun olen niin hidas suomenkielen kirjoittaja… )

    Niin kuin Haavetar sanoi ¨blogissasi olen muuten ihaillut sitä, kuinka nostat esille kulttuuritapahtumia niin monipuolisesti – ihan jo maantieteellisestikin.¨

    Täältä toiselta puolelta mailmaa olen kovasti kinnostunut kuulemaan Suomen asioista, varsinkin kullttuuri ja taiteesta. Muutin Kanadaan Savosta lapsena, olen paljon oppinut vanhemmiltani, kirjoista, ja lian harvoista Suomen matkoista ja erittäin paljon viime vuosina netistä. Tietysti näin kaukaa katson Suomea hieman ruusunvärisillä silmälasilla! :-) Mutta ehkä suomalaiset itse ei ymmärrä miten kulttuurin rikas oma maa on, ja miten tärkeätä on säilyttää ja kasvattaa tätä, kaiken uuden teknillisen ja kaupallisen kiihdon sekaistuna. Esimerkiksi, paljon nauttittin esim. ulkoilma teatteria ja kantele soittoa pikku paikoissa Suomessa, halvalla ja joskus ilmaiseksikin.

    Koli on ihana paikka, olen käynnyt kahdesti! Vienan Karjalahan on Kalevalan kotimaata ja sehän on inspiroinut Gallen-Kallelan ja monen muun taitelijan. (Ja minuakin inspiroi sen aluen kivitaide!)

    Kiitos paljon, viidesrooli, kirjoituksistasi!!

  13. Tui sanoo:

    Kuntien tulojen menetys vaikuttaa myös kulttuuriin. Ei minusta ole ollenkaan elitististä puhua kulttuurin puolesta, kulttuurihan on tärkeä asia. Kulttuuri antaa omia selviytymiseväitä ihmisille, teatteri ja kirjallisuus tarkastelevat yhteiskuntaa toivottavsti kriittisestikin välillä, taiteen kautta voimme oppia katsomaan asioita hieman toisin. Ilmainen kirjastolaitos tarjoaa mahdollisuuden päästä käsiksi taiteeseen, kirjallisuuteen, musiikkiin, elokuviin sekä kaiken maiilman tietoon kirjojen ja internetin kautta. Yhteisöverotusrahojen supistuminen vaikuttanee myös kirjastoihin. En kuitenkaan ole varma tuosta luvusta, se vaikuttaa niin suurelta, että alkaa epäilyttää.

    Jatka sinä, Viides rooli, kulttuurin puolestapuhujana. Minä myös arvostan sitä, että et puhu vain yhden kaupungin kulttuuritarjonnasta.

    Valtasokeudella, jonka aiemmin mainitsin, tarkoitan sitä, että tiedostamattomasti pidetään mielessä se, että kirjoitetaan ainoaan valtakunnalliseen lehteen, ainoaan, jota iltapäivälehtien ohella seurataan koko maassa. Voidaan poimia se mitä halutaan, sivuuttaa muut. Se on arvottamista. Koska kaikesta ei voi kirjoittaa, pitäisi miettiä sanavalintoja, ettei antaisi ylimielistä vaikutelmaa. Osin tätä on pohdittu välillä Kirjailijan häiriöklinikalla, kun on pohdittu miten naisviihde ei saa arvosteluja HS:iin. Kun valitaan ne taidetapahtumat, kirjat ym. joista kirjoitetaan, tehdään eräänlaista kulttuuripolitiikkaa. Tähän kuuluu myös tapa millä kirjoitetaan. Tämä on nyt erittäin sekavasti kirjoitettu, ei pitäisi väsyneenä alkaa analysoida käyttämiään termejä…

    Mutta vielä lyhyesti: jatka valitsemallasi linjalla.

  14. Viides rooli sanoo:

    Tui, yksi syy, miksi pauhaan kulttuurin puolesta (vaikka se välillä tuntuukin tuhoon tuomitulta hankkeelta), on se, että uskon kulttuurin ja taiteiden antavan ihmisille voimaa selviytyä elämän eri käänteissä. Olen itse siitä kävelevä esimerkki. Suurten murrosten aikana juuri kulttuuriperimä ja sen dynaaminen uudistaminen antaa sitä henkistä perusturvaa, jonka varassa muutokset ovat mahdollisia. Siksi, Irina Krohnin sanoja lainatakseni, "taide ei voi sivistyneessä yhteiskunnassa olla huutolaislapsen asemassa, jossa huonoimman tarjouksen tekijä saa asian hoitaakseen".

    Kuten huomautit, kuntien tulojen menetys vaikuttaa myös kulttuurisektoriin. Osaksi kuntien ahdinko johtuu valtion suuresta velasta. Yritin äsken löytää tämänhetkistä summaa, mutta eri tahojen luvut ovat niin ristiriitaisia, että jätän numerot nyt sikseen. Tilanne on kuitenkin niin vakava, etteivät valtion myöntämät määrärahat päädy kunnissa aina sinne, minne ne on tarkoitettu. Esimerkiksi viime joulukuussa astui voimaan kuntien opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusta koskenut laki, joka lupaa kasvattaa teattereille, orkestereille ja museoille tarkoitetun valtion tuen korotusta kolmanneksella vuosien 2008-10 aikana. Koska korotus ei ole korvamerkittyä rahaa, talousvaikeuksissa kamppailevien kuntien kiusaus käyttää varat muihin tarkoituksiin on suuri.

    Tuo täsmennyksesi valtasokeudesta, valtakunnallisen päälehden asemasta, arvottamisesta ja toimittajien tekemien valintojen kautta toteutuvasta kulttuuripolitiikasta on totta. Allekirjoitan sen täysin. Ja kiitos: aion edelleen ratsastaa torvet soiden ja rummut päristen kohti uusia kulttuurisia seikkailuja ;)

  15. Viides rooli sanoo:

    Anu, Helsingissä on häikäisevän hienoja paikkoja. Valitettavasti suurin osa työajastani, jonka vietän pääkaupungissa, kuluu nimenomaan siellä kivisimmässä ja ahtaasti rakennetussa keskustassa. Kolilla seisoessani mieli- ja muistikuva ison kaupungin meluisasta kerrostaloryteiköstä tuntui varsin tympeältä.

  16. Anu sanoo:

    ”Helsingissä katse törmää alati seiniin ja korviin virtaa katkeamaton melu. Se on joskus todella ahdistavaa.”

    Mutta toisaalta Helsingistä löytyy myös valtavan avaria maisemia, ihan lyhyen matkan päästä keskustasta. Eiran rannasta, Kaivopuistosta, Kustaanmiekasta. Ja niiden lähistöllä melukin on enimmäkseen meren ja lintujen aiheuttamaa.

  17. Tui sanoo:

    Olemme kotona pohtineet viime aikoina paljon Lyhty ry:n http://www.lyhty.net/esittely.php toimintaan kohdistuvaa uhkaa, Helsingin kaupungin sosiaalilautakunta on päättänyt lakkauttaa yhteistyön Lyhty ry:n kanssa, ensi vuoden alusta kaupunki ei heiltä hanki enää ostopalveluja. Näin taas ajetaan alas yksi kulttuuria eheyttävänä tekijänä hyväksikäyttävä toiminta. Surullista, että ihmisiltä, jotka eivät kykene puolustamaan itseään, viedään mahdollisuuksia hyvään toimintaan.

  18. Viides rooli sanoo:

    Kaupungin tekemä päätös on ristiriitainen jo siksi, että viime vuosien pyrkimyksenähän on ollut ulkoistaa sosiaalipalveluja ja näin lisätä hyvinvointiyrittäjyyttä. En tunne Lyhtyä tai sen toimintaa sen tarkemmin, mutta mainitsemasi sivuston kautta saa kuvan tärkeästä ja vammaisten elämänlaatua monin tavoin kehittävästä yhteisöstä, jonka toiminnan torpedoiminen on paitsi surullista, myös kostautuu monin tavoin. Ja kuten sanoit, eniten kärsivät ne, jotka eivät pysty puolustamaan itseään.

  19. Tui sanoo:

    En itsekään tunne Lyhdyn toimintaa sen kummemmin, mutta se vaikuttaa kiinnostavalta ja juuri sellaiselta, mitä tarvitaan. Onko niin, että laadusta ei haluta maksaa? Lainaamasi Irina Krohnin sanat ”taide ei voi sivistyneessä yhteiskunnassa olla huutolaislapsen asemassa, jossa huonoimman tarjouksen tekijä saa asian hoitaakseen” voisivat vahvasti kärjistäen pitää paikkansa, jos taide-sanan sijaan laitettaisiin vaikka vammaiset tai huono-osaiset.