Tekemisen meininkiä

Posted: huhtikuu 12, 2006 in Kulttuurin kentällä, Teatteri

Haikailin eilen keijukaispölyä, jotta olisin voinut kiitää Villa Kiveen runoilijoita kuulemaan. Sama toive on mielessäni tänäänkin, määränpää vain on toinen. Tahtoisin Kajaaniin nähdäkseni Paskan Näytelmän.

Luitte aivan oikein. Olen koko talven seurannut uuden poliittisen teatterin tutkimusprojektin etenemistä, kiitos Generaattorin, syksyllä 2003 käynnistyneen kajaanilaisen kulttuurihankkeen, joka pyrkii tukemaan paikallisia kulttuurintekijöitä ruohonjuuritasolta lähtien. Se on oiva esimerkki rohkeasta ja ennakkoluulottomasta toiminnasta, jossa uskotaan ihmisiin, luovuuteen, taiteeseen ja vimmaan.

Paska Näytelmä saa ensi-iltansa ylihuomenna. Vaikka en ole nähnyt harjoituksista ainoatakaan, olen tekijöiden pitämän UPTT!-blogin kautta saanut olla mukana suuressa seikkailussa, tutustunut poliittisen teatterin traditioihin, etsinyt uutta, räpiköinyt eksyksissä, tehnyt punjabi-housuja, pähkäillyt häkkikanojen kohtaloa, sukellellut uima-altaassa, nähnyt unia lipputangosta, lukenut Brechtiä, pohtinut tulevaisuutta, inhonnut numeroita, seissyt keittiökomerossa, tyhjentänyt aivoni, kironnut pieleen menneitä suunnitelmia. Ennen kaikkea olen tuntenut kaikki esteet tieltään raivaavan energian ja saanut nauttia lukuisista onnistumisista ja me-hengestä.

Minä uskon nuoriin taiteilijoihin, joissa on elinvoimaista punnerrusta ja jotka tekevät rosoista ja luutuneita asenteita ravistelevaa taidetta. Suuri taide syntyy usein omakohtaisen kipeyden pohjalta; silloin kun luova ihminen rupeaa tunnustamaan mustia puolia itsestään. Enkä nyt tarkoita, että huudetaan perkelettä ja hakataan päätä seinään – asioita voi ilmaista toisinkin. Myös ilo ja yhteisöllisyys ovat huikeita oivalluksia synnyttävä luovuuden lähde, sen ovat kajaanilaiset ennenkin todistaneet, enkä voi kuin ihmetellä kainuulaisten tinkimätöntä tekemisen meininkiä.

Blogin perusteella yleisöä odottaa räväkkä pläjäys, ja hyvä niin. Kukaan ei jaksa ottaa loputtomiin vastaan tätä vallalla olevaa ja niin tyhjänpäiväistä, hei me vain hymyillään -mentaliteettia, vaan välillä tarvitaan omapäistä, vakavaa ja persoonallista otetta. Yhteiskunta ei kaadu siihen, että taidelaitoksissa ja muilla julkisilla areenoilla kuvataan aitoa elämää. Me tarvitsemme myös tunteita kuohuttavia hetkiä, ja niitä on luvassa Kajaanissa. Taas.

PS. Tällaisia blogeja on äärettömän nastaa lukea. Vinkkejä vastaavanlaisista proggisraportoinneista otetaan riemuiten vastaan.

Mainokset

Kommentointi on suljettu.