Sanoilla otan haltuuni ajan

Posted: maaliskuu 27, 2006 in Sanojen mahti

"Minä hullu.
Vaihdoin elämän sanomiseen.
"

Kirjailija Eeva Kilven parahduksenomainen runo paljastaa, ettei kirjoittaminen ole aina niin helppoa kuin lukijana voisi kuvitella. Tiedättehän tuon lähes pyörryttävän tunteen, kun avaa kirjan ja saa heittäytyä hyvän tarinan vietäväksi milloin historiallisten henkilöiden, milloin kaukaisten galaksien sotureiden, milloin omaa itseä niin kovasti muistuttavan antisankarin seurassa. Voi sitä iloa, kaihoa ja jännitystä, jonka vain taiten sovitetut sanat voivat saada aikaan!

Mutta ennen kuin lukija voi uppoutua tekstiin, tarvitaan tarinaniskijä, kirjailija.

Suomen ensimmäinen kirjailija, jonka elämänvaiheista on säilynyt tietoa jälkipolvienkin ihmetellä, oli birgittalaisveli Jöns Budde, jonka ensimmäinen tunnettu teos Pyhän Matildan ilmestyksiä valmistui vuonna 1469. Toki tekstejä oli suomalaisten saatavilla aiemminkin, mutta Budden tuotannolle on luonteenomaista persoonallisuus, oma kädenjälki, joka erottaa hänet aiemmista kirjoittajista.

Kirjailijan onneksi aika oli hänestä jo jättänyt, kun Suomen historian isäksi kutsuttu Henrik Gabriel Porthan laati Budden kirjoituksista tarkan selostuksen Turun akatemian kirjastoa varten. Kriitikon itsevarmuudella Porthan kehui kirjailijan huolellisuutta, mutta leimasi teoksen typeriksi uninäyiksi ja hurskaaksi turhuudeksi. Mielipide vihjaa vahvasti Porthanin sisäistäneen valistusajan ihanteet, eikä silloin tullut kysymykseenkään hyväksyä taikauskoon saati silkkaan viihteeseen viittaavia asioita.

Suomalainen arvostelukulttuuri ei liene sittemmin kovinkaan paljon muuttunut. Eivät myöskään ne syyt, joiden vuoksi niin moni yhä tarttuu kynään – tai näppäimistöön – ja ryhtyy muovaamaan ajatuksistaan runoja, novelleja, romaaneja, blogin merkintöjä.

Minulle kirjoittaminen on keino hahmottaa paitsi ympäröivää todellisuutta, myös tapa jäsentää ajatteluani. Kirjoitettuina ajatukseni saavat selkeän muodon. Sanoilla otan myös haltuuni unohtunutta aikaa. Parhaimmillaan kirjoittaminen antaa voimakkaan tunteen elämän merkityksestä ja ainutlaatuisuudesta, eräänlaisen ahaa-elämyksen. Se, miten mahdolliset lukijat tekstin ymmärtävät, onkin sitten jo ihan toinen juttu.

PS. WordPress oikuttelee oikein urakalla, rivit vaihtuvat miten sattuu. Olen pahoillani. Jos tämä ei pian lopu, edessä on jälleen rengin lopetus.

kommenttia
  1. Viides rooli kirjoitti:

    Hei Haavetar, ja anteeksi, että jouduit kirjoittamaan kommenttisi uudelleen. Pelkään pahoin, että blogini katoaa kohta jonnekin netin mustaan aukkoon. Kirjoitin uusinta pätkää ties miten monta kertaa, koska tekstiä koskeva koodausjärjestelmä on yllättäen muuttunut tavalla, jota en osaa korjata.

    Koska kirjoitan työkseni, saan toisinaan sanoista myös tarpeekseni. Silloin on vain pakko hellittää ja antaa pään levätä, tyhjentyä ajatuksista. Tuttu tilanne varmasti sinullekin?

  2. Viides rooli kirjoitti:

    Tuo on oiva kuvaus, pyrkimys ajatella ilman sanoja silloin, kun kirjoittaminen (ja lukeminenkin) on ylikuumentanut pään. Toisaalta tämä blogin kirjoittaminen pitää oman koneen pikku vireessä.

    Oliko se Goethe vai kotoinen Waltari, joka sanoi, ettei päivää ilman piirtoa. On totta, että kynnys oman kirjoittamisen suhteen nousee jokaisen pidemmän tauon jälkeen. Ja on myös aikoja, jolloin yksikään rivi ei kelpaa, vaan sitä vain hakkaa apinanraivolla delete-nappulaa. Onneksi on niitäkin hetkiä, jolloin sanat tuntuvat lähtevän lentoon.

  3. Viides rooli kirjoitti:

    Totta, muiden kirjoittamisen motiiveja ei tarvitse tietää voidakseen nauttia tekstistä. Joskus tosin jonkin kirjan tai jutun äärellä sitä alkaa väkisin miettiä, jotta mitäköhän kirjoittajan päässä on oikein liikkunut. Vai mitään.

  4. Haavetar kirjoitti:

    Kiitos taas tästä!

    Tunnen päivittäin syvää kiitollisuutta hyvien tekstien äärellä – elämyksestä, oivalluksesta, ymmärryksestä, hämmennyksestäkin. Itselleni kirjoittamisesta on tullut hengittämistä. Jos en kirjoita, niin kuristaa. Välillä kirjoittaessani hengästyn ja nielen kirjaimiapilkkuja tai puuskutan ja sanat ovat pukeutuneet väärään kieleen. Kuitenkin usein vain kirjoittamalla ajatuksista tulee tunnistettavia- niin työssä kuin muussakin kirjoittamisessa.

    (Kommentoin jo kerran, mutta se kommentti hävisi – samaten kuin itse avaus. Yritän uusiksi.)

  5. Haavetar kirjoitti:

    Kyllä minäkin tunnistan sanaväsyn, sen, kun ei halua puhua, ei lukea eikä kirjoittaa. Sitä yrittää ajatellakin ilman sanoja. Se sanaväsy on kuitenkin poikkeustila. Kun pahin väsy hellittää, niin kielen päällä pyörii jo hassuja kirpeitä sanoja.

  6. Tui kirjoitti:

    Minullekin kirjoittaminen on ajatusten selvittämistä. Mutta usein se mitä selvitän ei aukene muille eikä ole tarviskaan. Kaiken arkisen höpötyksen takana voi välillä olla jokin minulle tärkeä asia eikä muiden tarvitse siitä mitään tietää. Enhän minäkään tiedä mikä muut ajaa kirjoittamaan. Voin silti nauttia tekstien lukemisesta.

    Sanaväsy on hieno sana, siitä olenkin kirjojen äärellä tainnut viime aikoina kärsiä.

  7. Tui kirjoitti:

    Joskus miettii myös mitä kustannustoimittajan päässä on liikkunut…

    Mutta totta, joskus tekstit ovat niin huimia, että väkisin alkaa poohtia kirjoituksen taustoja.