Unisexin linnassa

Posted: maaliskuu 11, 2006 in Teatteri

Matildalla on ongelma: hän on kuollut. Mutta se ei estä arvon rouvaa sekaantumasta, vieläpä toistuvasti, koti-isyyden elämäntehtäväkseen ottaneen poikansa arkeen. Räväkän kipsipyhimyksen gin tonicilla ryyditetty ripitys sivaltaa kuin inkvisiittorin nahkaruoska jykevän ritarilinnan suurissa saleissa.

Pikapyrähdys Turkuun poiki paitsi keittiöön keraamisen öljypullon, myös riemastuttavan aikamatkan ritarikulttuurin kukoistuskaudelle. Tuomas Parkkisen Turun kaupunginteatterille kirjoittama ja ohjaama Ruunajaiset on ehta varsinaissuomalainen herkku naurunnälkäiselle yleisölle. Näytelmän idea – päälaelleen käännetyt sukupuoliroolit – on moneen kertaan kaluttu, mutta Parkkinen onnistuu kuorimaan aiheesta uusia, teräviä oivalluksia.

Jokainen Piukat paikat -elokuvan tai Wilderin tarinan näytelmäversion nähnyt tietää, ettei pelkkä ristiinpukeutuminen riitä tekemään hommasta hauskaa. Tarvitaan aitoa tietämystä, rytmitajua ja ennen kaikkea kyky uida roolihenkilön nahkoihin, eikä se onnistu ilman taitavia näyttelijöitä. Silti hämmästyin, miten tarkoin tyttöystävien, vaimojen ja äitien elkeet, ilmeet, kehon kieli, puheenparret ja äänensävyt on syynätty. Tuntui suorastaan hämmentävältä tunnistaa herrakaartin tulkinnoista omia piintyneitä tapojaan.

Ja nyt on ehdottomasti mainittava mies nimeltä: Miska Kaukonen. Hänen miesasialiikkeeseen hurahtanut, turhamainen ja juoruileva Samu Salvionsa on lyömätön luomus. Kovin kauas ei jää Oiva Oinas, Kimmo Rasilan tulkitsema ritari, joka vaihtoi sotimisen, possujuhlat ja porttolan koti-isyyteen ja mallasjuomiin mieltyneeseen naispappiin.

Parkkinen pohtii näytelmän käsiohjelmassa, miksi perinteisissä ´naisten rooleissa´ toimiva mies on torjuttavampi ajatus kuin ´miesten rooleissa´ toimiva nainen. Hän käyttää esimerkkinä Peppi Pitkätossua, tuhansien tyttöjen roolimallia, joka ”nappaa roistot kiinni, asuu yksin, uhmaa sosiaalitanttoja, kiipeilee katoilla, valehtelee – selvä anarkisti ja häirikkö. Siis poika.”

Siitäkö johtuu, etten kokenut näytelmässä miehisin ottein esiintyviä naisia erityisen ihmeellisinä, erilaisina? Ehkä on niin, kuten Parkkinen väittää: Pepin poikamaisuus on jo hyväksytty, se on jopa ihailtavaa. Sen sijaan suositun lastenkirjan päähenkilönä ei voisi olla tyttömäinen poika. ”No ei tietenkään! Jos meidän Jesselle sellaisen kirjan ostaa, niin siitähän paukahtaapi homo!”

Ilahduttavaa oli nähdä, että viesti Ruunajaisten kutkuttavasta maailmasta on kiirinyt tehokkaasti turkulaisessa viidakkorummussa. Sopukka oli viimeistä sijaa myöten täynnä. Huomionarvoista on myös se, että katsomossa istuneista lähes puolet olivat miehiä – ei mikään itsestäänselvyys näinä päivinä.

Advertisements
kommenttia
  1. Tui sanoo:

    Kuulostaapa kiinnostavalta näytelmältä! Toivottavsti leviää muuallekin Suomeen hyvillä miehityksillä.

  2. Viides rooli sanoo:

    Sinäpäs olit nopea! Totta, Parkkisen tekstin soisi leviävän muihinkin teattereihin, mutta kuten sanot, onnistuakseen esitys tarvitsee todella hyvän miehityksen.

    Yksi syy, miksi kehun Miska Kaukosta ja Kimmo Rasilaa, on heidän osumatarkkuutensa. Molempien roolit antavat mahdollisuuden törkeään irtopisteiden kalasteluun, mutta kaksikko piti kutinsa. Toki he mehustivat jutut, mutta he tekivät sen taidokkaasti eivätkä jääneet makaamaan gagiensa päälle.