Aivot narikkaan?

Posted: maaliskuu 7, 2006 in Teatteri

Olen viime päivät joutunut työni puolesta miettimään jälleen teatterin merkitystä. Onko se taidelajina jo vanhanaikainen, vain harmittoman viihteen kallis keidas? Vai pystyykö teatteri vielä puhuttelemaan yleisöä aidosti, kolahtamaan niin, että katsoja on valmis muutoksiin myös omassa elämässään?

Neljä vuotta sitten ilmestyi Raija Mäkelä-Eskolan väitöskirja (PANG – siinä se on! Teatterikatsojan tunneresonanssi), jossa hän tutki katsojan ja näyttelijän välistä tunnevuorovaikutusta. Sitä varten hän teki muun muassa yleisö- ja näyttelijäkyselyn, johon vastasi 494 teatterikatsojaa kuudella eri paikkakunnalla sekä 117 näyttelijää.

Tulokset olivat kiinnostavia ja samalla hämmentäviä. Mäkelä-Eskolan mukaan suuri enemmistö katsojista lähtee teatteriin katkaisuhoitoon. Kun hän pyysi katsojia nimeämään teatterin tärkeimmän tehtävän, valtaosa valitsi irrottautumisen arjesta. Siihen tehtävään sopivat parhaiten kevyet jutut, musikaali tai komedia.

Nauran itsekin mielelläni, mutta totta puhuakseni olen lopen kyllästynyt esityksiin, joissa lava täyttyy vähäpukeisista naisista ja housut kintuissa patsastelevista miehistä, ja sitten tullaan ja mennään komeroon, kuten ohjaaja Tytti Oittinen on osuvasti kiteyttänyt supersuosittujen farssien syvimmän olemuksen.

Saatan kuulostaa snobilta, mutta itse haen teatterista ajatuksia ja kannanottoja, enkä nyt todellakaan tarkoita esityksiä, joissa tarjoillaan Totuus! sormi pystyssä sivistymättömille. Halajan visuaalista iloa, teatterin keinoin toteutettuja yllättäviä kuvia, tunteiden koko rekisteriä vavahduttavia elämyksiä. Sellaista kuin Ari-Pekka Lahden kirjoittama Sydänmaa, joka viime syksynä lumosi minut miten tahtoi ja pohditutti vielä viikkoja esityksen nähtyäni. Huomasin juuri, että näytelmästä on enää kaksi esitystä jäljellä. Kiiruhtakaa, ystävät!

Advertisements
kommenttia
  1. Viides rooli sanoo:

    Hei Tui, juuri tuota tarkoitin ajatuksia herättävällä. Että esitys saa katsojissa liikahtamaan jotakin. Siksi kehuin Sydänmaata. Se on harvinainen näytelmä, pala aitoa maailmaa, jonka ihmisiin ja tapahtumiin on helppo samastua – ja minä en ole edes Pohjanmaalta kotoisin, kuten näytelmän tekijä.

  2. Tui sanoo:

    Minusta ajatuksia herättävä teatterinäytös sopii myös arjen katkaisuun. Pelkkä viihde antaa iloa ja hyvää mieltä joksikin aikaa, mutta kyllä sen rinnalle kaipaa myös muuta, pitkäkestoisempaa. Hyvä esitys laittaa ajatukset liikkeelle ja saa aikaan keskustelua, enkä nyt tarkoita julkista keskustelua vaan katsojien keskeisiä.

  3. Tui sanoo:

    Minulle käy usein musikaaleissa niin, etä alan seurata tanssijoita tai joitakin heistä. Monista huokuu todellinen tanssi ilo ja he ovat siksi jollain lailla kiinnostavampia kuin pääroolien esittäjät.

    Muuten olen monesti nähnyt KOMteatterissa hienoja näytelmiä, pidän heidän tyylistään ja näyttelijöistään paljon. Marja Packalen on aivan huippu.

  4. Viides rooli sanoo:

    Tauno Suuri on niin suvereeni. Vielä elossa olevista herroista tunnustan olevani heikkona Pentti Siimeksen charmiin. Naisista olen aina tykännyt Seela Sellasta ja Birgitta Ulfssonista.

  5. Viides rooli sanoo:

    Yksittäisten taitureiden seuraaminen on minunkin hupini silloin, kun tarina ei vedä tai esitys ei kokonaisuutena toimi. Joskus on suorastaan hulvatonta seurata, mitä kaikkea pitkään näyttämöllä vailla repliikkejä olevat keksivätkään omaksi tai katsojien iloksi.

    Marja Packalenin ohella pidän paljon KOMin esityksissä usein vierailleesta Saara Pakkasvirrasta. Aamulehti järjesti viime vuonna lukijakilpailun Suomen kaikkien aikojen parhaasta näyttelijästä. Voittajaksi äänestettiin odotetusti Tauno Palo. Ehdokkaita silmäillessäni http://www.aamulehti.fi/vastaa/parasnayttelija/ mieleeni palautui montakin hienoa hetkeä. Ja täältä löytyvät lokakuussa julkistetut tulokset: http://www.aamulehti.fi/teema/sataparasta/2919155.shtml

  6. Tui sanoo:

    Tauno Paloa minäkin olisin äänestänyt.