Seis maailma, tahdon hengähtää!

Posted: maaliskuu 2, 2006 in Mietteitä

Elämässä tulee välillä kausia, jolloin ote omasta päiväjärjestyksestä kirpoaa ja tuntuu kuin kalenteri täyttyisi muiden määräämässä tahdissa, vaikka hyvin tiedän itse tekeväni merkinnät. Liika kiire kostautuu nopeasti: ystäville ja unelle jää kehnosti aikaa, pinna kiristyy ja työ menettää lumonsa, toisinaan myös parhaimman teränsä, kun tekemistä käskyttää kello.

Eniten suren sitä, miten kaikenlainen pohdiskelu ja pienistä yksityiskohdista nautiskelu jäävät vähälle, jolloin myös arki typistyy. Pysähtyminenkin on ulottuvuus, kuten Sakari Räsänen kirjassaan Tunneviestejä (Kirjapaja, 1986) toteaa. Minulla oli pitkään hänen kirjoittamansa tekstipätkä keittiössäni muistuttamassa elämän moninaisuudesta ja siitä, miten pitkienkin tunneleiden päässä siintää valo, ulospääsyn mahdollisuus. Kopioin sen tähän muidenkin luettavaksi:

Olen herännyt hyväntuulisena ja ajattelen, että aurinko saisi oikeastaan paistaa siihen samaan risukasaan, mihin räntääkin satoi.

Huomaan laskevani, kuinka monessa maailmassa olen elänyt. Niitä on monta; aivan uudet asiat kerrallaan ovat olleet tärkeitä, aivan erilaisilla kaluilla on tultu toimeen.

Sitten elämään on huomaamatta tunkeutunut vieraannuttava jakso. Se on ollut kuin kyydissä istumista, ei siitä muista juuri mitään, ei siinä ole ollut mitään omaa. Jos siitä on pyrkinyt irtautumaan, on käynyt kuin Tikan rouvalle junanvaihdossa — vaunun toisesta päästä laskeutui laiturille, toisesta päästä nousi takaisin junaan.

Jotenkin sitten taas on tultu perille, taas uuteen maailmaan. Muovipusseissa on ollut aivan uusi väri, suolakin maistunut taas aivan toiselta.

Advertisements
kommenttia
  1. Tui sanoo:

    ”Eniten suren sitä, miten kaikenlainen pohdiskelu ja pienistä yksityiskohdista nautiskelu jäävät vähälle, jolloin myös arki typistyy.” Totta. Mistä aina muistaisi ottaa sen pienen hetken? Uskon, että joka päivä on tilaa pienelle pysähtymiselle, jos pitää mielessä, että hetkikin riittää. Työ- tai kotimatkalla pysähtyy hetkeksi ja katsoo puun latvaan, ihailee lehdettömien puiden uskomattomia muotoja, kuuntelee lempilaulunsa tekemättä mitään muuta, lukee runon ennen aamiaista. Aikaa on, jos sen älyää ottaa. Tämä muistutuksena itsellenikin.

  2. Viides rooli sanoo:

    Luin joskus erään psykologin (tai ehkä se oli joku näistä ”ajanhallintamestareista”) kehotuksen siitä, miten kerran päivässä pitäisi linnunlaulua kuullessaan etsiä katseella tuo kyseinen sirkuttaja. Kieltämättä kupu pinkeänä serenadia pitävän höyhensankarin löytäminen saa aina hiukan paremmmalle tuulelle.

    Tosin hymyyn on myös toinen syy. En ole koskaan unohtanut radiohaastattelua, jossa eräs ornitologi pohti lintujen laulujen sisältämiä viestejä. Lopuksi hän leikkisästi kyseenalaisti oman ammattitaitonsa ja myönsi, ettei hän välttämättä tiedä, mitä linnut kertovat toisilleen. Tiedä vaikka ne koko ajan kiroilisivat raskaasti pitääkseen ulkopuoliset poissa reviiriltään. Siitä lähtien mielikuva ärräpäitä päästelevistä hippiäisistä ja hömötiaisista on maustanut lintujen bongailuani.

  3. Tui sanoo:

    Minua on aina hieman ihmetyttänyt, miten monet eläintutkijat voivat sanoa ”tietävänsä” mitä eläimet viestivät. Ei kai nyt aina sentään? Emmehän me tiedä mitä eläinten päässä liikkuu. Jos ne ajattelevat, niin eivät ne varmaan ihmisen lailla ajatele. Vai?

    Kiitos muuten Maria Kalaniemi -vinkistä! Bellow Poetry soi juuri ja on todella kiinnostava. Yksi aiempi Kalaniemi minulla on hyllyssä, mutta siitä levystä en ole kovin innostunut, tämä on paljon paljon parempi.

  4. Viides rooli sanoo:

    Tuskinpa kukaan voi varmuudella tietää, mitä tai miten eläimet ajattelevat. Emmehän pysty aavistamaan edes kanssaihmisten ajatuksia, vaikka tiettyjä telepatian kaltaisia ilmiöitä olen joskus itsekin kokenut.

    Kiva, kun pidät Bellow Poetrysta. Se on yksi niistä levyistä, joiden avulla voin katkaista kiireen tunnun. Maria Kalaniemi on saavuttanut soitannassaan jonkin mystisen tason; on vaikea ilmaista sanoin, miten hän sen oikein tekee.

  5. Haavetar sanoo:

    Löysin tänne tänään. Kiitos blogistasi. :)

    Kiire on tosiaan niin kovin tukahduttavaa – ja useimmiten ”itseaiheutettua”, ts. sitä ajautuu virtaan, josta ei tajua hypätä sivuun ja jossa aistit ovat osin sumentuneet. – Linnunlaulua ei silloin kohinasta erota.

    Jouduin hiljan pysähtymään ja nyt olen ihmetellyt, että mihin minulla olikaan niin kiire. – Ei mihinkään niin tärkeään, ettäkö se ei voisi odottaa.

  6. Viides rooli sanoo:

    Hei Haavetar! Miten mukavaa, että tulit. Olen seurannut blogiasi, ja pidän tavastasi piirtää arjen pienet ja suuret tapahtumat muille luettaviksi, hyvän olon hetkiksi.

    Mainitsemasi pysähtyminen oli niin suuri, etten tohtinut sitä kommentoida. Itse läheisiäni menettäneenä en aina koe ulkopuolisten lohduttelua täysin vilpittömänä. Siksi tämä varovaisuus.

    Toivottavasti käyt vierailemassa blogissani toistekin.

  7. Haavetar sanoo:

    Kiitos kaunis sanoistasi.

    Varmasti käyn, lisäsin blogisi jo suosikkeihini. Luin tänään aiempia avauksiasi ja niihinkin haluan vielä palata – sekä tietenkin uusiin, tuleviin.