Viivat rakastelevat

Posted: helmikuu 28, 2006 in Kuvataide
Avainsanat:, , ,

”Kaikki vastus kiehtoo minua tavattomasti.”

Ajatus on Joan Mirón, Kataloniassa syntyneen ja Pariisissakin 20 vuotta asuneen taiteen mestarin, jonka veikeät maalaukset ja veistokset ovat aina puhutelleet minua. Mirón surrealistisia ja abstrakteja töitä katsellessa ei voi olla varma, onko mielikuvitukselliset kuvat tehnyt mies tosissaan vai leikitteleekö hän ainoastaan löytämillään viivoilla, väreillä ja muodoilla.

Minusta tuntui aluksi yllättävältä tieto, että oikukkaita yksityiskohtia ja lennokkaita hahmoja luonut Miró piti ateljeensa täydellisessä järjestyksessä. Mutta perustelu oli pätevä: viivan tai väriläikän maalaamisen hetki ei saanut viivästyä – ei ainakaan siihen, että välineitä olisi pitänyt haeskella ties mistä. Grafiikan välineitään hän säilytti kultaseppäisältään perimänsä työpöydän lukuisissa pienissä laatikoissa.

Luen mielelläni elämäkertoja, ja varsinkin työtapoihin liittyvät rituaalit, ammatista riippumatta, ovat minusta kiinnostavia. Parikymmentä vuotta sitten käsiini osui teos, jonka tarinoiden pariin palaan toistuvasti. Niin tänäänkin, kun pohdin vaiston merkitystä työssä ja elämässä yleensäkin.

Ja nyt annan ohittamattoman vinkin. Sukeltakaa Dora Vallierin mukana hetkeksi ajassa taaksepäin. Ette kadu.

Tämä Bulgariassa syntynyt taidehistorioitsija tapasi uransa alussa viisi taidemaailman suurta: Braquen, Légerin, Villonin, Mirón ja Brancusin. Kohtaamisten anti, historiallisiksi muodostuneet todistajanlausunnot, kuten Taiteen sisäkuvia –kirjan (Suomen Taiteilijaseura, 1984) takakannessa sanotaan, julkaistiin alun perin ranskalaisessa Cahiers d´Art -lehdessä 1950-luvun lopulla.

Vaikka haastattelujen ajankohdasta on vierähtänyt jo yli puoli vuosisataa, herrojen lumo puree yhä. Välillä kirja on yksinkertaisesti laskettava syliin, koska sivuilta tulvivien ajatusten virta on niin voimakas. Osa kirjan ansiosta lankeaa Vallierille itselleen. Paitsi aloittelijan onni, hänellä oli myös onnistuneen dialogin tärkein edellytys: kyky kuunnella.

Ja miksi Miró (jolta muuten on varastettu merkinnän otsikko) nautti vastuksesta? Koska se oli hänelle odottamattomien rikkauksien lähde ja samalla jarru, joka hidastaa automaattista rytmiä. Tämän ajatuksen kun muistaisinkin niinä hankalina päivinä, jolloin mikään ei tunnu etenevän suunnittelemallani tavalla. Kunpa ymmärtäisin vastukseen kätkeytyvän rikkauden silloin, kun hyväksi havaitsemani – tai niin itselleni luulottelema – rutiini rikkoutuu ja joudun nopeasti kehittämään uuden koreografian. Niin kuin taas tänään.

Advertisements
kommenttia
  1. Tui sanoo:

    Pidänpä kirjan mielessä. Kiitos vinkistä.

  2. Viides rooli sanoo:

    Ollos hyvä. Ja vielä työviikon saatteeksi ajatus Légeriltä: ”Elämä on vastakkaisia arvoja, melodiat elämässä ovat huomattavasti rajatumpia.” Jotenkin se mallaa edellispäivien sarjakuvakeskusteluun.