Sävelten sukupuoli

Posted: helmikuu 23, 2006 in Musiikki
Avainsanat:, ,

Tuin merkintä alahyllylle piilotetuista nuoruuden musiikki-idoleista poiki mielenkiintoisen keskustelun, jossa pohdittiin naisten roolia ja pinnalle pääsyn keinoja musiikkimaailmassa. Kun puheeksi nousi rap-artisti ja tuottaja Missy Elliott, MIÄS nimesi menestyksen reseptiksi itse musiikin: kappaleet ovat hyviä ja taidokkaasti miksattuja. Lisäksi hän kehui Missyn itseironian kykyä; piirrettä, joka omasta mielestäni on nimenomaan naisten laji.

Sama teema – sukupuolen merkitys musiikissa – kulkee punaisena lankana Sibelius-Akatemian uusimmassa Sibis-lehdessä (1/2006), jonka artikkelit keskustelevat kiinnostavalla tavalla keskenään. Laura-Liina Sippolan jutussa lauluntekijä Marja Mattlar näkee sukupuolen erottumisen pelkästään myönteisenä. ”Mitä useampi näkökulma valottuu, sen parempi”, hän sanoo. Pari sivua aiemmin säveltäjä Minna Leinonen (s. 1977) toteaa, ettei sukupuolikysymys ole hänen sukupolvelleen relevantti. Hänelle itselleen musiikin syvin arvo piilee emotionaalisissa tekijöissä.

Jäin miettimään, millä kriteereillä oikeastaan valitsen musiikkia. Mitä minusta kertoo se, että olen aloittanut tänään päiväni Nat King Colen 1950-luvulla levyttämiä lauluja kuunnellen?

Kun kyse on sävelistä, tekijän sukupuolella ei ole itselleni väliä. Sen sijaan lyriikassa ero jo näkyy. Naisten valitsemat aiheet ja näkökulmat ovat itselleni tutumpia, henkilökohtaisempia – vai ovatko sittenkään? Otan esimerkin vuosien takaa. Yksi lempikappaleistani, Gerry Raffertyn Baker Street, avaa muutaman säkeistön kautta kokonaisen elämän, surun ja pettymyksen. Näissä riveissä kipu soi.

Sibelius-Akatemian rehtori Gustav Djupsjöbacka korostaa Voiko ruumista paeta? -pääkirjoituksessaan myös laadullisia kriteereitä ja pohtii sukupuolikysymyksen taustalla kyteviä eturistiriitoja: ”Jos miehet vierastavat naisnäkökulman yleistymistä musiikissa, se saattaa olla pelko vallan menettämisestä.”

Hmm?

kommenttia
  1. Viides rooli kirjoitti:

    Anu, itse en osaa kysymykseesi vastata, mutta Minna Leinonen muistuttaa (Jouni Kantolan kirjoittamassa jutussa, muuten), että naiset, pientä yläluokkaa lukuunottamatta, ovat saaneet opiskella sävellystä vasta 100 vuotta.

    Esikuvat puuttuvat, sanoo myös Marja Mattlar. Hän nimeää oman musiikkinsa niin sanotusti genrettömäksi, jolle on vaikeaa löytää tuottajia ja kaupallisia jakelukanavia. Se voi olla syynä musiikkia tekevien naisten näkymättömyyteen. Sen ei oleteta myyvän hyvin.

  2. Viides rooli kirjoitti:

    Tui, hieno periaate tuo edellisten vuosikymmenten (ja -satojen) musiikintekijöiden esille nostaminen.

    Palaan muuten hetkeksi aiemman merkintäni aiheeseen. Kun luin kommenttisi, kuulin mielessäni Bill Haleyn, Elviksen, Beatles-yhtyeen ja Ella Fitzgeraldin äänet. Sekin on aika hauska piirre ihmisessä, kyky palauttaa aiemmin kuulemansa äänet.

  3. Anu kirjoitti:

    Olisiko tämä sitten sukupolvikysymys? Minä olen aikalailla samaa mieltä Minna Leinosen kanssa (olen häntä pari vuotta vanhempi), mutten ehkä uskaltaisi suoraan puhua koko sukupolven puolesta.

    Omassa lähipiirissäni olen kuitenkin huomannut, ettei sukupuolella ole merkitystä kuunneltavaa musiikkia valittaessa. En ole huomannut ikäisteni miesten vierastavan naisnäkökulmaa.

  4. Viides rooli kirjoitti:

    Hyvä pointti. Kommenttisi herätti heti kysymyksen, kasvatammeko yhä tyttöjä ”vanhanaikaisten” hyveiden äärelle. Tällä tarkoitan patistusta ennemmin pianon kuin sähkökitaran tai rumpujen pariin. Se sisältää tavallaan ajatuksen siitä, että klassinen musiikki olisi hillitympää ja hienostuneempaa kuin rock, ikään kuin tytöille sopivampaa. Onko näin vielä nykyään, en osaa sanoa.

    Itse haen koko ajan kanavia, joiden kautta löytäisin valtavirrasta poikkeavia asioita ja tekijöitä. Erilaisuuden korostaminen ei ole itsetarkoituksellista, vaan (musiikissakin) puhtaasti kyllästymisen tulos. Sitä tarkoitin urputtaessani aiemmassa merkinnässäni radiokanavien kohderyhmäajatteluun perustuvaa musiikkitarjontaa. Meitä kutistetaan henkisesti, mikä on mielestäni sekä surullista että vaarallista.

  5. Viides rooli kirjoitti:

    Taidat olla oikeassa, ikä saattaa toimia yhteisenä tai erottavana nimittäjänä sukupuolta enemmän. Toisaalta suhtautuminen musiikkiin on ylipäänsä muuttunut vuosikymmenten aikana radiokanavien ja musiikkitoistolaitteiden lisääntymisen myötä.

    Omalla kohdallani ikä on myös laventanut musiikkimakuani. Joskus minua suorastaan naurattaa katsella levykokoelmani artisteja ja bändejä rinnakkain. Siellä ovat sulassa sovussa etnosankareiden ja klassisen musiikin mestareiden rinnalla 70-luvun hevi- ja progebändit, lastenlaulut ja Harmony Sisters.

  6. Anu kirjoitti:

    Minä pohdin ikää lähinnä siinä mielessä, että onko sukupuolen merkitys sukupolvikysymys, niinkuin Minna Leinonen väittää.

    Kun mietin sukupuolia ja musiikkia, huomasin, että musiikkia tekeviä naisia taitaa olla aika vähän verrattuna vastaaviin miehiin (en siis tarkoita naislaulajia, vaan niitä, jotka tekevät myös kappaleensa itse). Mistähän se johtuu?

  7. Tui kirjoitti:

    En ole musiikkivalinnoissani tietoisesti ajatellut sukupuolta, mutta huomaan valitsevani herkemmin naisartisteja ja heidän äänensä koskettavat enemmän. Häiriöklinikan musiikkikeskustelussa joku mietti, että ehkä naisten lyriikoihin on naisena helpompi samastua. Minua miellyttävät molempien tekemät tekstit, sisältö ratkaisee, sama musiikissa ylipäänsä. Jos suosisin pelkästään naisia, kieltäisin itseltäni laajan musiikkinautinnon. Sekä miehiä että naisia tarvitaan musiikin tekijöinä. Sukupuoli saa kuulua musiikissa, kuuntelijat ovat erilaisia ja jokainen valitsee musiikin omien mieltymystensä mukaan.

    Nat King Cole on hyvä, mutta minua miellyttää enemmän toinen Cole, eli Porter.

  8. Tui kirjoitti:

    Naisia on musiikin tekijöinä vähemmän, mutta luulisin että amerikkalaisilla on vahva singer-songwriter -perinne, jossa myös naisten ääni kuuluu. Naisten ääni on ehkä vahvempi etnisessä musiikissa, rockpuolella kukot ovat aina jyränneet ja osin ehkä myös siksi, tytöt ovat olleet yksi suuri kuulijakunta. Tietysti rockin synnyn aikaan vallinneet sukupuoliroolit ovat vaikuttaneet, en kyllä pysty kuvittelemaan, että tätä musiikillista vallankumousta olisivat Bill Haleyn ja Elviksen sijasta olleet tekemässä naiset.

    Musiikkimaku saattaa iän mukaan laventua. Tosin toiset kuuntelevat monipuolisesti jo nuorina. Meillä kuunnellaan musiikkia laidasta laitaan, koska perheenjäsenten musiikkimaut ovat niin erilaisia. Tietoista musiikkikasvatusta olen harrastanut siinä mielessä, että haluan lasten tietävän Beatlesin ja tunnistavan Ella Fitzgeraldin äänen.

  9. Anu kirjoitti:

    ”Genrettömyys” ei liene kovin myyvää miestenkään tekemänä, joten en usko senkään olevan sukupuolikysymys.

    Luulen, että kyse on asenteista vähän alemmalla tasolla. Kun mietin omaa tuttavapiiriäni, (populaari)musiikkia tekevät tuttuni ovat enimmäkseen miehiä. Musiikkia harrastavat tytöt taas ovat soittaneet klassista pianoa, viulua tai muuta vastaavaa, mutteivät aktiivisesti ole itse pyrkineet tekemään uutta musiikkia.

    Kouluajoiltani muistan sen, että tietynlaista musiikkia ”fanittavat” pojat suuntasivat energiaansa samankaltaisen musiikin tekemiseen, kun taas tytöt kuuntelivat levyjä ja liimailivat julisteita seinilleen.

  10. Tui kirjoitti:

    Luulen, että pojat helpommin hakeutuvat katsomisen keskipisteeseen oman tekemisen kautta. Rock myös tarjoaa suurempia purkautumisteitä energialle. Tytöt helpommin ehkä esittävät muiden musiikkia ja heidä on helpompi mennä musiikkitunneille, pojat etsiytyvät musiikkiin muuta kautta. Mutta tämä on erittäin karkea yleistys ja onneksi varmasti jo murtumassa monien uusien hyvien tyttöbändien avulla.

    Radiosoitan kapeus kiusaa minua ennen kaikkea siksi, että niin paljon todella hyvää musiikkia jää aivan kuulumattomiin. Ei tavallisella kuluttajalla, siis musiikkia ei-niin-aktiivisesti -harrastavalla ole mahdollisuutta jatkuvasti etsiä uusia esiintyjiä. Radion tulisi tarjota mahdollisuuksia löytää uutta. Luultavasti yksi syy siihen, että kuuntelen monenlaista musiikkia, johtuu siitä, että ennen radiosta kuuli vaihtelevampaa musiikkia. Nykykanavat ovat liian rajoittuneita omaan kapeaan sektoriinsa.

    Tämä kanavien kapeus on yksi syy siihen, miksi lainaan kirjastosta paljon erilaisia kokoelmia eri musiikki genreistä. Olen niiden kautta löytänyt monia hyviä artisteja, joiden kokoelmalla oleva kappale on saanut hakeutumaan esittäjän omien levyjen pariin. Ilman kokoelmia moni upea esiintyjä olisi jäänyt löytymättä. Eli nämä karsastetut kokoelmat toimivat minulle usein jonkinlaisina radion korvikkeina.