Alkusysäys

Posted: helmikuu 13, 2006 in Teatteri
Avainsanat:, , ,

Välähdys vuodelta 1975.

Välitunnin alkuun on vielä kymmenen minuuttia, kun äidinkielen opettajan kutsuma vieras päättää kiittää yleisöään pienellä runoesityksellä. Leppoisasti työstään puhunut mies on juuri paljastanut syyn heikentyneeseen näköönsä: käsikirjoitusten lukeminen kynttilänvalossa auttaa pääsemään oikeaan tunnelmaan. Tosin tapa on saanut myös tutun silmälääkärin toistuvasti raivon partaalle.

Vieras siirtyy katederilta ikkunoiden eteen, parempaan valoon. Hän silmäilee vaivihkaa pulpeteissa lojuvia oppilaita, eikä mikään kieli tulossa olevasta myrskystä. Äkkiä hän suoristaa ryhtinsä ja kuulijoiden syke ottaa uudet lukemat, kun fortissimossa jyrisevä ääni alkaa vyöryttää Jorma Eton säkeitä: ”Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä, kysyy kun ei vastata, sellainen joka eksyy tieltä, huutaa rannalla ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen…”

Olin nähnyt aiemminkin teatteria, mutta nyt sain todistaa kolmen metrin päästä, miten taitava näyttelijä tekee täydellisen metamorfoosin ja ottaa yleisön kevyesti hyppysiinsä. Kuin pisteenä i:n päällä Veikko Sinisalo kutsui meidät kulissien taakse katsomaan, miten Tampereen Työväen Teatterissa synnytetään maailmoja.

Muistan yhä tulkinnan synnyttämän haltioitumisen tunteen ja olen iloinen, että sain myöhemmin kertoa mestarille itselleen, miten hienon lahjan hän antoi raottaessaan ovea teatterin saloihin. Thalian temppeli on sittemmin osoittautunut ajatusten ja elämysten runsaudensarveksi — myös kielteisessä mielessä — mutta kouluvuosina koetun hetken taianomaista lumoa se ei ole laimentanut. Tänäkin päivänä, kun istun katsomossa, haastan salin pimentyessä tekijät Paul Mazurskyn Myrsky-elokuvan päähenkilön sanoin: Show me the magic!

Advertisements
kommenttia
  1. merja sanoo:

    hei, minäkin muistan! Vuosaaren oppikoulussa ihan 70 luvun alussa. eikä todella pätkääkään kiinnostanut vanhan gubben lausumiset etukäteen ja jälkeenkin kyynisyys ja torjunta taisivat voittaa,ainakin päällepäin, eipä tuollaisiin siinä iässä saanut hurahtaa. mutta jotain jäi kuitenkin. Nyt kun luin tuon muistelosi, se pulpahti jostain sielun peränurkasta voimakkaana hyvänä muistona.

  2. Viides rooli sanoo:

    Olen tavannut aika monta, jotka ovat kertoneet saaneensa kimmokkeen harrastukseensa tai jopa valinneensa ammatin jonkun koulussa vierailleen ihmisen innoittamana. Yhteistä vieraille on ollut se, että he ovat olleet valloittavia ja aidosti innostuneita omasta alastaan.

    Itse en ole näyttelijäksi edes haikaillut, mutta Sinisalon ansiosta minusta tuli innokas teatterikatsoja. Taisi olla kuvataiteilija ja taidepedagogi Leenakaisu Hattunen, joka kaipaili luokkiin erityisesti karismaattisia miehiä, jotta pojatkin näkisivät, että taide voi olla raju laji.

  3. Kirsti sanoo:

    Minä olin jostain syystä jotenkin ihastunut Veikko Sinisaloon ja menin joskus 70 luvun puolivälissä ihan vapaaehtoisesti ja yksin Sinisalon lausuntailtaan jossa hän esitti Täällä pohjantähdestä tuttuja henkilöitä, muistaakseni. Muistan että näyttämöllä oli tuoli ja jokin seinämä, jonka taakse hän meni ja tuli takaisin eri henkilönä.

    90-luvun alussa hän kierteli lausumassa Raamattua. Järkkäsin hänet Huittisten kirkkoon pyhäinpäiväksi. Olin silloin kulttuurisihteerinä. Huittisissa ei olisi haluttu ”kommunistia” kirkkoon, mutta minulle tuli tilaisuuden järjestämisestä oikein pakkomielle. Tilaisuus onnistui, kirkko tuli täyteen. Rahat menivät niille samoille hemmoille jotka olivat tilaisuutta vastustaneet.

    Jälkeenpäin Sinisalo soitteli minulle ja kyseli palkkionsa perään. Olivat pankissa ryssineet jotain. Muistan miten hän ihmetteli, että mahtavatko pankit päästä taivaaseen.

  4. Viides rooli sanoo:

    Sinisalo teki oikean miehen työn sanataiteen puolesta kulkiessaan lausumassa kotimaan kaikilla suunnilla. Tyylistä voidaan olla eri mieltä, mutta minä pidin hänen järkälemäisestä hahmostaan ja eritoten siitä huumorista, jolla hän ryyditti roolejaan. Siitä kertoo myös tuo kysymys: mahtavatko pankit päästä taivaaseen?

    Yksi lempikohtauksiani Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan elokuvaversiossa on se, jossa Lahtinen alias Sinisalo valittaa nälkäänsä ja manaa herroja, jotka ovat ”laskeneet kolarit vai mitä perkeleen kalorioita ne on. Menes valittaan nälkää, niin lyödään semmonen rätinki eteen jolla todistetaan, ettei sulla voi olla nälkä”.

  5. Viides rooli sanoo:

    Tempaiseva puhuja, tuo Holmberg, olen kanssasi samaa mieltä. Jyrinkosken lausuntaa en ole koskaan livenä kuullut.

    Onpa muuten nastaa lukea, millaisia jälkiä taiteilijat ovat itse kuhunkin jättäneet. Yksi syy siihen, miksi teatteri menee omalla kohdallani leffojen edelle, piilee juuri läsnäolossa. Samaa paloa ei selluloidi yksinkertaisesti vain kykene välittämään.

  6. Tui sanoo:

    Hieno tarina. Kuvaa hyvin sitä välähdyksenomaista hetkeä, jolloin taide avautuu. olen koulussa muistaakseni kuunnellut Yrjö Jyrinkoskea, esitys oli jumppasalissa eikä siksi tullut niin lähelle, mutta hyvä sekin oli. Sen sijaan yliopistolla pääsin kerran kuuntelemaan Kalle Holmbergiä ja se oli huumaava esitys. Mikä karisma puhua teatterista ja ohjaamisesta, mikä läsnäolo. Vieläkin tavoitan osan tunteesta, joka minut kuuntelijana valtasi. Juttusi toi sen taas mieleen, kiitos siitä.

  7. Viides rooli sanoo:

    Kiitos, Maurelita! Sukelsin sivuillesi, ja heti iski hirvittävä matkakuume. Nyt lasillinen punaviiniä ja ranskalaiset korot soimaan!

  8. maurelita sanoo:

    Upea blogi ; hauska tutustua !

    *vilkutus Pariisista*

  9. Tui sanoo:

    Rakastan elokuvia, mutta katson niitä mieluusti kotona. Elokuvan ja teatterin välillä valitsen usein mieluummin teatterin, tosin viime aikoina en ole ehtinyt käydä. Taiteilijan karisma välittyy teatterissa ymmärrettävästi aivan erilailla kuin valkokankaalla, jossa karismaattisia näyttelijöitä on lopultakin hyvin vähän. Kannatan taiteilijoiden kiertämistä kouluissa, mutta sillä edellytyksellä, että heillä on ihan oikeasti jotain sanottavaa.

  10. Viides rooli sanoo:

    Tuskin kukaan kaipaa kouluihin työhönsä leipääntyneitä luennoitsijoita. Taiteilijavierailujen ydin ja herkku on siinä, että ihminen on aidosti innostunut omasta alastaan. Tällä en tarkoita suuna ja päänä kohkaamista, mikä nykyään niin mielellään tulkitaan ulospäinsuuntautuneisuudeksi. Tilausta olisi myös paljon pohtiville ja vakaville puhujille; heille, jotka kertoisivat siitä, miten maailmaa muutetaan ajatusten voimin. Ja ettei kaiken tarvitse tapahtua spottien säihkeessä, nyt ja heti.

  11. Tui sanoo:

    Jep, ja siitä että julkisuuden takanakin voi tehdä hienoa työtä.

    Eksyin muuten alun perin blogiisi juuri blogin nimen takia, oli pakko tulla tarkistamaan viittaatko Daviesin upeaan romaaniin. Ja sieltähän nimesi haitkin. Onnittelut hyvästä nimestä!

  12. Viides rooli sanoo:

    Kiitos, Tui. Kanadalainen Robertson Davies on (tai siis oli, terveisiä vain Yläkertaan) häikäisevä kirjoittaja. Hänen tuotantoaan pitäisi suomentaa huomattavasti enemmän kuin tähän mennessä on tehty.

  13. Tui sanoo:

    Niin pitäisi, ei kai Deptford trilogiaakaan ole kokonaisuudessaan käännetty.